keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Jotain uutta


















Kyllä meidän neulojien kelpaa, kun uusia lankakauppoja ilmestyy ihan hups, tuosta vaan.
Kävin muutama viikko sitten, tarkemmin laskettuna kolme viikkoa sitten, tutustumassa Nokian uuteen Lankaruutuun.
Anja, tuo ihana työkaverini edellisestä elämästäni vinkkasi uudesta kaupasta ja pakko se oli mennä itsekkin katsomaan.
Kauppa sijaitsee ihan kaupungin keskustassa, helppo löytää ja hyvät parkkipaikat ihan liikkeen edessä.Viivyin kaupassa kauan. Katselin ja silittelin lankojen pintaa. Ihailin värejä ja materiaalin tuntua.
Huokailin ja haaveilin, olisipa enemmän aikaa neuloa. Materiaalista ei tule pulaa.
Liikkeestä löytyy paljon lankoja, valikoima on laadukas.













Myyjän kanssa aika kului huomaamatta, hänellä on paljon tietoa myynnissä olevista langoista.
Harmittelin vain, kun liike olisi ollut niin lähellä edellistä työpaikkaani, ihan tien toisella puolen.
No toisaalta, tilistä olisi tuskin paljon jäänyt kotiin tuotavaa, jos lankakauppaan olisi ollut noin helppo mennä.

















Omat ostokseni olivat aika pienet, tuskin silmällä havaittava puolen kg lankapussi puuvillaa ja nöttönen kirjavaa villaa.
Näistähän minä saan vaikka mitä kivaa tehtyä,

6 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Ai,ostoksetko tuskin silmällä havaittavia:) Joopa joo,mutta jokos pian teet sen Karnaluksin reissun? Mä tarttisin taas sitä pitsiä :) Mukaan en pääse,tää remontti ja ei tuon mun jalkani kanssakaan nyt reissata.

TeSa kirjoitti...

;)
Vaatimattomuuteni estää kehumasta liikoja...

..vai tukkureissu, ymmärrän.
Työvuoroni ei anna aikaa matkusteluun.

tia kirjoitti...

Mahtavan paljon ihania värejä, on mistä valita.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan väristä toi Pallas.Onneksi et ole Nokialla töissä! äiti

carita kirjoitti...

Kiitos vinkistä !
Vaikka Nokialla asunkin, en tiennyt tuollaisen kaupan olemassaolosta, mikä kyllä voi toisaalta olla hyväkin :)
Joka tapauksessa tuonne täytyy kyllä mennä tutustumaan!

Sirkka kirjoitti...

Olisipa meidänkin lähellä tuollainen lankakauppa!