sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tammikuussa Tallinnassa

Oppikirjat nurkkaan ja päätä tuulettamaan. Olin lukenut kaikki välipäivät, kirjoittanut tiivistelmää. Potenut hapenpuutetta, lukenut ja lukenut. Tammikuussa ei liiemmin ole ruuhkaa Tallinnan matkoilla, eikä kyllä ollutkaan. Merimatka pöllyttää kirjanpölyt ja tuulisilla kaduilla saa happea!
Ostimme kahden yön matkan jolloinka ehtisimme tutustumaan taas uusiin kohteisiin. Olen kirjoittanut syksyn mittaan pitkät muistilaput mistä mitäkin.
Saavuimme satamaan niin aikaisin, että emme saaneet hotellihuonetta, kuten arvasimme. Jätimme matkalaukut säilöön ja otimme repun ostoskasseineen mukaan. Ensimmäinen kohde oli R- kioski, josta ostimme matkalipun edulliseen kulkemiseen. Seuraavaksi vanhankaupungin info, jossa saimme monta kohdetta kartalle.
Sitten pysäkille ja silmä tarkkana seurasimme pysäkkikarttaa, että osasimme jäädä pois oikeassa kohtaa.
 Rocca al maare. Kortteilu kiinnostaa aina vain enemmän ja enemmän. Täällä kävin katsomassa korttimyllyyni lisää kuvioleikkureita ja löysinkin muutaman oikein kivan. Hyvä valikoima erilaisia askartelutarpeita ja tilkkuiluvälineitä.
Teimme ensimmäisen navigointivirheen, ajatustepponen. Nopea aikataulun uusinta, onhan vielä kokonainen päivä aikaa, siirryimme kirjaantumaan hotellille ja hetken huilattuamme lähdimme liikkeelle uudestaan.
Tällä kertaa suunta Ülemiste Keskus, joka onkin Viron suurin kauppakeskus. Olihan se suuri.
Kiinnostukseni kohde, Zara Home, löytyy täältä. Samoin Zaran vaatteet, joita muuten löytyy Virukeskuksestakin.
Ratikalla kulkeminen oli joutuisaa ja väljää. Ainoa pelote on pysäkin paikka liikennekaistojen välissä, mutta kun paikalliset uskaltavat hypätä pois kyydistä, niin olihan se meidänkin. Jäimme vanhankaupungin kulmilla ja käppäilimme Olde Hansaan iltamyöhällä.
Paikka oli aivan ääriään myöden täynnä, vaikka koko ajanhan oli vaihtuvuutta.
Saimme istumapaikat yläkerrasta, jossa musisoitiin. Kun väkeä on paljon liikkeellä, mahtuu mukaan aina muutama törppö. Tällä kertaa he olivat naisia, jotka tilasivat yhteisen ruoka-annoksen ja rääpivät nenät nirpassa. Annos jäi lähes koskemattomaksi. Nälkäisen ei ollut kiva katsella moista touhua.
Raatihuoneen torilla kävimme sen verran, että sain kuvattua jouluisen tunnelman. Jouluista tunnelmaa oli joka paikassa. Aamiaishetkellä soi joulumusiikki.
Emme viipyilleet torilla pidempään, kun kohdalle osunut vesisade vei suurimman hohdon.
Sen sijaan käppäilimme jälkkäriostoksille ja takaisin hotellille.
Ihailin näyttäviä kukkaikkunoita, joissa ei pienillä piperretä.
Amarylliksen oksat olivat näyttävässä osassa.
Hotellin aulassa oli upea kuusi. En ollut ainoa, joka näppäili kuvia ihanuudesta. Jos Tallinnassa oltiin vielä jouluisissa tunnelmissa, on sitä vielä meilläkin.
Seuraava aamu. Ei laiteta kelloa soimaan, kyllä me herätään, kun väki alkaa paiskomaan ovia aamupalalle. Voi jestas! 
Meitä nukutti niin makeasti, että olimme missata koko aamupalan. Menimme illalla ajoissa nukkumaan, mutta edellisen aamun aikainen lähtö sai univajeen aikaiseksi. 
Kun puolessa tunnissa pikaherätyksestä olimme jo käyneet aamupalalla, olimme jo kohta valmiita uuteen kierrokseen kaupungilla.
Tällä kertaa lähdimme liikkeelle kävellen.
Etsinnässä oli ensinnä askartelukauppa, joka on aivan keskustan tuntumassa, Tartu mnt 7, Gallerii Mix. Ostin muutaman stanssin ja suunnittelin jo käyväni seuraavalla kerralla uudestaan.
Seuraavaksi matkalle osuu kaksi kangaskauppaa, joista löytyy jotain mukaan. Matka jatkuu aina kohti Karnaluksia. Pääsen käymään ensimmäisen kerran uudistetussa myymälässä, jossa on hyvin huomioitu repsikan odotusnurkka =)
Tunnin kiertelyn jälkeen mieli on hyvä, yhtään lankaa ei ole mukana, ei koko reissulta! Itsekuri on hyvä. Panostin vain kankaisiin, käsityövälineisiin ja työkaluihin.
Miäs pakkaa ostokset reppuun, jonka aikana syön välipalan ja kohta ollaan taas menossa. Hyppäämme ratikkaan 4 ja suuntaamme toiseen tämän reissun pääkohtaan, eli Pärnu mnt.
Edellisellä käynnillämme, löytyy kohdasta Tallinna, ihastuin Dekon tapettivalikoimaan niin, että kotoa lähteissämme mittasimme seinät. Jos/kun nuorimmainen muuttaa, jää huone mustine seinineen tyhjilleen. Tätä ikävää yritän karkoittaa ja suunnitella samalla uutta käyttöä tyhjälle huoneelle.
Kysyin miähen mielipidettä ja se kuulemma on, mutta pidemmän korren vein taas minä ja oma näkemykseni. Öh!
Onnekseni kaupassa on valmiina jonkinlainen varasto valmiita tapetteja, ettei täytynyt jättää tilausta.
Tapettirullat kassiin, pussinsuut kunnolla kiinni. Vettä satoi edelleen.
Liikkeessä on itseäni kiinnostavia huonekaluja, joita jälleen koeistuin, silittelin ja ihastelin.
Erityisesti tämä limen värinen suuri nojatuoli jäi kaihertamaan. Kuljetuskustannukset olivat 100 € luokkaa. 
Pääasia oli tapetit ja ne painoivat. Kotimatkalla linja-autokuski, kotoisin Virosta, kertoi tapettien olevan edullisia. Juu huomattiin.
Ennen seuraavaa kohdetta tuli vastaan välipalapaikka. Jalat olivat tauon tarpeessa.
Muster sistustusliike ei pettänyt tälläkään kertaa. Miäs jäi odottamaan pihalle liiallisen tuoksun vuoksi. Harmi, kun liikeessä on paljon nähtävää ja täällä olisi ollut lämpimämpää ja kuivempaa.
Napsin kuvia, ihastelin, katselin ja ostin joitain joulukoristeita ale hintaan.
Kivoja huonemaisia tiloja, väreittäin tai aiheittain.
Romanttista herkkyyttä.
Muhkeita sohvia ja niiden syliin kutsuvia tyynyjä.
Kivoja yksityiskohtia.
Kuparia.
Makuuhuoneen kauneus
kirjoituspöytineen.
Muhkeita torkkupeittoja. Ja monta uutta ideaa.
Takaisin pihalle, ratikan kyytiin ja hotellille kasseja pakkaamaan.
Illalla lähdimme vielä syömään ja löysimme kauniin ja rauhallisen ruokapaikan sokkeloisen kujan päästä.
Ruokalistalta löytyi kumpaakin miellyttävä annos, eikä kauaakaan kun saimme lämpimän aterian eteemme. Niin hyvä ja miellyttävä paikka ansaitsee uudelleen käynninkin.
Höyryävän lämmin ateria sai kielenkannan irtoamaan, ei sentään kieli mennyt ruuan mukana. Mutta kevään ja kesän hengähdystaukoja oli mukava suunnitella tiedossa olevan kiireen keskelle.
Kun kaunis on kaunista.
Emme antaneet edellisen aamun pikalähdön toistua, vaan illalla herätykselle laitettu puhelin päräytti sellaisen fanfaarin, että varmasti naapuritkin heräsivät. 
Päätimme luovuttaa huoneemme heti aamupalan jälkeen. Jätimme matkalaukut säilöön ja lähdimme aamukävelylle merenrantaan. Kuten kuvista näkyy, aurinko on täältäkin lähetetty toisaalle.
Kävimme katsomassa satama-alueella tämän rakennuksen jälleen kerran. Linnahall on suuri, tai oikeastaan valtava, rakennus, joka on valmistunut vuoden 1980 kesäolympialaisia varten.


Sittemmin tilat ovat jääneet vähäiselle käytölle. Paikka on pahasti rappeutunut, mutta kuitenkin niin mielenkiintoinen.




Täältä näkee kauas merelle ja kaupungin puolelle.
Kolmen päivän kierros, reppu täynnä kivoja muistoja. Oli hyvä nollata aivot, laskea stressitasoa ja nähdä uusia paikkoja.
Löysin sen mitä olin lähtenyt etsimään.








Virukeskuksen Pegasus.
Kevät näkyi jo katukuvassa keltaisina narsisseina. Oli siellä kyllä jo lupaus kesästäkin, suuret vaaleanpunaiset pionit.

11 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Hieno minioma teillä ollut. Useinkin ihmettelen miten voi olla niin erilaista näin lähellä, meren yli vain n 60 km. Ehkä se on se vanha sivistys ja euroopan läheisyys.
Kauniita kuvia kauniista tavaroista, "rahalla sais ja hevosella kuljettais".

Intsu kirjoitti...

Oi että miten kiva reissu teillä on ollut. Kyllä minunkin niin on tehnyt mieli Tallinnan reissulle,mutta tuota toista osapuolta en saa millään sinne lähtemään. Ensiksikin hän inhoaa laivamatkaa,kun hänellä aina meinaa merisairaus pukata päälle. Toiseksikaan ei meinaa jaksaa minun ihannoimia kohteita montaa päivää kiertää:)

Ingi kirjoitti...

Oikein kiva reissukuvaus, paljon uutta minullekin! Tallinnaan kannattaakin varata ainakin pari päivää. Harmi, kun Linnahalli on niin pahassa kunnossa, mutta tietääkseni sen kunnostamiseen on suuret suunnitelmat, rahapula vaan viivyttää. 80-luvulla tuo oli huippupaikka ja silloin tuli monet ulkomaiset esiintyjät katsottua siellä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upea reissukuvaus ja kivoja kuvia olet ottanut.

Minä täällä ihailin lasienkelisi läpi siivilöityvää valoa. Maillä paistoi aurinko ensimmäistä kertaa koko talvena.

https://enkulinkasityot.blogspot.fi/2018/01/kuvia-talta-paivalta.html

Ulla kirjoitti...

Mukava reissu teillä on ollu. Mie oon muutamankerran käyny Tallinnassa, enkä tunne kaupunkii ensinkään. Tästä postista sain hyviä vinkkejä missä käyvä, jos kevveemmällä sinne lähetään!

liisan kotona kirjoitti...

Olipa kiva lukea matkakertomustasi. Vaikka niin monta kertaa olen Tallinnassa käynyt, löytyy sieltä aina uutta, kuten postauksestasi huomasin. Mukavaa alkanutta viikkoa!!

Sartsa kirjoitti...

Onneks osaatte vähän lomaillakin. :)
Teistä kuvastuu niin suuri samanhenkisyys, että yhdessä tekeminen on varmaan helppoa.

Anonyymi kirjoitti...

Olen jo kauan ihmetellyt miten saat miehesi tekemään sinulle kaikkea mitä pyydät ja kulkemaan tuollaisia matkoja joissa käydään vain me naiset???????????

T:Sari

SirpaH kirjoitti...

Olipa mukava lukea matkakertomuksesi, paljon sain vinkkejä uusista käyntikohteista :)
Karnalux on seuraavalla kerralla käyntikohteema!

Tuta kirjoitti...

Teillä näyttää olleen mielenkiintoinen reissu Tallinnaan. Minun viimekäynnistä siellä alkaa olemaan jo aikaa, jospa kesällä huristeltais sinne.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.