perjantai 26. lokakuuta 2012

Kirja-arvonta

Pieni tyttö antoi blogitunnuksen, josta kiitän ja kumarran.

Näillä sanoilla on minulle arvoa, kun käsityöblogeja on kymmenittäin.
TeSa- Ainut käsityöblogi jota seuraan. Kävin joskus kurkkailemaan eri käsityöblogeihin, mutta mikään ei koukuttanut.. Kunnes törmäsin tähän. Heti tuli tunne että "pakko lukea hetinytkaikki!!". Ihania kuvia, aivan upeita käsitöitä, niin kaunista :)



1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta tunnustuksen sait. 
2. Anna tunnustus viidelle (5) lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla. 
3. Kopioi Post It -lappu ja liitä se blogiisi. 
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post It -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi lähettävät sen eteenpäin.


Haluan jakaa tämän teidän kaikkien kanssa, myös sinun, Pieni tyttö.
Pieni tyttö kertoo avoimesti omasta elämästään, joka saa ainakin minut pohtimaan elämän kiemuroita tavalla, johon minulta välillä loppuvat sanat.


 Viime aikoina olen kirputtunut aika vähän, mutta ostokseni ovat olleet sitäkin paremmat!
Käsityökirjoja ei voi koskaan olla liikaa. Eko oli mukavaa luettavaa, hyväkuntoinen ja siisti kirja päätyy omaan kässykirjahyyllyyni.
Mutta tämän toisen kirjan, Pientä ja suurta tilkuista pistän arvontavoitoksi. Jos haluat saada tämän omaksesi, laita viestiä tähän postaukseen. Kirjan selkämyksessä on hiukan kolhuja.
Arvon kirjan lähipäivinä.
Ihanaa viikonloppua sinulle, 

10 kommenttia:

Pieni tyttö kirjoitti...

Voi, kiitos paljon :)

JaanaM kirjoitti...

Minä en juurikaan tilkkuile, mutta tokavanhin minunkin edestäni... Hänelle voisin kirjan lahjoittaa ;)

M kirjoitti...

Voi tuo tunnustus on minullakin jo :)
Mutta niiden saaminen ilahduttaa mieltä aina. Käynkin kurkkaamassa mitä Pieni tyttö blogissaan kertoo.

Tuo kirja voisi käyttöön tullakin.
Osallistun siis mukaan :)

Sude kirjoitti...

Käsityökirjoja ei tosiaan voi olla liikaa, joten kyllähän minäkin haluan osallistua tuon arvontaan. Tilkkuja on tullut kerättyä jo jemmaan, mutta inspiraatiota vielä puuttuu :)

Marja kirjoitti...

Nyt ehdin jopa kommentoidakin pitkästä aikaa ;)
Olen ihaillut noita aivan mielettömän ihania lasitöitä sun muita upeita tekeleitäsi. Mukavaahan se on, että aina löytyy pientä puuhaa.
Voittaisinkohan mä nyt vuorostani tuon kirjan ;)

Tarja kirjoitti...

Haluaisin todella saada tilkkuaiheisen kirjan.

satunNainen Paula kirjoitti...

Kyllä tämä kiinnostaa, kovasti - en vaan kehdannut tällätä arpaani ensimmäiseksi... ;o)

Anonyymi kirjoitti...

Tilkkukirja, sehän heti houkutteli laittamaan viestiä. t.anne

Anonyymi kirjoitti...

Tilkkukirja, sehän heti houkutteli laittamaan viestiä. t.anne

TeSa kirjoitti...

Arvonta tuli suoritettua tänä iltana.
Kirja lähtee Paulalle. Onnea sinulle!