torstai 24. huhtikuuta 2014

Pata kiehumaan!

 Arki hurahti liikkeelle pyhien jälkeen ja vauhdilla ollaan mentykin. Kasvari, uusi työ, vanhat kuviot. Vähitellen muistuu mieleeni kaikki viime kesäiset opit, uusin maustein. 
Monta kiireistä askelta, lämpöisiä hikikarpaloita ja niitä molempia on tulossa vielä paljon. 

Kun upottaa kätensä kuivaan kasvuturpeeseen, tuntee sen pehmeyden ja maan läheisyyden, on suuri ilo ja onni saada tehdä tätä työtä. Paljon mielummin, kuin olla kotona lomautettuna.
Suuret kukka-amppelit ovat jo täynnä vihreyttä, pieniä lupauksia kukinnasta. Kohta valmistuu ensimmäiset kukat myyntikuntoon ja se vaikein valinta on taas edessä. Mitä ostaisin?

Tästä kaikesta vehreydestä innostuin kohtaamaan oman pihan haasteen. Yhtäkään kuivaa kortta en ollut poiminut. Harvaakaan ottanut telineestään. Ei vaan jaksanut innostua. Jotenkin nämä työkuviot ovat vieneet minusta kaiken innon tänä keväänä.
Miäs oli tiistain vielä vapaalla, jolloin hän aloitti jo päivällä siivoamaan kukkapenkkejä. Kun pääsin töistä kotiin, jäi minulle vain haravointiosuus, jota vain oli ja oli. 
Kasvihuoneen kohdalla koin jotain vähemmän mukavaa. Omenapuun rungon halkeaman.
 Liekö syy talven, jota nyt sitten ei kunnolla ollut, kuin kalenterikuukausina, vai jonkin elikon (jonka pistän pataan!), mutta omenapuu on tullut nyt tiensä päähän. Ihana, maukas punakaneli.
Rungosta paistaa päivä läpi kahtaalta, eikä se kyllä tiedä hyvää, jos ja kun puu kantaa satoaan kesän loputtua. Puu kaatua rämähtää kasvihuoneen päälle ja sitähän minä en halua!
 Saamme sanoa tälle puuvanhukselle hei, hei. Puun todellista ikää emme tiedä, mutta arvio menee 60- vuoden paremmalle puolelle.
Muistan jostain lukeneeni, että uutta omppupuuta ei suositella istutettavaksi vanhan puun tilalle. No, ei ainakaan tässä tapauksessa, kun tässä puussa on ollut jo vuosia muumio- tauti.
 Kävin työpäivän päätteeksi hakemassa pojan koulusta kotiin. Siinä repiskan paikalla poika katsoi sivupeiliin ja sanoi, että onpas paskanen. No, niinpä onkin.
Juu, seuraan kyllä peileistä liikennettä, en paskaa.
Pihassa sitten löytyi syyllinen näille kasoille. Västärkki kävi keimailemassa peilin edessä, liekö kosinut peilikuvaansa, kun niin kiihkeästi räpisteli päin peiliä ja sotki auton ovenkin samaan töhnään. Pahus!

7 kommenttia:

Heleena kirjoitti...

Harmi omenapuun halkeamisesta, vanhat puut olisivat ihania, kukkiessaan.
Joskus vuosia sitten jouduin peittämään auton peilit paperipusseilla, kun västäräkki sai nokkansa verille. Auto oli tullut hänen reviirilleen.

seijap kirjoitti...

Voi västäräkki, meillä ei ole enää muutamaan vuoteen ollut kakkaavaa västäräkkiä.
http://seijap.vuodatus.net/lue/2008/04/vastarakki-kakkaa
Tuossa bloggauksessa kerron siitä, joka meillä vieläkin muistetaan.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Harmi omenapuuta. Minä tekisin kuoresta keltaista upeaa kasvivärjättyä lankaa. Saisit muuten paljon yhdestä puusta.

TeSa kirjoitti...

Harmi molempia, puuta, sekä lintua.

Miäs kertoi illalla, että naapurin isäntä oli viime keväänä peitellyt myös muovipussilla autonpeilit, samasta syystä.

Omenapuu harmittaa vielä enemmän! Olen aina ihannoinnut tämän puun kasvutapaa, muotoa, runsasta kukintaa, sekä hyvää satoa.
Täytyykin tarjota puun kuorta värjärille, itse en ennätä moiseen puuhaan.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon oli asiaa. ja kivoja neuleita.Tietokone kotiutui tänään äiti

Eija kirjoitti...

Meillä on maalla kanssa tosi vanha omenapuu, josta paistaa päivä läpi. Mies ei suostu sitä kaatamaan... saas nähdä onko syksyllä vielä pystyssä ;)

TeSa kirjoitti...

Olen päivän aikana miettinyt, että mitä tuolle puulle pitäisi tehdä.
Jos se olisi paikassa, jossa ei ole väliä, vaikka kaatuisi, se saisi olla siinä. Kaatuu, jos kaatuu. Mutta nyt. Nyt se on niin hankalassa asemassa.