keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tomskut

Lisää lämpöä ja valoa, kiitos. Töissä ei ihan päästy vielä tänään 50 '.
Aamut ovat jo hämäriä, kun zombailen 4.15 keittiöön. On pakko laittaa kattovalot, että näkee eväsrasiansa täyttää.
Ihana lämpöaalto on saanut kaiken kasvamaan, tietysti myös rikkakasvit. Niistä en näillä helteillä välitä, kasvakoot. On sitten helpompi kitkeä, kun ovat tarpeeksi pitkiä, ei täydy niin kumarrella.
Tomaatit, nuo herkulliset pallukat, kasvavat osin luhdin vieressä olevassa kukkamaassa. Ta-vi, eli tanskan vienti on herkullinen punaposki.
Neljä tainta nuokkuu seinää vasten ja toiset neljä obeliskiin.
Kirsikkatomaatit on kasvihuoneessa. Mikä onkaan kasvattajan hoitaessa kasvejaan, kun saa syödä sadon tuoreeltaan?
Ja lisää on luvassa, kuten hellettäkin.
Kaunis paperipaino, Stockmannin ale. Ryykirauta, paikallinen kirppis.
Vuosia säilynyt Mårbackan pelakki on yhä voimissaan, vaikka en ehtinyt sitä ajoissa keväällä piristämään.
Uudet mullat vaihdoin vasta kesäistutuksiin, samaten hoidin leikkauksen.
Valkoinen pelakuu on myös kavarilla suojissa.
Kasvihuonekurkun taimet kiipeävät korkeuksiin. Valtaisien lehtien alta löytyy ajoittain mukavia ylläreitä. Kurkun kasvu on joutuisaa.
Kasvarin etuoven puolelle lisäilin vielä saviruukkuihin valkoiset timanttikukat.
Laatikossa kasvaa myös tomskuja.
Orvokki - istutukseni jäi alkukesästä hiukan heitteille, kun joku pikkulintu rakensi pesänsä salaojaruukkuun, valurautapadan alle. 
Silloin kun pesässä oli hiljaista, kävin nyppimässä kukkineet orvokit padasta, jotta kukkien kasvu olisi edes jonkinlainen.
Aamuin illoin on kastelukannulle tarvetta, muutoin jälki on karua katseltavaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan runsasta ja täyteläistä. äiti

Titti kirjoitti...

Oih sinua hortonomia.☺

TeSa kirjoitti...

Kesän riemuja! Vihreys.