Seuraava päivä ei ollut yhtään se aurinkoisempi, kun koko loman löysässä hirressä roikkuen, köysi kiristyy ja pam! Postilaatikossa odottaa kirje, sinulle on tullut kirjattu kirje. Tiesin mitä tuleman piti, mutta miksi sen minun nimelläni piti tulla? Vain kolme päivää ennen kesäloman loppumista.
Kesäloma oli pilalla heti ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Kaikki alkoi, kun miäs sai puhelun töihin liittyen Tallinnan matkallamme. Työpaikkamme on velkasaaneerauksessa. Neuvottelut olivat nopeat, irtisanomiset suuria. Olen yksi näistä tuotannon henkilöistä, jotka etsii nyt uutta suuntaansa. Johan tässä ehti ollakin kiva yhteinen kuusivuotinen matka miähen kanssa. Ottaa voimille ihan perhanasti. Aavistin, tiesin, olin aivan varma, mutta kaikkien vakuuttelut, että et sinä, joku muu. Juu, ei auta. Enkä auta enää. Nyt se on ohi. Työhönottovelvollisuus on 6 kk, irtisanominen lyhyt 2 kk ilman työvelvoitetta.
Niin kauan, kuin minä muistan ja hyvin muistan, olen tehnyt töitä ja paljon! Ennen kuin edellinen työsopimus on päättynyt, olen ollut jo menossa kohti uutta. En ole pysähtynyt, olen ottanut paikan vastaan ja aloittanut aina alusta huilaamatta ja itseäni säästelemättä. Eräs työterveyshoitaja sanoi kerran, että ottaisitko nyt sairausloman, vaikka olin juuri aloittanut. En ottanut. Minun mittarillani se ei ole ollut tarpeen. Sen jälkeen on moni lääkärikin jo huomauttanut asiasta, enkä ole vieläkään pysähtynyt.
Nyt päätin, että olen vain ja katselen mitä tuleman pitää. Ja tuleehan näitä, tilaisuuksia.
Olemme pyrkineet ottamaan nämä tehotytöt luoksemme aina kesän aikana. Nyt haimme heidät yhdellä ajolla ja saimme viettää neljä kivaa ja vauhdikasta päivää heidän kanssaan. Kivaa vaihtelua kahden oloon, kun tontti on täynnä tyttöenergiaa, kivoja tilanteita ja yhteisiä hetkiä. Vanhemmat saa hetken olla, kun me saamme ihanuudet meille.
Leikkimökki on se juttu! Hain paikalliselta roskalavalta tiskiallaskaapin lasten mitoille ja sitä siirreltiin sisälle ja ulos. Koko huusholli oli siirretty hetkessä tyhjäksi ja taas takaisin. Päivät olivat sateisia, mutta ulkoiluun varatut vaatteet oli hyvät, eikä sisällä oltu kuin nukkumassa. Sadetta pidettiin milloin minkä katoksen tai lippaan alla. Ja hauskaa oli, kun tiskivettä tuli taivaantäydeltä aina lisää.
Meillä oli ruokatarjontaa joka hetkeen, kun kokkikolmoset valmistivat maukkaat hiekkakakut, salaatit, sopat ja lihapullat. Leikki on iloa ja riemua, yhteistä tekemistä. Jokainen niin erilainen ja kuitenkin samanlainen.

Samalla toivotan hyvää ja turvallista kouluvuotta, kun Vanessa, oik., aloittaa ensimmäisen kouluvuotensa.
Milja, kesk., toisen luokan ja Venla, vas., kolmannen.
Iloa oppimiseen, luovuutta ja aitoa tunnetta kaikkeen tekemiseen 💗💗💗
Kukkiva piha ilahduttaa myös elokuussa. Kaikki on vielä vihreää, kasvu runsasta.
Kärhö
Kultapallo
Unikko ja lude
Puulilja
Olen lisännyt näitä samoille kasvualustoille, mutta uudet eivät ole vielä kukkineet.
Kukinta kestää kauan ja tuoksu on huumaava.
Ihan sellaisen kahvitteluhetken aikana voi nähdä erilaisia luonnonilmiöitä.
Tämän kahvihetken tarjoilee Venni.
Sirkushetken Milja
Ja välipalan Vanu
Jotain tuolla puskissa supatellaan, harjoitellaan uutta koreografiaa.
Kukkamaa on kukkia täynnä! Puutarhassa pitäisi hiukan harventaa kasvustoja. Osa kasveista leviää liikaa jättäen hitaammat kasvut allensa.
Väriterapiaa
Oikeassa reunassa on maapohja auki uuden kasvihuoneen kohdalla. Tämä työmaa etenee hissukseen, kun miäs aloitti työnsä viikolla. Olen pitänyt itseni niin kiireisenä, että en liikaa sure menetettyä. Alkuviikko otti rankasti päälle, kun en voinut lähteä mukaan.
Terhi
Kukkiva piha ilahduttaa myös elokuussa. Kaikki on vielä vihreää, kasvu runsasta.
Kärhö
Kultapallo
Jossain sateen ja ukkosen välissä lähdimme uimarannalle. Vaarin kanssa varauduimme uikkareihin, mutta emme edes varvasta kastelleet. Tytöt sen sijaan uivat mielellään ja kauan, kun saivat ensin itsensä kasteltua.
Uimataito on hieno laji, siitä voi nauttia niin monella eri tavalla.Unikko ja lude
Puulilja
Olen lisännyt näitä samoille kasvualustoille, mutta uudet eivät ole vielä kukkineet.
Kukinta kestää kauan ja tuoksu on huumaava.
Ihan sellaisen kahvitteluhetken aikana voi nähdä erilaisia luonnonilmiöitä.
Tämän kahvihetken tarjoilee Venni.
Sirkushetken Milja
Ja välipalan Vanu
Jotain tuolla puskissa supatellaan, harjoitellaan uutta koreografiaa.
Kukkamaa on kukkia täynnä! Puutarhassa pitäisi hiukan harventaa kasvustoja. Osa kasveista leviää liikaa jättäen hitaammat kasvut allensa.
Väriterapiaa
Oikeassa reunassa on maapohja auki uuden kasvihuoneen kohdalla. Tämä työmaa etenee hissukseen, kun miäs aloitti työnsä viikolla. Olen pitänyt itseni niin kiireisenä, että en liikaa sure menetettyä. Alkuviikko otti rankasti päälle, kun en voinut lähteä mukaan.
Terhi
11 kommenttia:
Helposti uskon, että ottaa päähän ja kovasti. Vaan ehkä nyt on jo aika ottaa hetken iisimmin. Niin kauan kuin ollaan tunnettu niin olet kyllä mennyt pää kolmantena jalkana, töihin, harrastukseen ja opiskeluun. Olet niin osaava ja tietäväinen, että kyllä sinulle vielä työelämässä paikka löytyy, kun sen aika on.
Sulla on nuo ihanat tytöt, nauti heistä tässä ja nyt. Kiva kun saattoivat olla useamman yön ennen koulun alkua teillä.
Sinulle osui nyt surua ja muutakin vastoinkäymistä samaan aikaan. Uskon kuitenkin, kuten Kristiina tuossa yllä, että löydät taas jotain uutta ja kiinnostavaa. Ota tämä väliaika rauhallisesti ja leväten.
Onpa nyt ikävien asioiden aika. Hetken varmasti kestää että pääsee niiden yli mutta kyllä se parempikin päivä sieltä vielä tulee.
Ikävä kuulla vastoinkäymisistäsi, toivottavasti asiat järjestyvät. Tytöistä on paljon iloa.
Kiva kun osaavat leikkiä, eikä puhelin ole tärkeintä päivässä.
Onpa sinulle nyt tullut surua ja elämän vastamäkeä. Mieti vaan että jokin parempi sinua nyt odottaa ja kaikella on tarkoistus. Ihanat iloiset kuvat tytöistä. Lapset antavat elämään paljon iloa.
Joskus vaan kaikki tulee ryminällä päälle. Hetki omaa rauhaa palauttaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Kiitos teille kaikille.
Onneksi elämässä on myös iloa, jolla kompensoida niitä suuriakin murheita. Toivon sinulle/ teille jaksamista.
Siellä on ollut todellista tyttöenergiaaa ja kukatkin kukkii siihen malliin, että energia ei ole ikävistä uutisista huolimatta hiipunut kokonaan. Jo asenteestasi kirjoittaa huokuu sinnikkyys ja periksiantamattomuus - joten jotain on edessä, kulman/nurkan takana. Hengähdä kuitenkin hetki ja anna aikaa - suru-uutinenkin vielä kaiken muun oheen. Voimia ja iloa pienistä asioista, asioilla on taipumus järjestyä, vaikkei kurjimmalla hetkellä siltä tunnu!
Kiitos myös teille ❤️❤️
Ikävä asia, kun menettää läheisen ja työnsä. Otan osaa. Mutta jos nyt keskittyisit asioihin, joista OIKEASTI pidät. Vuosikymmenet kun on raatanut, eikö nyt voisi laittaa hyvällä omallatunnolla pienemmän vaihteen päälle ja keskittyä kaikkeen rakkaaseen, lasitöiden opetukseenkin on aikaa nyt vaikka viikonloppukurssien verran!! Tai ihan mihin vaan. Paljon voimia ja auringonpaistetta päiviisi 🙂❤❤❤
Kiitos Heidi, olen yrittänyt ottaa omaa aikaani, miettiä mitä minä haluan. Päivä kerrallaan.
Lähetä kommentti