tiistai 20. lokakuuta 2009

Pientä palmikkoa




















Jotain uutta näytettäväksi.
Söpö haalari valmistui iltasella, napit ja kaikki paikoillaan.
Vaikka ei tämä ihan helposti valmistunut.

Kaiken tämän tein.
Aiemmin postattu neulekuva takakappaleesta, jossa käännän palmikot kiertämään oikeaan suuntaan, kuten neuleen alussa.
Etukappaleen ruudutuksen purkasin kertaallen, kun laistoin jonkun kuviokerran, eikä kuvio täsmännyt ollenkaan.

Nappilistojen kanssa tuli ensinnä laskuvirhe, toiseen listaan olin saanut yhden napinreiän enemmän kuin toiseen.
Nappien ompelu tössäsi ihan perusjuttuun, en saanut lankaa neulansilmään!

Minä, joka olen jo tottunut kaksiteholaseihin, en nähnyt sitä pienen pientä silmää neulassa. Pyysin tytärtä apuun, eikä hänkään saanut lankaa pujotettua!
Pyysi, josko minulta löytyisi lankaa suurempi silmäneula.
No, siihen sain itsekkin langan paikoilleen;)
Yritin ensin tilkkutyön tikkausneulaan, neula kun on niin mukavan pieni käteeni.

Työ on tilaus, jonka lupasin saada valmiiksi ennen joulua. Haalari tulee nyt 2 kk:n ikäiselle tyttövauvalle.
Valmis neule on 70 cm, iso vielä tuon ikäiselle, mutta neuleen käyttöikä onkin sitten pitkä.
Haalari kestää käytössä monet kylmät kuukaudet.

Neuleesta olisin toivonut hiukan parempaa kuvaa, oletin kappaleiden olevan samanlaiset molemmilta puolilta. Takakappaleella ei olekkaan ruudustusta. Varmaankin käytännönsyistä.


Lanka on Novitan Wool ( 504). Malli löytyy Novitan muksu - lehdestä, 2008.
Kiva, että edes yksi malli tuli hyödynnettyä tästäkin lehdestä.

Isompaa, tai ei tämä nyt niin iso neule ollut, mutta isompi kuin parin kk: n aikana tehdyt neulesukkani, oli mukava tehdä. Vielä jäi nöttönen lankaa jäljelle, siitähän voisin tehdä...sukat.

23 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kaunis, aivan ihana!

intsu kirjoitti...

Syötävän suloinen on haalari. Minusta näissä tämmösissä lastenneuleissa vasta aikaa meneekin. On kaikkee pientä tuhertamista. Mun on väsy,uurastin tänään ulkona monta tuntia ja nyt jomottaa joka läskinpalaa! Nukkumaan tästä lähden!

KristiinaS kirjoitti...

Hieno haalari.
Samaisesta lehdestä olen aloittanut sen housut ja takki systeemin, missä on samanlainen kuvio kuin tässä sun haalarissa. Lehdessä on monta kuvaa asusta mutta ei yhtään kuvaa takapuolesta. Eli housujen takalahkeessakaan ei ole palmikkoa, vähän ihmettelin kun niin monta silmukkaa piti tehdä ilman kaaviota. Mutta sitt älysin ettei kuviota olekaan. Voisi ne yhden kuvan laittaa takapuoleltakin.

Päivi kirjoitti...

Niin suloinen. Kyllä saajan äiti on mielissään. Langan neulaan pujottamiseen apu löytyy hengettömästä.

MariL kirjoitti...

Söpö haalari! :)

eija kirjoitti...

Ompa nätti haalari. Minä olen etsiskellyt lastenvaatteiden kaavoja, kun koneella tehdessä voi kaavan piirtää kaava-arkille normikoossa ja kutoa. Mutta mistään en ole löytänyt hyviä kaavoja...

Inkeri kirjoitti...

Upea haalari

Sini kirjoitti...

voi ihana!! mä oon jostain syystä ihan tuhottoman huono tekemään vauvoille vaatteita. nyt ois maaliskuussa tulossa yks pieni lisää maailmaan (ei miulle ;)) ja mietin että jos nyt jo alottaisin niin ois ehkä toiveita saada jotain valmista lähetettyy sitte syntymälahjaks. EHKÄ.

Sirutuuli kirjoitti...

Tosi söpö haalari, mallineule ihana.

Piiku kirjoitti...

Suloinen haalari!
Eilen vietin sisaren tyttären ja hänen 2kk poikavauvansa kanssa vaateostoksilla. Täytyy sanoa, että tyttövauvalle on kaikkea ihanaa - pojalleen äiti valitsi tummanruskeaa, vihreää... sellaisia retroja 70-luvulta.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas söpö, ja niin tyttömäinen.äiti

Sartsa kirjoitti...

On se vaan niin hieno. Onnitella voit itteäs kun sait valmiiksi. Noissa pienissä on jotenkin kauhean iso työ. Tein samaisesta lehestä samalla kuviolla sen yhen villatakin ja tuskailin sen kanssa iän kaiken.

Susu kirjoitti...

Suloinen haalari. Vaikeuksien kautta voittoon:-) Kyllä kannatti. Naurattaa toi neulansilmäjuttu kun kolahtaa omalle kohdalle myös. Mun äiti aina vitsailee, että hän hankki silmälasit kun hänelle alettiin myymään silmättömiä neuloja. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt vitsin...

Pirena kirjoitti...

Niin kyllä tytölle aina voi tehdä noita suloisia vaatteita. Tämäkin on nätti kuin mansikka.

Possumamma kirjoitti...

Tosi kaunis haalari! Ja ison työn olet tehnyt sen kanssa!

Piitis kirjoitti...

Aivan ihana!!
Kaunis neulekuvio!

Sateisin terkuin ^_^Piitis

Matleena kirjoitti...

Osaapa olla söpö haalari! <3

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Kauniin suloinen neulehaalari =D

Omppumato kirjoitti...

Söpö haalari! Aivan ihana!
Kaunis malli.

Äipän touhut kirjoitti...

Kivannäköinen haalari.

Nina kirjoitti...

Todella suloinen! Ihanaa pinkkiä pikkuiselle tytölle :)

Zelda kirjoitti...

Voi miten suloinen!

Marleena kirjoitti...

Söpönen tyttövauvan haalari pienelle prinsessalle :-D