sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Keväinen matka etelään


Matka sujui oikein mallikkaasti. Tallinnaa olisi voinut kierrellä kauemminkin, aikaa on aina niin vähän.
Joten aika menikin sitten siihen lankojen ja oheismateriaalin ostamiseen. Karnaluksessa oli ostoskärryille tarvetta. Kilon lankapaketteja päätyi kärryyni muutamia. Lankojen kokonaispaino on n. 4 kg.
Virkkaukseen ostin viskoosilankarullia.

Puikkoja, nappeja ja solkia, helmityöneuloja ja puikkostopparit.
Langoissa oli valinnanvaraa. Materiaaleja ja värejä löytyi moneen tarpeeseen. Varmoin ottein ne omat langat olikin nopeasti kärryssäni. Puikkoja mietin vasta tarvikehyllyn kohdalla.
Addeja, 100 cm 4 mm ja 2.5 mm, 120 cm 5 mm kahdet.
Jos olisin jaksanut kunnolla kantaa kassejani, olisi tuo ostoksieni määrä ollut suurempikin.
Minulla oli muutaman naisen lankalistat mukanani ja löysinkin osan heidän toiveistaan. Kulkee aikanaan perille saakka.
Lehtihyllyt ja kirjakaupat ehtii aina etsimään. Löysinkin monta innostavaa lehteä, sekä kirjokinnaskirjan. Kirjoja ostin kaksi, toinen oli näitä-tuon, jos löytyy-juttuja.
Tukussa oli paljon oheismateriaalia käsitöihin. Helmiä en katsellut tarkemmin, nappeja ja nauhoja silmäilin ja napithan on aina tarpeellisia. Niitä sitten muutama pussi mukaan.

Edellisen päivityksen pieni lankarulla oli kiinni tumpunpidikkeessä jolla sai jokainen laittaa oman nimilappunsa kiinni puseron tai takin rintapieleen. Nämä olin askarrellut kaikille naisille. Oli kiva nähdä Neulomon nimimerkin takaa se oikea naama.
Onneksi ilma suosi matkalaisia. Pieni tuuli ja reippaat askeleet veivät meitä muutaman tunnin aikana paikasta toiseen. Osa matkalaisista ehti käydä vanhassa kaupungissakin.
Sinne olisin tahtonut mennä katsomaan nukkekotiin uusia juttuja, mutta toisella kertaa.
Satamaan mennessä mentiin ensin ohi Kaubamaja LIANN LÕNGADin, mutta palasimme takaisin ja sieltä löytyi ohutta mohairia ja sinne jäi monia muita ihanuuksia.
Viron villaa ostin kolme vyyhtiä, yksi siirtyi toiseen laukkuun laivalla. Se löytää uuden omistajansa Tampereelta.
Saavuttuamme takaisin laivalle iloisin mielin kassit täynnä aarteita, pidettiin arpajaiset jossa joka arpa voittaa.
Omalla arvallani sain Rowanin Kidsilk haze-lankaa sekä Addin 120 cm 4 mm pitsipyöröt.
Jokainen matkalainen sai Tapion kaupasta kerän Fabel-lankaa.
Muksu-lehden ja verhokirjan sain Kristiinalta.
Nuppineularasian sain Katjan kädestä.
Osan kokeilussa olleista hahtuvista sain myös mukaani.

Novita oli lahjoittanut meille kokeiluun uuden hahtuvansa. Hahtuvaa olen kokeillut joskus neulahuovuttaa ja tästä matkalaisille aiemmin ilmoitetusta kokeilusta innostuneena tein viikolla itselleni hatun Huopasesta.
Hatun reunus on neulottu Onlinen LINIE 129 LOGO-langasta.
Hatustani puuttui vain sulka. Nyt se on siinä!
Minun lankamatkani alkoi perjantaina, kun lähdin junalla Helsinkiin.
Olimme jo aiemmin suunnitelleen tapaavamme Kristiinan kanssa ja käyttävämme päivän kierrellen katselemassa kaupungin lankakauppoja.
Tämä kierros sisälsi monta muutakin kivaa ostospaikkaa.
Tosin oppaani ei antanut ostoslupaa ihan kaikille mieliteoilleni.
Priimasta "sain ostaa" Freedomin Spirit-lankoja, sekä Colinettea.
Menitasta oranssia Safrania kesäpuserooni. Hobby Pointista keramiikkapajalle pieniä piparkakkumuotteja.
Kirjakaupassakin poikkesimme, mutta tulikin valinnanvaikeus, enkä osannut päättää mitä haluaisin. Liikaa vaihtoehtoja.
Maija langat olin luvannut lunastaa laivalla, joten nekin oli tämän matkan ostoksia.
Kiitos kaikille matkalla mukana olleille ja meille tämän matkan järjestäneille, Outille ja Kristiinalle.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oijoi joi mikä reissu! Kyllä harmittaa kun en mukaan päässyt. :( Mutta kun työn luonne on mikä on: keskittyy viikonloppuihin.

Neulomossakin olen käynyt kuvia katselemassa tänään vähän väliä.

Josko sitten seuraavalla kerralla pääsisin...

Anonyymi kirjoitti...

Oi haluaa mukaan kun uutta reissua on suunnitteilla. Pitää vissiin seurata aktiivisemmin neulomon jutustelua.
Olet löytänyt aarteita. =)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva matka oli....kiitos seurasta.

TeSa kirjoitti...

Tämäkin päivä on vielä mennyt silmäillessä ostoksia.
Olen erittäin tyytyväinen löytöihini.
Ja matkaseuraan.

Ultimecia kirjoitti...

Täälläkin aletaan pikku hiljaa toipua reissusta, tai siis on pakko kun piti tulla töihin. Kivaa oli kyllä, kiitos seurasta ja nimilapusta! Meinasin uusiokäyttää sen lankarullanipsun kiinnittämään mp3-soittimen johdon takkiin, kun tuppaa juoksennellessa poukkoilemaan liikaa.

TeSa kirjoitti...

Kuin myös, kiitos seurasta.
Vaikka kotona olenkin päivät, on tänään vasta matkasta elpymistä näkyvissä.

seijap kirjoitti...

Tiukkaa tekee toipuminen, ei kommentointi...
Kommentoidaan vaan ainakin toisillemme ;)
Nyt tekemään ruusukkeita kyläyhdistyksen match-showta varten. Oikeesti ei jaksaisi, mä olin jo töissäkin tänään...

TeSa kirjoitti...

Jaksaa, jaksaa.
Kyllä me kommentoidaan.