sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Lasikierrätystä














Uusia ideoita tulee monelta eri suunnalta. Joskus ihan tarpeeseen tai sitten ajan kanssa muokattavaksi.
Illalla etsin kuumeisesti kirjaa, jonka sivuilta löysin tämän seuraavan valaistukseni. Kirjoja on paljon, eikä mitään muistikuvaa edes kirjan kannesta. Siinä selatessani useampaa, löysin monta uutta ideaa joista voisin tehdä joskus jotain kivaa.
Voisi tehdä muistikirjan, jonka sivuille raapustaa ne ihanimmat ideat, jota voisi selata aina ahdistuksen puskiessa päälle.












Ajatuksissani oli hyödyntää pirtin ainoaa katonrajassa olevaa pistorasiaa ja tehdä pieni katosta roikkuva valaisin löytämäni kirjan ohjeilla.

Olin noudattanut kirjaimellisesti kirjan tekstiä ja käynyt kirpparilla etsimässä kauniita lasiastioita.
Katselin kesällä Tallinnassakin pieniä kristallimaljoja sillä silmällä, mutta astiat ovat pieninäkin aika painavia.Sitten on aina mahdollisuus saada astia rikkoontumaan, kun pohjaan tehdään reikä.

















Silläpä päädyin halvimpaan mahdolliseen ratkaisuun ja ostin vain halpoja käytettyjä lasikippoja.

Kävin lasipöytäni viereen ja sovittelin kaikki kolme astiaa vuoroin toisensa päälle. Mietin parasta kokonaisuutta ja palasin sisälle kirjan viereen. Jotain puuttui, pelkät astiat odottivat vielä jotain lisää. Se oli lautanen! Miksen heti huomannut, että siitä puuttui jotain kohottavaa. Siispä, kaikki keräilyssäni olevat lasilautaset sovitukseen ja yksi hyvä malli käyttöön. Kokonaisuus on täydellinen. Tein kolmeen kippoon ja yhteen lautaseen reiän.
Yhdestä astiasta teen lasikuvun, samanlaisen kuin aiemmin olen tehnyt.
Kun minä sain tehtyä oman osuuteni, loput työstä jäivät miähen ratkaistavaksi.
Olin ostanut töistä pätkän ketjua johdon pujottamiseen, sekä kauniin lampunpidikkeen. Ne molemmat piti saada sopimaan kokonaisuuteen.
Muutama hetki meni pähkäilyyn ja sovittamiseen. Vielä piti purkaa yksi pistotulppa valmiista valaisimesta tätä varten, saatiin illaksi valoa.


















Tästä tuli sievä. Erityylisten lasiastioiden yhditäminen onnistui hyvin. Valaisimella tulee juurikin sen verran valoa, mitä hämyinen pirtin nurkka tarvitsee.

Kaupalistaan pitää muistaa lisätä yksi jääkaappilamppu. 15 w hehku on tehoiltaan ihan ok, mutta tulee hiukan liikaa näkyviin kuvun alta. Tai sitten antaa ajan hiukan kulua, silmäkin tottuu.
Pirtissä ei ole lamppujen lisäksi muuta paikoillaan, kuin nukkekoti.


















Sunnuntain lepohetkestä ei ole tietoakaan, varsinkin kun piha täyttyy iltapäivällä innokkaista airsoftin pelaajista. Osa pojista on samoja, jotka pelasivat
yösoftia kesällä pojan syntymäpäivillä.
Nautitaan päivästä kukin omalla tavallamme,

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella ihana idea, mutta millä tuohon uskaltaa tehdä reiän ettei kippo mene rikki ?

Nzqu kirjoitti...

Voi kun hieno lamppu! Kiva, kun sulla on työkaluja ja osaavaa taustajoukkoa, tuollaista ei kuka tahansa voisi kotona toteuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana kokonaisuus.äiti

TeSa kirjoitti...

Omiin astioihin teen reiän hiomakoneellani, jossa on reikäterä. Kuva aiemmin tehdyn lasikuvun linkissä.
Jotkut ovat tehneet onnistuneita reikiä porakoneellakin. Siihenkin on olemassa teriä lasia varten.
Lasiliikkeistä kannataa kysyä reiäntekoon palvelua, useimmilla on laitteet sitä varten.

Valmiita reikälautasia, kerrosvadeista, löytyy joskus kirppispöydiltä.

Ja lopuksi kaunis kiitos teille.

Zelda kirjoitti...

Todella hieno idea ja herkän kaunis on myös lopputulos!

Tess kirjoitti...

Wau, tuo on hieno! Pitää laittaa tuo idea kyllä muistiin.

Matleena kirjoitti...

Tosi kaunis lamppu! :) Te olette pistämätön pari, sinä ja miehesi. Ei ole kummallakaan peukalo keskellä kämmentä. ;)

KristiinaS kirjoitti...

Tää on söpö valaisin. Ei saa kaupasta tämmösiä kivoja yksilöllisiä sisustusjuttuja. On sulla tulevaisuutta näissä . . .

sanna kirjoitti...

Aivan upea lamppu! Kaunista.:) Kuinka ihmeessä sait reiän tehtyä, ettei menny rikki? Taidokkaasti toteutettu.
Hyvää sunnuntaita!

Eija kirjoitti...

No sievä on todella!

Sirkka kirjoitti...

Loistava lamppu kaunis kuin koru, katsoin kauan ja ihaillen...äärettömän kaunis kokonaisuus!
Olet sinä taitava, olet onnistunut täydellisesti, oikein onnistunut!

Valoisaa lokakuuta!

rommas kirjoitti...

Wau.

Possumamma kirjoitti...

Tosi kaunis & uniikki lamppu!:)

intsu kirjoitti...

Kyllä niin upea lamppu tuli,että wau! Kaikkee säkeksitkin tehdä ja ideoida.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi mahoton miten sievä.

Eija kirjoitti...

Aivan upea lamppu. Eipä tule teillä vapaa-ajan ongelmia, kun remppakin on meneillään ;D

Susu kirjoitti...

Voi miten kaunis!

Mulla on kans ollut mielessä vihkonen, johon laittaisin muistiin kaikki ideat, mutta siitä listasta tulisi niin pitkä, et stressihän siitä tulisi...

Päivikki kirjoitti...

Miten kaunista!

Miulla on vihko, johon laitan neuleideat. Välillä miulla on siellä lista, joka pitää neuloa ennen kuin saan laittaa sinne uuden ohjeen.

Ongelmana on vain se, etten aina muista katsoa sitä listaa..

Sartsa kirjoitti...

Upea lamppu!!

tia kirjoitti...

Kaunis on, pidän paljon lasiesineistä ja tuo olisi minunkin makuuni vaikka en paljon välitä kovin koristeellisistä esineistä. Olet sinä taitava tekijä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lasilamppu! Joskus olin tiffanylasikurssilla vähän aikaa. Mitän en ehtinyt saada valmiiksi, mutta idea kytee. Joskus vielä menen kurssille uudestaan!
terv. Meiju