keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Uutta vanhaa kaappia uudistamassa

Viime syksynä löytyi kiva pieni uusvanha kaappi, jonka mahdollisuudet on moninaiset. Kaappi oli myynnissä edullisesti, toinen ovilasi rikkinäisenä. Se ei ollut haitta, vain haaste.
Innostuin kaapista niin, että olihan se käytävä lunastamassa, kun ensimmäisenä ennätin varaamaan. Jonoa oli muodostunut työpäiväni aikana melkoisesti, mutta myyjä piti lupauksensa ja sain kaapin omakseni kympillä.
Kaappi odotti vuoroaan tullakseen uudistettuna pirtille. Tumma väri ei napannut. Kun kaikki syksyn askareet oli järjestyksessä tehty, otti miäs kaapin käsittelyynsä joululoman jälkeen.
Ilma on ollut siedettävän kamala, ilmanlämmön noustessa tänäänkin + 7', joten ulkona työskentely on ollut mahdollista ilman, että on pitänyt toppautua pilkkihaalareihin. 
Kaappi on hiottu kauttaaltaan käsin, kone vei liikaa pintaa.
Pölyt puhallettu pois ja kaappi takaisin sisätiloihin.
Ensimmäinen kerros Osmocolorin puuvahalla ei peittänyt pinnan punaisuutta. Ei toinenkaan. Lopulta maalikokeilu tehtiin kaapin taakse samalla maalilla, jolla on maalattu kodin väliovet. Ei kuohua, ei kuprua. Punaisuus peittyi.
Kolmeen kertaan maalattu kaappi hiottiin kevyesti, jolloin valmiista pinnasta tuli hiukan kuluneen näköinen.
Valitsin ovilaseiksi Vanhan Saksan, kirkas lasi, jossa on hiukan peittävä struktuuripinta. Ovista jätettiin pois listoitus. Lasien kiinnitys tehtiin silikonilla.
Pieni, yhden välihyllyn kaappi kiinnitettiin eteiseen, sisääntulon puolelle, kahden välioven väliseen seinään. Etsinnässä on kivat vetimet, entiseen ei ole paluuta. 
Kun nupit on väännetty kaakkoon, siis kaappiin, voin tehdä asetelmat hyllyille nukkisjutuilla. Alahyllyllä koeajossa syntymäpäivälahjaksi saamani pönttöuuni, kello ja kynttiläasetelma.

7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hauskasti esittelit kaapin tuunauksen. Tulipa siitä kaunis ja kaappi sai aivan uuden elämän. Kauniisti tuunasitte tämän kaunottaen.

Liisa kirjoitti...

Kaunis entisöinti! Siisti lopputulos!..niinkuin aina Teidän entisöinneissä:);).
Upeat lasit.
Upea nukkekoti-kaappi tulee.....suloiset pienet jutut jo odottomassa:)

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi hienosti tuunasit.

Sartsa kirjoitti...

Yläkuvissa näyttää tosi isolta. Alakuvan tavarat suhteuttavat.

Saija kirjoitti...

Hyvin nähty kaapin potentiaali. Hieno lopputulos!

Liisan kotona kirjoitti...

Olipa halpa kaappi, joten tosi hyvä löytö. Lopputuloskin on silmiä hivelevä. Mukavaa tammikuuta <3

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille. Nyt kun saadaan vielä tuunatut nupit oviin paikoilleen, pääsen tekemään pienen sisustuksen hyllyille.