lauantai 31. elokuuta 2024

Elokuussa

 Pongailin revontulia



Iso-otava tähtikuvio
Kävimme Hiedanrannan Puutarhajuhlissa
Hiedanrannan tulevaisuus, asukkaitakin enemmän, kuin Hämeenkyrössä.
Kuvia ja taidetta


Upeat vanhat rakennukset
Näyttelyt
Samaa tyylisuuntaa, kuin Milavidassa








Puiskonsertti, Yona. 
Upea, lämmin kesäinen päivä houkutteli vilteilleen väkeä puiston täyteen.
Kiertelimme alueen nähtävyydet.
Alue rakentuu jatkuvasti
Lielahden lämpövoimalan piiput


Tunnistettavat maamerkit, Haulitorni ja Näsinneula.
Nuoriso asuu vastarannalla. 
Rakenteilla ratikka



Hiedanrannan puistoalue


Kellari
Samana iltana houkutteli tanssijalkaa lähellä järjestettävät Kuutamotanssit
Edelliset tanssit on tanssittu paljon ennen älypuhelimia, eli siitähän on jo vuosia. 
Olavi Soinila, joka esiintyi porukkansa kanssa häissämme. 
Lämmin ilta, hiki pukkasi pintaan, kun musiikki karkasi kengänpohjaan.
Oli kyllä kiva tanssia vuosien tauon jälkeen.
Tätä kuutamoa valvoin muutaman yön. Superkuu.

Osallistuin pitkästä aikaa opistokauden syyskokoukseen
 Syyskuun alusta alkaa yksi lasikurssi, joka kokoontuu kerran viikossa. Tarjolla oli taas maittava iltaruokailu, jonka jälkeen poistuin.

Terhi


2 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Hiedanranta on kiinnostava kohde. Täytyy pitää mielessä kun Tampereelle suunnistan.
Komeat on revontulet!

TeSa kirjoitti...

Uusia kohteita on aina kiva pitää mielessä