perjantai 26. kesäkuuta 2009

Hirttä hirren päälle

Kuinka hienoja ilmat ovatkaan olleet niistä kaiken hyödyn irtiottaneille. Lomalaiset, auringonpalvojat ja rakentajat nauttivat sateettomista päivistä.
Työläisten tuska on yhtä valittamista ja töiden jälkeen kiirehtimistä kotiin.
Mutta töitähän on kotonakin ja niitä on meillä miäs tehnyt niin jotta hiki virtaa. Luhti, luhti, luhti (lauleskelee) nousee ja eilen alakertaan siirrettiin isot tiinut.
Astiat ovat niin isoja, etteivät sovi oviaukoista. En ole vielä tarkkaan suunnitellut miten tämän alakerran ison yhtenäisen tilan hyödynnän. Ennen täällä oli isoja viljalaareja, mekin niitä aikanamme hyödynsimme.
Mutta enään en niitä sinne halua. Keksitään laareille jotain muuta käyttöä toisaalta.

Vanha isäntä oli joskus purkanut alakerran väliseinän ja sitä ei siihen nytkään rakenneta.
Hirret ovat rosoiset, rouheat ja ajan hammas on nakertanut nurkkia. Mutta niin sen pitää ollakkin. Mitään ei yritetä korjata, annetaan vanhan pinnan olla just niin kuin se on.

Rakennuksella on ikää yli 100 - vuotta, joidenkin arvioiden mukaan 1800 - luvun loppupuolelta.

Tämä rakennus tulee sulkemaan piha - alueen yhden reunan. Siihen rajataan leikattava nurmialue. Ainakin toistaiseksi. Eilen sunnittellin kukkamaata rakennuksen eteen. Pyörin ympyrää ja yritin olla vakuuttava (miähelle), että paikka vaatii lisää kukkamaata. Jos nyt saisin edes tämän kokoisen multa - alueen, niin ensi kesänä sitä vois sitten hiukan laajentaa ehkä tuonne, mutta tuolla olis niin kiva aurinkoinen alue ;)
Konstit on monet, kun yksin puuhailee. Traktori on hyvä renki hirsien nostossa. Minusta ei työmaalla ole apua, hiukan voin hirrenpäästä jelppiä, mutta kannustusjoukoissa olen mukana.
Mukavaa viikonloppua sinulle,

7 kommenttia:

Vuokko kirjoitti...

Huomenta aurinkoisesta lauantaiaamusta. Teille tulee komea luhti. Hattua nostan, kun miehesi jaksaa ahertaa iltatöinään vielä tuotakin. Meillä olisi vanhan viljankuivaamon runkona aittarakennus ja joskus tulevaisuudessa on haaveissa purkaa kuivaamorakenteet pois ja siirtää aitta lähemmäksi pihaa. Sitten joskus....
Hyvää viikonloppua sinullekin :)

Päivi kirjoitti...

Ihana, kaunis vanha rakennus. Meillä on alkanut mietteissä pyöriä aitta vapaa-ajankodille. Tarvittaisiin tilaa äidillä varatossa oleville kangaspuilla ja satunnaisille yövierailijoille. Ei vaan taida olla vielä tämän kesän juttu,mutta jos ehtisi edes pohtia lomalla, niin toteutuisi sitten joskus.

eija kirjoitti...

Kauniilta näyttää... tonkat ovat mahtavat. On on sinulla "ihmemies" kun jaksaa ahertaa... tosi kivaa kun saatte paljon aikaiseksi :) Meillä on maalla vanhoja latoja joita haluaisin pihapiiriin mutta "ihmemiestä" kaivattaisiin ;)

Kati kirjoitti...

Niin se vanha komea rakennus taas nousee pystyyn uhmaamaan uusia vuosikymmeniä! Sinulla onkin mahtava aarrekokoelma jota suunnattomasti ihailen. Ja mikäs sen parempi kuin uusi kukkapenkki upean ja rustiikkisen rakennuksen eteen... Vink vink, tee nyt uudesta penkistä samoin tein vanha ja haali siihen vanhoja pihapiirien perennoja... palavaa rakkautta, päivänliljoja, ritarinkannusta... onhan näitä. Ei sulla sattuis olemaan vanhaa puista tai sitten rautaista kärrynpyörää? Sellaisen voisi laittaa vaikka luhdin seinälle ja siihen sitten jonkin sortin pajuamppeli tai keraaminen amppeli roikkumaan jotenkin vaikka morsiuskelloa kasvinaan. Täällä taas jollain ehtymätön ideapuro solisee... heh. Kiitos ja hyvää viikonloppua myös sinulle!

TeSa kirjoitti...

Kaikkea sitä pitää yrittää, vanhojen rakennusten kasaamista tulevillekkin sukupolville.
Tämä " ihmemies " ei tykännyt aiemmin rakennella mitään, nykyään saan tehdä jo listaa, mitä tehtäis seuraavaksi.
Ja kukkamaasta. Se on suunnitteilla sireenipuiden viereen ja siirtelen siihen kaikkea mitä omista kukkapenkeistä löytyy + pioneja.

Elsa kirjoitti...

Onpa hienot ja paksut hirret! Siitä tulee komea "pytinki"... :)

Heleena kirjoitti...

Vanhat rakennukset ovat niin kauniita ja omalla laillaan arvokkaita! Mukava seurata millaiset kukkapenkit sinne nousevat.