maanantai 25. toukokuuta 2009

Ruukuittain tulppaaneja

Kukkia sinulle ja kiitos kaikille kommenteistanne.
Aidanne saikin paljon huomiota osakseen, olen työstämme kyllä pikkasen ylpeäkin.

Syksyllä ruukkuihin istutetut tulppaanit ovat kellarissa vietetyn talven jälkeen vihertyneet kauniisti ja kukinnot ovat upeita.
Talven aikana kukkasipulit "kastellaan" lumipalloilla muutaman kerran. Muutoin kasvit saavat olla ihan rauhassa. Nämä ruukut nostettiin päivänvaloon muutama viikko sitten. Kukintojahan voi jouduttaa siirtämällä ruukut joko kasvihuoneeseen tai sisälle. Meillä ne saavat olla kuistilla.
Ruukkuistutuksilla voi koristaa keväistä pihaa, jos kesäkukat eivät vielä tunnu tarkenevan keväisessä säässä.
Omat kesäkukkani pääsevät pihalle vasta näiden kukintojen lakastumisen jälkeen, mutta näistähän riittää iloa vielä pitkäksi aikaa. Kahdessa ruukussa kukinnot ovat vasta nupuillaan.
Kesällä siirrän lakastuneet kukinnot maahan, kukkivat sieltä ensi keväänä, jos jaksavat.


Olen saanut tunnustuksen. Näitä on aina kiva ottaa vastaan, kiitos sinulle Rantapuikko.

Säännöt:

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa)joille haluat tunnustuksen
antaa
ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
Ei muuta kuin olkaa hyvä ja ilon tuottamisen iloa!

Annan tämän jatkua kahdelle Lontoon matkan tehneelle naiselle. Heidän matkakertomustaan on kiva seurata.

Ole hyvä Malli45 ja Heleena.


5 kommenttia:

Heleena kirjoitti...

Kiitos Tesa tunnustuksesta! Olen aivan otettu tästä.

Malli45 kirjoitti...

Kiitos minultakin! Samat sanat kuin Heleena.
Kiva on sinun blogiasi lukea ja oppia: tuon tulppaaniruukkujutun voin jakaa tyttärelle, kiitos!

TeSa kirjoitti...

Ollos hyvä kumpainenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Upea tulppaaniruukku! Mä en tiennytkään että tulppaaneita voi istuttaa ruukkuun ja ne saa siinä menemään talven yli :)
Upeita puutarhakuvia sulla muutenkin.
t. Bemu

TeSa kirjoitti...

Kiitos Bemu.
Minä en saa noita myyriä millään tajuamaan, että meidän aidan toisellakin puolella olis syötävää. Siksi en laita tulppaaneja maahan, vaan kellariin talvehtimaan.