sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Hamsteri!




















Jos joku on kierrellyt tämän päivän kirppareita, huutakoon HEP!

Hep! Minä olen. Ihan koko päivän. Ja mukavaa on ollut.
Aamusta piti olla sovittuun aikaan kaupungilla, pojillamme oli rehvit, air soft - pelit Orivedellä odotti.
Meille vanhuksille jäi päivä vapaata aikaa. Ehdimme kiertää miähen kanssa viisi kirpparia, alkaen Tampereelta.
Ensin pari paikkaa kaupungissa, kahvitauko ja sitten kohti Kangasalaa.
Sieltä Pirkkalaan ja Koikkariin, tai oliskohan se paikka ollut Lakalaiva?

Hervannan jäähallissa miäs ehti käydä katsomassa yhden kiekkopelin loppua, kun minä jäin autoon jälleen neulomaan.
Vielä ehdimme poikkeamaan vanhainkodilla vanhan tätini luona ja kun oikein laskimme aikataulumme, näimme vielä kummitätinikin. Tosin vai pikaisesti pihamaalla.


Päivän ostokset oli kyllä niin huikeita, että tällaisen saaliin kanssa en ole pitkään aikaan kotiutunutkaan.
Tiffany - valaisin on ihana. Vaikka se on sininen, ei ollenkaan minun värini, oli minun se ostettava.
Olisiko syy valaisimen myyntiin ollut sen rikkoituminen? Kuperkeikka, ja osa laseista on särkynyt. Mutta eipä hätää, jossain vaiheessa otan lampun korjattavakseni.
Malli on kyllä kaunis ja kun kokonaisuuden hinta ei ollut tuon lampunjalan vertaakaan, oli helppo tehdä ostopäätös heti.

Opetustaulut ovat aina silmäiltäväni, mutta niistä on vaikea löytää kivoja. Siis omaa silmää miellyttäviä.
Hinta on toisissa tauluissa korkea, vaikka työ ei miellyttäisi laisinkaan. Tässä oli kuva ja hinta kohdillaan ja sen käyn laittamassa tänne.
Kaunis ja herkkä kuva pienestä paimenpojasta evästauolla.

Tänään oli tarjolla neljä matkalaukkua, joista yksi oli niin siisti ja hyväkuntoinen, että sen nappasin matkaani.
Tähänkin laukkuun laitan lankojani. Nyt minulla on kolme isoa matkalaukkua ja lisää saa tulla, jos kohdalleni sellainen osuu.
Päällä on vanha 50 - luvun nahkainen asiamiessalkku, se oli niin siisti, että saa matkata pienen paimenpojan kanssa luhtiin.














Koskaan en voi ohittaa hyviä käsityötarpeita. Ihan kaikkea ei tarvi ostaa, mutta ne mistä jotain vielä pystyn tekemään, on ostettava omiin laatikoihin.

Vinonauhaa ihanissa jouluisissa väreissä, monta tokkaa.
Jouluisia ristipistomalleja ja n. 800 g Novitan vanhaa Alabamaa.
Lanka on vaalea beige, sopii vaikka värjättäväksi.



















Jotain toisen tekemää, 4 pientä valkoista liinaa. Pellavaa ja revinnäisompelua.
Näitä minulla oli ennestäänkin, eri kokoisina ja mallisina.
Madonna ja lapsi, kultainen pari, saa pintaansa valkoista maalia lähipäivinä.

Jokaisessa meissä asuu pieni puutarhuri ja minussa iso, mutta työkalut ovat pieniä.
Kannu, aivan ihana, ruosteinen, pölyinen, epäkäytännöllinen, retro väri....ja toisessa kyljessä Coca Cola - tarra.
Pakko oli saada tämäkin. Vien pienen puunauksen jälkeen pihalle, kesällä löydän paikan jossa kannu palvelee vielä monet kerrat näppäryydellään. Toivon ma.

Kannun kylkeen tarraantui vielä pieni kynttilänjalka, sille löytyy paikka keittiönpöydältä.
Korkea kynttilänjalka on pöydällämme epäkäytännöllinen, kattovalaisin on niin matalalla, ettei korkeita kynttilöitä voi polttaa turvallisesti ollenkaan.




Talvivaatteista teimme monta hyvää löytöä, pesukone jyllää ne omiin tarpeisiin puhtaiksi.
Nuorimmainen sai toppapuvun, miäs pari takkia.
Itselleni löysin ohuen tikkitakin ja mustat korkkarit.
Vähään aikaan en tunne tarvetta poiketa missään penkomassa. Tai voishan sitä siinä työmatkalla katsoa sen lähipaikan tarjonnan....

15 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Ihania löytöjä taas. Täällä ei useinkaan ole kuin krääsää noilla kirppiksillä. Mulla onkin ollut mielessä (jo kesästä asti) että laitan sut etsimään mulle semmosen hyvän kylmäkuoppa-astian. Vanha maitotonkka on hyvä muuten mutta semmonen on liian iso mulle. Yhellä on saaressa semmonen ja niillä on aina kylmää tavaraa tarjolla. Mutta palaan tähän sit joskus meilillä.

Heleena kirjoitti...

Voi mitä kaikkea ihanaa olet löytänyt!

Vuokko kirjoitti...

Onpa aarteita kerrakseen. Kirppiksillä tekee kyllä löytöjä,jos jaksaa penkoa niiden krääsätavaroiden ohi :)

TeSa kirjoitti...

Löytämisen iloa, tosiaan.
Sen kaiken tavarapaljouden keskeltä pitää osata etsiä ne aarteet.
Kirppiksilläkin myydään ihan kaikkea, liikaa.

KristiinaS, minulle tuli heti mieleen lypsykannu, tms. Se on pienempi kuin tonkka.

Katrir kirjoitti...

Olipa löytöjä !
Olitte lähes meidän kotikulmilla, jos oikein kylmä talven tullen tulee autossa neuloa niin tertulemas kylään.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvät hyssykät sitä tavara määrää mitä olet löytänyt.Hyviä juttuja. äiti

tia kirjoitti...

Kyllä teillä on ollut antoisa päivä kaikin puolin. Ihania kirppislöytöjä olet tehnyt, meillä kanssa vanhoja matkalaukkuja minusta ihania.

Olivieno kirjoitti...

Minäkin kävin yhdellä kirpputorilla, ja saalis oli lähinnä lastenvaatetta. Kadehdittavan upeita löytöjä olet tehnyt, tuollainen salkku olisi minullekin tarpeen ihan käyttöön ja sellaista olen etsinytkin. Kynttilänjalka on samanlainen kuin minulla, suunnittelin siihen puista jalkaa alle, mutta se on vielä löytämättä.

Piiku kirjoitti...

Kun katsoo näitä sun aarteita, ajattelee aina, että pitäis ja pitäis käydä. Mutta ei tuu käytyä...

Ihania tavaroita jälleen kerran!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Katrir, pidetään mielessä.
Sitä vaan on niin tottunut neulomaan pienellä valossa kohmeisin sormin.

Ajan kanssa tekee kivoja löytöjä, nämä kaikki viidestä paikasta.
Ja lopulta sitä voi itsekkin vähän ronkalata.
Näitä ihania vanhoja laukkuja oli samalla, Pirkkalan kirppiksellä, neljä.

Päivi kirjoitti...

Heips, tulkitsinko oikein, että olet voittanut toisen palkinnon söpösellä vihreällä virkkauksella. Onnea :D

Helmis kirjoitti...

Onneksi olkoon, tuoreesta Modasta luin, että olet saavuttanut palkintosijan kisassa. Mahtavaa!!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Joskus se lykästää.

Marleena kirjoitti...

Ihania kirpputorilöytöjä olet tehnyt. Minä kun en löydä oikein mitään kivaa, en varmaan osaa isoista määristä nähdä.

Kunhan pääsen Tampereen seudulle, täytyy kierrellä siellä kirpparitkin!!! :-D

TeSa kirjoitti...

Kirpparille, tottakai!