lauantai 1. marraskuuta 2008

Vaikka juhliin lähtis

Näytän taas vain vilautuksen valmiista huivistani. En siksi, että se olisi salaisuus, vaan sitä on vaikea kuvata koko pituudeltaan. Mittaa huivilla on 2.5 m ja leveyttä 45 cm. Malli löytyy syksyn Novita /08, hihahuivi, 74. Lankana minulla on 2 -kertainen Ninja, kartiolanka. Valmiiksi neulottuna huivi on ollut pari viikkoa, mutta nyt kun molemmissa päissä on helmihapsut, huivi on ihan valmis.
Ostin kaupunkikierrokseltani lilan topin ja siihen sopii tuo huivin väri mainiosti.
Katselin helmilaatikkoani syvälle pohjalle saakka ja kuuntelin että puhutteleeko ne helmet minua mitenkään. Tahtooko ne valmistua koruiksi.
Pienen helmipujotelman ehdin tekemään iltasella kotiuduttuamme pojan pelireissulta. Ja kyllä nämä helmet ihan sopuisasti sopivat toistensa perään.
Tein pitkän korunauhan ja käytin siihen sopivia isompia helmiä lisukkeeksi.
Lilan sävyissä on paljon sellaisia vivahteita, mitkä ei minua miellytä. Tahtoo tuo väri lähteä kallistumaan minulle mieluisaan punaiseen päin, mutta kyllä tuosta nauhasta lilan eri sävyjä löytyy yhtä paljon, kuin huivin hapsuistakin.
Työpöydälleni jäi vielä paljon kauniita helmirasioita ja pusseittain erivärisiä helmiä. Kaulakorun kaveriksi teen vielä muutaman korun lisää, kunhan löytyy oikea inspis.

10 kommenttia:

seijap kirjoitti...

VAU!!!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista.... valkoinen ja kulta.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis on huivi niinkuin helmetkin.

Anonyymi kirjoitti...

Oi joi....

Riksu kirjoitti...

Oi kun näyttää kauniilta. Näpertelyä riittäny

Anonyymi kirjoitti...

Wau, kuinka upea huivi! Nuo helmet on juuri se piste iin päälle!

möhönasu kirjoitti...

Kaunista...kaunista :)

Anonyymi kirjoitti...

Oijoi mikä ihanuus! Korukin kaunis. Kyllä tuolla huivilla kelpaa juhlimaan lähteä!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista on!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.
Juhlakausi huipentuu pimeään vuodenaikaan, sitä voi itsekin hiukan loistaa ja koristautua.