tiistai 6. joulukuuta 2016

Ysiysi

 Ollaan päästy hyvään vauhtiin joulukuun puolella, ja siitä ne kiiruut sitten alkaakin. Heti alkukuusta huomaan, että en pysy mitenkään missään aikataulussa, suunnitellut työt töksii ja flunssa vaatii veronsa.
 En jaksanut lähteä maanantai aamuna asioille, siirtyköön meno seuraavaan arkeen, siivosin jälleen vähäseltään.
Vaihdoin pirttiin maton ja raivasin tilaa joulukuuselle.
Kaiken tämän vuoksi jouduin siivoamaan telkkarihuoneenkin, lähinnä lankakasat piiloon vaatehuoneen puolelle.
Juhlapyhissä on ikävintä tämä tavaroiden piilottelu. Kun pyhät ovat ohi, kannan kaikki takaisin näkösälle. Hallitsen kaaokseni paremmin.
 Lämmittelin uunin ja samalla otin esille kortteiluaskartelut.
Tämän vuoden joulukorttiteemaa en liiemmin miettinyt. Hyödynsin Tallinnasta ostamani porolävistäjän, ylin kuva.
Työpöytäni alle on kääritty rullalle useampi värikartonki. En muista edes syytä miksi näitä on aikoinaan ostettu, liekö kortteiluun liittyvää materiaalia.
Stanssasin useamman rivin erivärisiä poroja ennen kuin keräsin loput materiaalit esille.
 Keitin pannullisen teetä ja sitten sammuin hetkeksi. Heräsin miähen pyytäessä syömään.
 Pelkillä konvehteilla ja kuumalla teellä ei jaksa koko urakkaa loppuun.
 Illalla kirjoittelin vielä tervehdykset loppuun ja kirjekuoriin osoitteet. Ilokseni huomasin, että joulumerkissä on sama teema kuin askartelemissani korteissa. 
Täytyy kyllä sanoa, että tämän vuoden joulumerkki on erityisen suloinen.
 Korttilaatikkoon kertyi reilusti yli neljäkymmentä korttia valmiina lähetettäväksi. 
 Tänään itsenäinen Suomi juhlii jälleen, ysiysi, kuten Simo Vaatehuoneelta mainosti aikoinaan.


Nukke on kirppislöytö työpöytäni lokerikossa.

5 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Voi että sinä olet ahkeraakin hakerampi ja nopea! Noin vain suit sait tehtynä iso määrä koetteja. Kiva porolävistäjä. En ole tuollaista nähnytkään. Hyvää itsenäisyyspäivää koko porukalle.

KristiinaS kirjoitti...

Mä lähetän tänä vuonna vain jokusen kortin ja ne on semmoisia vuosien aikana postin mukana tulleita, oon kyllä maksanu mikä milloinkin on ollut keräyskohde. Mä en nimittäin saanut otettua joulukorttikuvaa kesällä niinkuin yleensä oon tehnyt. Tonttu kyllä oli mukana joillakin kesän reissuilla mutta kuvaaminen unohtui.
Uh, Simo ja "ysi ysi"! Ihme, ettei sitä ole otettu uusiokäyttöön.
Rauhaisaa itsenäisyyden juhlailtaa.

iso gnu kirjoitti...

Vau, miten ahkera ja aikaansaapa olet ollut. Mulla on kortit vasta osin tehty.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Saija kirjoitti...

Vauhdikasta toimintaa ja kauniita kortteja!

TeSa kirjoitti...

Tänä vuonna vähemmän on enemmän. Itse tykkään.