keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Syysunelma liivihame

Pikkumuikkeli, Vanessa, täytti tammikuun lopussa vuosia. Juhlalaulut lauletaan tämän kuun puolella. Minä jo huokaisin helpotuksesta, kun sain lisää neulonta-aikaa lahjaa varten. Tammikuussa oli neule per viikko, mutta nyt olen ottanut hiukan kevyemmän vaihteen päälle ja tavoitteen, että kun kaikki on ajoissa valmiina niin muulla ei väliä.
Kun alkuvuodesta tein lankavarastoihini hiukan inventaarioo, nappasin kivat yhteensopivat langat lähelleni, ja kaivoin Sisko Sälpäkiven, Siskon lempineuleet-kirjan hyllystäni esiin. Arvoin kahden eri ohjeen parissa, isoäidin neliöt vai neule. Päädyin jälkimmäiseen, koska kirjava lanka, Adlibris Socki, on makuuni liian kirjava virkattuun lappuun. Siksak-neuleessa lanka ei hyökkää ylle, kun välikerroksien nurjat ja miehustan sileä on yksiväristä lankaa, House Onni. Molemmat on 30' pesunkestäviä lankoja. 

Odotin monta päivää, että voin kuvata valmiin työn ulkona, mutta ei nämä talven valoilmiöt ole kovin yleisiä =) Lopulta päädyin kuvaamaan pirtillä, kunnes eräänä päivänä...
paistaa se aurinko risukasaankin.
Mekko on kokoa 134 reilu ja sopinee vielä ensi syksynäkin pidettäväksi. Alle voi laittaa trikoot, farkut, pitkää hihaa, tai lyhyttä. Päälle lisuketta aina tarpeen mukaan. 
Lopuista langoista neuloin vielä kahdet sukat, eikä sitä sitten jäänyt kuin muutama metri jäljelle. Neuleiden yhteispaino 0,485 kg
Terhi

maanantai 10. helmikuuta 2025

Kukittaa

Kevään tullen valon määrä lisääntyy ja tilitantit laulaa äänensä käheäksi. Rästäät vuotaa ja yöllä on kylmää. Siitä huolimatta tai juuri siksi, alkaa multasormi nousemaan talviunestaan ja vähitellen on multasäkit, ruukut ja lisävalot viritetty pitkin poikin tyhjiä pöytäpintoja. Kesä on tulossa!
Kukkivien kukkien kauneutta olen hakenut Pirilän Kukkatalosta 
ja Ylöjärven SweetThing kukkakaupasta. Jälkimmäiset nouti miäs pyynnöstäni, kun tein tilauksen valmiiksi. Miten onkaan kaunista ja sievää, kun vaan pysyisivät hoidossani pitkään kauniina.
Yritän löytää kauneutta ihan kaikesta mitä näen ympärilläni. Jopa glögipullosta ja tulpuista. Hempeää hetken kauneutta.
Aamiaiskaappi avohyllyineen on niin kätevä, kun sinne voi lastata kaiken. Minä taas tyhjensin, pyyhin hyllyt ja järjestelin sen uudestaan. Jos nyt pysyisi taas hetken siistissä järjestyksessä. Mikä sinä onkin, että aina siihen tyhjään tilaan voi "hetkeksi" laskea jotain. 
Kasvinviherrykset on viety tästä kohtaa keittiötä muualle. Vain lyhyt kultaköynnös sinnittelee hyllyn päällä. Toisella ikkunalla on sitten tätä enemmän kasvuruuhkaa. Joskus tuo kasvuun lähtö ottaa oman aikansa. 
Kaunis kukkakimppu koristaa hyllynreunaa. Tämä on lahja miäheltä, joka muistaa hääpäivän, koska se on nimipäivänäni. 
Tässä kimpussa on kaikki valittu minulle. Tuttu kukkakauppa, Yläjärven SweetThings, Elovainion kukka, tekee niin upeat kukka-asetelmat, ettei ole vaikea valita mistä meidän leikot ostetaan.


Hortesia ja leinikki



Dusty Olive tulppaani
Minulla on ollut jo useamman kerran jalat lähtöviivalla työhuoneeseen lasitöiden pariin. Mutta ei sitten kuitenkaan vielä. Omien töiden suunnittelu kesää kohti on pian ajankohtainen, kun kasvihuone täytyy lasittaa loppuun. Aukkokohtiin on tulossa lasitöitäni kiinteänä osana rakennusta. Olen mielessäni tehnyt lasivalintoja, mutta mikään näistä ei ole mennyt paperiin asti. Piankos ne sitten valmistuu, kun saan itseni liikkeelle. Kun aurinko paistaa taas korkealta ja kasvari on saanut maalin pintaansa, on aika asentaa loputkin lasit paikoilleen.
Terhi

torstai 6. helmikuuta 2025

Tuuletuspäivä

 Tänään on mitä mainioin ilma tuulettaa ulkona (omaa päätään) kaarrokepaitoja. Aurinkoa, pikkuisen pakkasta ja lähes tyyni ilma, ettei mun näpit jäädy kuvatessa. Minun neulematkani on pitkä, kun jo lapsena neuloin ja virkkasin. V.2012 olen kokenut neulejumin, kun kaikki asiat kaatuivat ylle, vaikka mitään en ollut tilannut. Sen jälkeen olen tehnyt tasaiseen tahtiin mitä vastaan on tullut ja onhan niitä. Kivoja uusia neulejuttuja, joista testineuleet oli minulle uusi asia. 

Neuleen arvoa voidaan mitata monella eri tavalla. Minulle sillä on oman käsityötaidon arvostus, taito, jota olen harjoittanut ja ylläpitänyt. Tahto oppia lisää ja kokeilla uusia juttuja. Muokata valmiista ohjeesta itselleen sopiva niin koon, kuin mallin osalta. Suunnitella itse oma neule, oman tarpeen mukaan, toistamatta trendien huippua. Ajattomuus ja monikäyttöisyys, sekä värien vapaa käyttö. 
Oman ja läheisten lämmöntarve on aina päällimmäisenä mielessä. Arvostan saatua itse tehtyä työtä. Toivon myös oman työni saavan arvostusta sitä pyytämättä. Teen aina lähtökohtaisesti jokaisen oman värimieltymyksen mukaan, en niin, kun itse pidän vihreästä ja vaaleanpunaisesta, tuputa omiani kenenkään vaatekaappiin. Kuuntelen herkällä korvalla, pyrin aina ottamaan huomioon vastaanottajan omat tarpeet.
Olen tehnyt paljon tilauksesta ihan kaikkea, mutta ei minunkaan vapaa-aika ole ilmaista rahaa. Kun hyvä materiaali maksaa x-hinnan, se ei ole koskaan valmiin tuotteen hinta. Arvostakaa omaa työtänne, olkaa ylpeitä, että osaatte ja teiltä voidaan pyytää valmis tuote. Käsitöiden myynti pelkillä materiaalikustannuksilla ei saa minua vieläkään aloittamaan yrittäjänä, vaikka sitä on minulle ehdotettu vuosikymmeniä. Minä itse arvostan osaamistani niin paljon, että en lähde talkoohommiin. En edes keräyksiin. 
Kannoin omat 15 neuletta pergolan köynnösritilään. Tässä on laskelmieni mukaan 5 eri suunnittelijan testineuleita vuosien varrelta. Kas kummaa, omista paidoistani otin kymmenittäin kuvia, miähen paidoista vain yhden 😂 ja kaksi jäi vielä kaappiin.

Terhi

perjantai 31. tammikuuta 2025

Baklava, huppumyssy

 Vielä ehdin tekemään päivityksen tammikuussa valmistuneisiin, kun tilauksesta neulomani huppumyssy valmistui viikolla. Muutaman langanpään päättely odotti aikansa, mutta ihan pikkaisin ponnistuksin nekin on nyt piilotettu neuleen lomaan. Ohje myssyyn.

Tänä talvena moni on innostunut neulomaan helppokäyttöisen hupun, jossa ei hiukset littaannu. Tässä on kiva yhdistelmä päähinettä ja kauluria samassa paketissa. Kun sain langat, Viking Garn Kid Silk (2)ja Alpaca Bris (2), etsin ohjeen, jossa toivottu malli ja neuletiheys kohtaisi just eikä melkein. Kun pääsin alkuun, on kuin olisi upottanut kätensä silkin sekaan kaiken karhean villan jälkeen. 
Ohjeessahan on kasvojen ympärillä leveä resoorireunus, joka on ommeltu kaksin kerroin. Kun lankaa oli rajallisesti, neuloin vuoroin kaulusta, vuoroin kasvojen ympäryksen resooria. 
Kysyin miten haluat, että jatkan, kun itse en taittaisi reunusta, ettei siitä tule liian painava silmien eteen. 
Kokeillaan ensin yksinkertainen resoori, jonka voi halutessaan vielä ommella. Vältytään yhden kerän ostolta, jota ei kuitenkaan tarvisi käyttää montaa grammaa. 
Neuleen pinta on unelmaisen pehmeä ja kuten huomaat, en viimeistellyt neuletta vielä mitenkään. Odotan, että tilaaja näkee ensin valmiin työn livenä miltä reunan käännös näyttäisi käytössä.
Niin paljon, kun olen koskaan tehnyt tilaustöitä, on näissä aina monta eri vaihtoehtoa. 
Valmis huppuosa on ainakin tarpeeksi korkea nutturalle tai ilman. Ihan jo itsekin katsoin valmiiksi langan, josta voisin tehdä oman hupun. 
Kaulusosa on tarpeeksi väljä ja pitkä, että se peittää paljaan ihon. 
Nyt olisi sitten tilauksessa pakkaset, joita on jo vähän lupailtu, että tämä pääsee testikäyttöön. 
Huomaa, että sauma on päälaella, 
Terhi

tiistai 28. tammikuuta 2025

TeeTee shop

 Tammikuu lähestyy loppuaan. Ommuute menny nopeasti tämä kuukausi, kun vuodesta toiseen olen ihmetellyt miten yksi vuorokausi voi olla 48 h mittainen. Nyt olen nauttinut jokaisesta päivästä omalla tavallani, hiljaksiin hipsutellen, uutta pohtien. Koti on kohentunut nurkka kerrallaan, aina kun siltä tuntuu. 
Miäs toi kevään ensimmäiset tulput ilahduttamaan viikonloppua. Nämä ei kauaa meillä kauniina kuki, kun suuri kivikasa, leivinuuni, lämmitetään joka ainoa päivä. Se on sellainen lämmönlähde, ettei nämä leikot oikein ole mielissään. 
Otin esiin jo kevään jumppajussit. Joskos nämä innostaisi nostamaan omankin takapuolen ylös ja ulos entistä useammin. No jumppasinhan ne ainakin kaapista ulos 😂

Haksahdin alennusmyyntiin. Ensimmäisen kerran nähtyäni ilmoituksen, laitoin viestin heti roskiin. Uuden viestin otin vastaan silmät kirkkaina ja pää melkein pilviä hipoen. TeeTee Shopin loppuunmyynti on ollut reilun viikon - 70%.
Minua kinosteli kaikki, ihan kaikki. Tein melkoisesti töitä, että sain langat kassalla ja huppista. Kaikki katosi. 
Uusi yritys, monta muutakin oli samaan aikaa näppäimillä kanssani. Sain langat kassalle ja maksoin. Tuo ihana limeNoro oli yksi tavoitteeni ostoskorissa. Sen lähtöhinta kerälle oli n. suurin piirtein.
Olen monta kertaa sivuuttanut tämän lankamerkin langat juurikin niiden hinnan vuoksi. Aikoinaan, kun aloitin blogin olin jäänyt pitkälle sairauslomalle työtapaturman vuoksi. Olin silloin ajatellut, että kun saan töihin palattuani ensimmäisen kunnon tilin, ostan ekat Norot. Kuinka kävikään? Jouduin työkokeiluun, jonka aikana työsuhteeni lopetettiin ja kunnon tiliä en sitten koskaan saanutkaan. Kun olen päättäväinen, kunnon jäärä, en sitten koskaan uusissa työsuhteissakaan tullut ostaneeksi tätä lankaa. 
Nyt osatyöllistettynä ajattelin, että ihan se ja sama, ne langat tänne ja heti! 
Siinä sivussa saatoin sitten laittaa jotain muutakin näppäimistölle ja ihan kaksi kertaa samana päivänä, kun linjoilla oli iltapäivästä jo rauhallisempaa. Kun katsoin sivuja, niin vielä olisi jotain kivaa tarjolla, mutta nääh! Emmä taida😏

Terhi

sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Hertta kaarrokeneule

 Nyt on sellainen voittajafiilis, kun tämä testineulepusero valmistui! Puseron neulomisessa ei ollut mitään ylimääräisiä haasteita, mutta ainahan se aikataulu mielessä pyrkii olemaan ajoissa valmiina. Tämän deadline on 7.2., että ehtii myyntiin ystävänpäiväksi. Olen tehnyt n.yhden puseron viikossa tänä vuonna, sekä yhden sukkaparin. Kun on aikaa ja suuri palo neuloa, niin näitähän kyllä valmistuu. 

Tähän puseroon valitsin värin, joka on hyvin samanlainen kuin suunnittelijalla, Mirja Heikkilä, eli VillaUnelmia. Kun aiemmissa postauksissa kerroin, en aio ostaa yhtään uutta lankaa, jos se ei ole aivan loppu, niin samoilla linjoilla pysyin, vaikka minulla ei ollut tarpeeksi samaa värierää pohjaväriksi. Pohdittuani asiaa, minulle olisi jäänyt nuo eri värierien kerät hyllyyn, jos en olisi alkanut neulomaan paitaa kahdelta kerätä. 

Kaksi kerrosta / väri ja vaihto. Valmiissa neulepinnassa se ei edes näy kunnolla. Ainoastaan sivusaumassa, jossa lanka kiristää hiukan jatkuvana nousuna. 
Itselleni uusi neulepinta on kukkajoustinneule, joka on hiukan hitaampi, kuin perusjoustin. Tämä antaa neuleelle viimeistellyn ilmeen ja kuohkea lanka nostaa kuvion hyvin esiin.
Kirjoneuleosuus hihansuussa on esimakua kaarrokkeeseen. Keräsin langanloput valkoisesta langasta, kun kaikkea pätkää löytyy hyllystä.
Sain neuleen valmiiksi eilen, kun viimeiset langanpäät oli päätelty. Liotin neuleen etikkavedessä ja laitoin koneeseen linkoukseen 400 kierr./ min.
Paita kuivui jouten, kun nostin se telineen kanssa uunin eteen yöksi. Aamulla höyrytin pinnan kevyesti ja kirmasin auringonpaisteeseen kuvaamaan. Voisinpa sanoa, että ihana pusero keväthangille, mutta niitä hankia ei ole! On vain ihana pusero 😀
Lanka on Alafosslopi, puikot 4,5 ja 6 mm

Langankulutus 0,9 kg

Väri 1239, pohja
Valkoinen 0051
Tumma puna 1240

Terhi