Vielä ei ole aika laittaa hanskoja naulakkoon pihan suhteen, vaan nautitaan sen kauniista kukista lämpimän ilman helliessä mieltä ja kroppaa. Perennapenkin yksi ainoa ruusu on venytellyt varteensa mittaa yli metrin ja sen kukinto on upea. Kerrattu, hempeä vaaleanpunainen ja useampi nuppu on jo auennut tai aukenemassa. Tämä täytyy tukea hyvin, että se ei pötkötä pitkin nurmea. Tässä kukassa on kaikki mistä pidän. Ilo nähdä tämänkin selvinneen viime talven pakkasista.
Siivosin viikolla kasvihuoneesta pari chilikasvustoa, jotka olivat antaneet kaikkensa. Ne ihan kuivuivat pystyyn, joten ei tarvinnut miettiä, että jäikö jotain vielä saamatta.
Siivosin ja siistin lattian ja seuraavana päivänä tein taas saman, kun yksi suuri kasvusto oli kaatunut, katkeillut ja sotkenut ympäristönsä.
Huoneessa on lämmin, toisinaan kuuma. Läpiveto hiukan helpottaa, eikä kasvien juuristo käristy. Istuin hetken katselemassa ovesta ulos. Vaikka tänä kesänä ei paljon laitettu kasvuun, niin viherrystä tulee ulkoa, kun villiviini ja keijunkukka pyrkii sisälle.
Sain kesäkuun alussa keijunkukka-amppelin, josta teimme isompaan ruukkuun istutuksen. Kasvu on ollut hurjaa ja kukkien määrä on valtaisa. Osa kukinnoista pyrkii huoneeseen, osan nostelen maasta ylös, ettei oksat tallaannu.
Täällä vallistee hyvä sopu, kaikki kasvavat ja kukkivat kilpaa.
Omenat ovat tänä vuonna suuria ja puhtaita. Muutamia muumio-omenoita olen kärrännyt pois. Edellisinä vuosina niitä on ollut enemmän, kuin syötäviä.
Olen säilönyt satoa sekä kuivattamalla, että hilloamalla. Joka väliin voi ottaa tuoreen omenan välipalaksi. Kuivattaminen on meillä uusi juttu, kun pakastimeen en halua säilöä tuoretta omenaa, ne jää käyttämättä. Siksi kokeilen miten kuivat siivut tekisi kaupan, ei jää syömättä. Näitä tulee napsittua aina säilytyspurkin ohi kulkiessa.
Sinisarja
Syksyn tullen keltaiset kukinnot ovat huomion keskipisteenä. Huomasin eilen, että aidan yli on viskattu kultapiisku, joka kukkii myös komeasti. Täytyy laittaa kumisaappaat jalkaansa, että pääsen nokkosten ohi.
Kallionauhus
Iltaisin sumu nousee melkein samaan aikaan, kun aurinko laskee.
Terhi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Upeasti kukkii ruususi!
Kesä sen kun jatkuu. Saat nauttia pihasi kukkaloistosta.
Oijoi miten kaunis tuo ruusu 😍 Mikähän sen nimi on? Oman pihan omenoita ei voita mikään 😋 Sääli, kun jo kaikki syöty tai pakastettu, ei ole puissa enää 😔
Runsaasti kukkii, vaikka viimeiset kuvat ovatkin jo syksyisempiä. Eilen iltavuorossa hämmästyin, miten pimeää on jo viimeisinä työtunteina.
Ihana ruusu ja upea tuo keijumekko
Ihan vesi herahti kielelle omenakuvista;)
Alimmaiset kuvat ovat hienoja!
Jestas tuota "Kerrottua" ruusua, tuntuu kuin siinä olisi usemapi ruusu kietoutuneena toisiaan halaamaan. Usvakuvat ovat upeita!
Ihan mahtava ruusu ja upea on keijun kukkakin!
Kiitos, kiitos teille kaikille. Kyllä ruusulla on nimi, mutta en löytänyt sitä nyt tähän hetkeen. kauniisti on avannut kaikki nuppunsa ja ilman viilennyttyä ei ihan heti nuupahda.
Lähetä kommentti