sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jouluiset päivät


















Pyhät menevät nopeasti leväten, neuloen ja mukavista lahjoista nauttien.
Niin monta kaunista pakettia, tarkasti lahjansaajaa miettien kaikki oli valittu.
Punaisen emalipannun ostin itselleni paikallisesta kirpparipöydästä, glögille.Joulumuistamisena teimme tyttären kanssa yli 40 joulukorttia.
Keramiikassa tehdyt nallet, kuuset ja hevoset liimattiin tyttären maalaamiin kortteihin ja lähetettiin ystäville.
Aatto meni suunnitellusti, kävimme katsomassa vahdin vaihdon sankarihaudalla, kun miäs asettui nuorimmaisen kanssa omalla vuorollaan ristin molemmin puolin seisomaan.
Ilta oli kylmä, saimme huomata sen kun sytytimme useamman kymmenen hautakynttilää sankarihaudoille.
Teimme yhteistyötä, osa availi kynttilöiden hatut, osa sytytti, osa kantoi kynttilät puuttuville haudoille ja yhdelle jäi roskien kerääminen.
















Sen jälkeen kävimme sytyttämässä oman kynttilämme miähen vanhempien haudalle.













Nautimme puhtaista hangista ja kauniista aattoillasta. Lumi narskui saappaan alla, kun teimme matkaa jalkaisin.

Jouluna muistin myös vanhaa tätiäni lasityölläni. Hällä alkaa jo muisti olemaan aika huono, mutta lasityön saadessaan muisti minun olevan vieläkin opiskelemassa.
Vaikka dementia ei tartu vanhainkodilla käydessäni, oli oloni todella raskas sieltä pois lähteissäni.

















Sisareni paketista löytyi jouluenkeli, sulatustyö tämäkin.

















Joulussa on parasta, kun ei täydy lähteä mihinkään. Saa olla kotona, viettää pyjamapäivää ja pitää ulko - ovea suljettuna.
Sellainen oli meidän joulupäivämme. Tosin, sovittuja tapaamisia emme peruneet ja neuleenikin edistyi vallan mainiosti.
Tapanin päivänä sataa lunta. Piha on suuren lumikuorrutteen peitossa ja sitä tallomaan pyysin sisareni kolmen koiransa kanssa.
Pelastajakoirat ovat leikissä mukana....
Testasimme tyttären kanssa lainassa olevien lumikenkien tehoa.
Kyllä vain, tehoa löytyy. Hiki pipan alla kertoo kävelylenkin olleen mieluinen. Iltasaunassa hikoillaan lisää.



2 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos tekemästänne kauniista kortista, blogissani sen jo esille laitoinkin kun oli niin erikoinen.
Niin se joulu vaan tuli vasemmalta ja väistyi äkkiä oikealle, tai jotain semmoista.
Hyvää vuoden loppua koko pesueellesi.

Anonyymi kirjoitti...

Teillä on hienot talvikengät, pääsee syvemmässä hangessakin eteenpäin. äiti