lauantai 21. joulukuuta 2013

Hikitupa

 En voi sanoa, että vasaranpauke, mutta kompuran jyrinä on viime viikkoina kiinnittänyt huomiota kaikesta kotona tekemisestä. Samoin kiakkopojan useaan kertaan toistamat sanat, joko sinne pian pääsee?
 
Miäs tahtoi pinnoittaa saunan uudestaan, vaihtaa lauteet, sekä kiukaan.
Lauteiden vaihtoa olinkin odottanut jo useamman vuoden, laudepuut irtoilivat, eikä se ollut mitenkään mukavaa. Naulapakin kanssa saunoa.
Olen taas onnistuneesti saanut kahden sävyiset seinät kuvattua, ruskea on oikea väri. Tervaleppä on vahattu ruskealla sävyllä, joista sitten kapeampi paneeli sävytettiin kahteen kertaan. Lauteet käsiteltiin parafiiniöljyllä.
Kapea paneeli kiertää saunan seinillä katselukorkeudella.
Kiukaaksi valikoitui edelleen puukiuas, Harvian legend 150,  joka imaisee sisäänsä 120 kg kiveä. On muuten makoisat löylyt.
 Kiukaan taustaseinän laatoitus tehtiin ruskehtavalla lattialaatalla, jonka pinta on hieman ropulainen.Savupellinsuojus, jota ei aiemmassa versuksessa ollut laisinkaan, siistii laattaseinän kauniisti.
 Minun piti päästä sorkkimaan pieniä yksityiskohtia, kuten tämän tuuletusräppänän vedinuppi, Indiskasta. Kiakkopoika sai sen tehtäväkseen mitoittaa, miäs asentaa paikoilleen.
 Nousukaiteen välyksiin laitettiin samaten tuollaiset vedinnupit. 
Piskuisessa saunassa on ihaninta uudet leveämmät laudepuut, jotka eivät irtoile! Samaten laudepuissa haettiin mukavuutta lauteiden etureunojen pyöristetyillä muodoilla. Nyt ne eivät paina enään ikävästi jalkataipeisiin.
 Kunhan vielä opitaan mitoittamaan lämmitys oikein, jaksaa saunoakin kauemmin.
Valaistuksena on 12 ledin valosarja, joista kolme on asennettu nojaseinään, 9 kattoon. Tällä sarjalla saunan valaistus on luksusta verrattuna vanhaan lauteiden alta tulleeseen yhteen valopisteeseen.
Taitaa se sauna lämmitä tänäkin iltana, shhh...h, kohta kiuas kohahtaa!
Remppa on valmis.

7 kommenttia:

tia kirjoitti...

Komia on sauna ja hienoja yksityiskohtiakin, makoisia löylyjä ;-)

satunNainen Paula kirjoitti...

Soon hiano!!
Upea kiuas, kivat sävyt, hyvät materiaalit, hauskat yksityiskohdat - vallankin löylykauha ihan verraton!

Päivi kirjoitti...

Tyylikäs lopputulos. Kauniita värisävyjä.

KristiinaS kirjoitti...

Hieno sauna, kyll nyt passaa löylytellä.
Mullakin oli eilen saunan kunnostuspäivä. Marketin roudasin 20 kiloa kiuaskiviä, vanhat kivet alkoi jo rapautumaan yms. Mutta mutta, olin ostanut niitä isomman kokoisia kiviä ja nyt en tiedä onko hyvä vaiko huono. Ehkä joskus jaksan niitä pienempiä kiviä hommata. Hitsi ku olis pitäny lukea käyttöohje ennenku lähti ostoksille.
Kiva kauhanvarsi, tarkkaa suunniteltu sekin.

Hepsi kirjoitti...

Kyllä on ny komee sauna! Hyvää joulusaunaa ja saunottelua muutenkin! =)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Saunakuupan on tehnyt humu, eli vanhin poika kouluaikona. Eihän sitä nyt ihan peruskuuppaa varsineen voinut tehdä =)

enkulin käsityöt kirjoitti...

UPEA.

Ihanaa Joulunaikaa Sinulle Ja Läheisillesi.