perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesän valkoiset kukat


















Joka päivä jotakin, vähän kerrallaan.
Puuhailen ja siirtelen, suunnittelen ja silmittelen.
Ei mikään kiire mihinkään.Tämäkin päivä ehti kääntyä jo iltaan, kaunis ja melko lämmin ilma. Jollei koko ajan kävisi niin kova tuuli, olisin ihan hyttysen pistoksilla. Näitä pieniä inisijöitä alkaa ikävä kyllä parveilemaan ympärillä ihan harmiksi.

















Olen etsinyt uusia ideoita yhden suurimman kukkamaani muokkaamiseen. Kierrellyt kaupoissa miähen kanssa etsimässä sopivia reunuskiviä, tulokset ovat laihanlaiset. Pakko tyytyä seuraavaksi parempaan tulokseen, että pääsen toteuttamaan suunnitelmani valmiiksi.
Joka ainoa kukkakauppa vetoaa kutsuvasti puoleensa, harvoin pääsen pihalle ilman kesäkukkia. Puolustuksekseni on sanottava, että en koskaan osta suuria amppeli- tai valmisistutuksia.












Ainoastaan pieniä taimia, joita yhdistelen itsekasvattamiini taimiin.
Aina välillä mietin, että teinkö oikean valinnan, kun valitsin lasialan. Tykkään puuhailla pihalla, kukkien ja kasvien parissa. Istuttaa ja kuopsuttaa, sommitella ja kasvattaa.
No, aika sen näyttää mikä minusta vielä tuleekaan.Talvella kirppikseltä ostettu tratti on oiva narukerän säilytyspaikka.

















Osa työkaluistani löytyy siitä ihan vierestä, suolihuuhdeastiasta.
Olen illan aikana koulinut pieniä taimiani, sekä koristekurpitsaa, että koristekaalia. Molemmat ehtivät alkukesän vantteroitua kasvihuoneen lämmössä ennen ulosistutusta.
















Miten mukavalta tuntuukaan sulkea huoneen ovet illalla, kaikki on kasteltu ja kannettu suojaan.
Huomenna juhlitaan uusia ylioppilaita, sekä ammattiin valmistuneita. Moni nuori saa päättötodistuksen ja edessä on uudet haasteet.
Kaikille teille kesälaitumille kirmaaville, onnea!

7 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kiva lukea sinun puutarhanhoitoasi ja katsella kauniita kuvia! :) Itse kyllä olen nykyään oikein laiska puutarhuri, voisin unohtaa koko homman.

Titti kirjoitti...

Ihania kuvia!♥
Minulla on sama "vika", -en osta mitään suuria amppeleita tms. istutuksia, -vaan pieniä kukkia omissa ruukuissaan.
Haluan nähdä sen "kasvun ihmeen"... -joka toisinaan jää aika pieneksi!! ;-)
Meillä juhlitaan sunnuntaina ainokaisani valmistumista ammattikoulusta! ♥

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Suolihuuhdeastia?
Apua, mikä se on??

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Auts, järkytyin niin pahanpäiväisesti, että unohdin vallan sanoa, että pnpa kauniita kukkia - valkoinen taitaa olla tämän kesän suosikki?

Elsa kirjoitti...

Valkoiset kukat ovat sitten kauniita!

Tykkään suolihuuhdeastian ja tratin uusiokäytöistä, kierrätystä parhaimmillaan!

Zelda kirjoitti...

Silmä lepää kyllä puutarhasi palasia katsellessa. Kaunista, niin kaunista.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille.

Paula, astian oikeaa nimeä en tiedä, mutta olen ymmärtänyt, että astiaa on käyetty juurkin siihen tarkoitukseen, letku vain puuttuu kuvasta ;)