Olen saanut luvan suunnittelijalta julkaista tämän testineuleen, joka on naapuripitäjämme Ylöjärven kaarrokeneule. Tähän neuleeseen sain valmiin lankapaketin, eli en ostanut lankoja, vaan minulle oli kerätty valmiiksi iso kassillinen pehmeää ja kuohkeaa suomenlampaan hahtuvalankaa Korpulan tilalta.
Ylöjärvi -kaarrokeneule
Kaarrokeneuleessa oleva kuvio pohjautuu Ylöjärven Mikkolan kalmiston haudasta 3/1959
löytyneeseen helavyön kuviointiin sekä paikkakunnan nimen alkukirjaimeen, että kirkon keskeiseen
sijaintiin paikkakunnalla.
Neuleen alkuunpanijana on toiminut ylöjärveläinen käsityöyrittäjä Marja Henriksson, Poltettu Oranssi
Yhdessä neulesuunnittelija Heidi Rantalan kanssa toteutui kaarrokkeen kuviointi ja värit valikoituivat Poltetun Oranssin omista hahtuvalangoista, jotka on kehrätty ylöjärveläisen Korpulan
tilan suomenlampaiden villasta.
Neuleen valmistus oli mukava prosessi. Se alkoi kohdaltani kevättalvella, kun Marja kysyi illan lasikurssillani mitä testineulontaan kuuluu ja miten siihen valitaan neulojat. Kerroin oman matkani testineulojana ja sain paidan neulottavakseni.
Neule ei valmistunut samassa aikataulussa, kun talvella sain valmiiksi paidan viikossa. Neuloin tätä kokonaisen kuukauden.
Langankulutus 0,755 kg
Puikot 5,5 ja 4,5 mm
Ohje tulee myyntiin Poltetun Oranssin sivuille
Tänään minulta loppuu kolmen viikon työputki, kun illalla suljen asiakkaan oven perässäni. Nappaan itselleni lämpimän kesävilliksen ja lähden ylöjärveläiseen juhannusmaisemaan huilaamaan.
Tästä neuleesta oli tulossa paita miähelle, huom.pituus, mutta tekijän itseoikeudella otan tämän omaan käyttööni tunikamittaisena.
Hyvää juhannusta teille kaikille 💓💓
Terhi
1 kommentti:
Tämä on todella upea ja tosi kaunis tuo kuvio. Värit korostavat kuvioita kauniisti. Aivan ihana paita.
Ihanaa Juhannusta sinulle ja perheelle.
Lähetä kommentti