Turhan aikaista

 Jonkinlainen uteliaisuus on valtasi minut ja tein pikaisen puutarhakierroksen töiden jälkeen tiluksillani. Toivoin tosissani, että en saa yhtään kuvaa perennoista. Harmillisesti on jo moni kukkanen aloittanut kasvukautensa, joka onneksi tyssää yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Onneksi.

 Yläkuvan narsissit ei minua harmita laisinkaan, niitä on niin paljon. Mutta pioni saisi olla vielä hyvän aikaa piilossa. Tässä ensimmäisen alkua.

 Unikoissakin on jo hyvä viherrys ja pituus, kuten keltaisessa maksaruohossakin.

 Raparperikin on jo työntymässä pinnalle, edellistäkään satoa syöty vielä loppuun.

 Aina vihanta puksipuu on kituliaan mittainen, mutta sinnikäs kasvi. Sen juurelta löytyy pieni särkynyt sydän ja miljoona rikkakasvia.
Josko nää nyt ottais peiton uudestaan korvilleen ja nukkuisivat vielä kuukauden, mielummin pari, niin minäkin jaksan innostua kitkemään ja nauttimaan uudesta kasvukaudesta.

Mosaiikkii

 Suurta inspiraatiota odottaessani

 leikkasin lasia,

 jotka kävin sulattamassa ja sain jonkinlaisen mielenrauhan. Ainakin hetkeksi.

Lisäksi silppusin hiukan peiliä, sekä värilaseja. Ja kohta taas kävin leikkaamassa lisää lasia.

Sitten kokeilin väriyhdistelmiä. Tämä on ihan paras osuus koko työssä, värit!

Pitänee vielä muokkailla palojen kokoa ja väriyhdistelmiä, jotta voin avata silikoonituubini.

Kesä mielessä

 Tänä vuonna päätin jo hyvissä ajoin, että en aloita minkäänlaista ikkunalautakasvatusta puutarhaan. Ainakaan siemenistä. Ja se on pitänyt.
Jääkaapissa olisi ollut muutama pussillinen siemeniä viime kesältä sekä orvokille, että pionikokeiluun heti valmiina. Saapi olla.
Liian vähäinen valonmäärä, tasainen kosteus, sekä jatkuva jakaminen ei ole nyt ottanut tuulta purjeisiinsa.
Sitä vastoin en voinut kulkea vain välinpitämättömästi ohi pelakuutaimien, jotka ovat jo saaneet tuntea osansa heittelejätöstä, kun en viikolla jaksanut paljon kotitöihin paneutua. Jos tällaisen hoidon jälkeen selviävät edes juurtumisvaiheen yli, olen ihmeissäni.
Kirpulta ostin pasuunankukan, joka pudotteli jo ystävällisesti lehtiään keittiön lattialle, löytämättä vielä kunnolla paikkaansakkaan.
Arska mollotti eilen niin komiasti, että olin ottaa rätin käteeni ja alkaa pesemään ikkunoita, mutta maltoin sentään.
Uudenvuodenpäivänä tuli viimeksi pestyä ikkunoita, oli hyvä ilma ja silleen. Saisi vähäiset viherkasvinikin hiukan enemmän luonnonvaloa kohdilleen.
Miähet kotiutuvat perjantaina ruusukimpun kera kotiin. Poika antoi ruusut ja miäs työkengät, jotta hyvää naistenpäivää vaan.

142 cm raitaa

 Suuret kiitokset kaikille teille edellisen huivin myötä. Näitä nyt vain tuppaa valmistumaan =)
No, ei vaineskaan. 
Kulunut viikko on ollut kyllä pitkään aikaan ihan kamala! Jouduin perumaan maanantai-illan työni, minusta ei vain ollut lähtemään duuniin päivätyöstä päästyäni. Kaaduin lähestulkoon ulko-ovelta suoraan pojan huoneen sohvalle "hiukan huilaamaan", mutta lopulta nukuin siinä lähes kaksi tuntia. 
Koko viikon lämpöni on ollut kovin alhainen, alimmillaan 34', jolloin vointini on ollut ihan vetämätön. Kauden lentsu, todennäköisesti, iski taas jostain vasemman olan takaa, enkä ole saanut sitä millään häviämään. 
Joka päivä kävin, muka, lääkärissä, mutta en ole mennyt vieläkään. Eilen sitten iski sellainen päänsärkykin, että miäs ei jättänyt yksinään olemaan. 
Raahauduin, lähes kirjaimellisesti, töihin joka päivä, mutta oli siinä olemista.
Tästä kaikesta huolimatta osallistuin yhtenä iltana lasinsulatuskurssilleni, joka onnistui siinä määrin hyvin, että minulta pyydettiin jatkokurssia ensi syksyn opinto-oppaaseen!
Kaikkien näiden hyvinvointikeskustelujen jälkeen voinemme siirtyä aiheeseen käsityö.
 Sain tänään virkattua loppuun telkkuhuoneeseen raidoitetun maton.

 Olen ollut vuosien ajan hyvinkin tietoinen omista väreistäni ja nyt olen todellakin kaukana omasta mukavuusalueestani. Miten ihmeessä jokin tietty väri pomsahtaa enenevässä määrin ensinnä eteeni? Viime keväänä tämä väri ilmestyi ensimmäisen kerran tähän huoneeseen. Jäädäkseen.

 Nyt sitä sitten on hiukan lisää. Ei nyt sentään koko matollista - vain raidoissa.

 Ensinnä minulla oli tuo luonnonvalkoinen moppilanka, jota olin säilönyt jo vuodesta 2011 kaapin täytteenä. 
Kauhavan Kangasaitan hyllyiltä valikoitunut kude on alkujaan suunniteltu käytettäväksi johonkin ihan muuhun, mutta päätyikin tallottavaksi lattialle.
Värillinen kude on Novitan Tuubi, joka markkinoille tullessaan sai minulta paheksuvan puhinan, kuka tällaista muka ostaisi? 
minä

Ja vieläpä kolme kerää. 

Maton mallista minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa, kunnes löysin Kodin Pellervosta käsityösivut, jossa oli Asterin  ohje. Tähän malliin sopi hyvinkin raidoitus.

Käytin kahta eri koukkukokoa, 8, sekä 10 mm:n, koska kuteetkin olivat hyvin eri vahvuiset.

Valmiin maton virkkaaminen ei sitten onnistunutkaan ilman venkslaamista, vaan siinä purettiin, soviteltiin pylväät uudelleen ja taas soviteltiin. Maton reuna oli ajoittain melkoinen frilla.

 Uusi matto pääsi heti töihin, eli telkkuhuoneen lattialle. Miäs siivosi ja moppasi lattian.

 Minä huiskin pölyt ja järkkäsin tavarat nopsasti omille paikoilleen.

 Aivan kuin jokin tai jonkun lankasäilö tursuaisi....

 Telkkuhuone on saanut tänä keväänä useamman virkatun pinnan.

 Valmis matto painaa n. 3 kg, halk. 1, 42 m.

 

Kasari

Välillä on ihan pakko myöntää se tosiasia, että ihan kaikki langat eivät ole käsissäni, saati muistissani. Minulla ei ole nimittäin minkäänlaista muistikuvaa tämän langan kulkeentumisesta meidän kaappeihin vuosiksi marinoitumaan. Hyvin muistan, että siirsin nämä pois tänä keväänä kaapista, joka siirrettiin ulkorakennukseen. Miten ja milloin lanka on kaappiimme mennyt, on täysi mysteeri. 
Jollain lailla voisin kyllä veikata, että äitini on ollut asialla. Niin siinä langanostossa. Mutta mitään varmuutta minulla ei vielä ole. 
Kaikki juontaa siitä, että äitini pitää juurikin tämän sävyisestä keltaisesta, mutta ei neulo näin ohutta lankaa.
Tilaustyöksikään tämä lanka ei ole meille tullut, sen kyllä muistaisin, kun ne työt jäävät aina ressaamaan mieltäni.

Kieputtelin ohuen ohuet lankavyyhdit, joita oli kolme, kerille. Siinä rannekivun ja jäytävän olan puutumisen aikana mietin juuri edellä mainittua langan mysteeriä, sekä sitä, kuinka vanhoja nämä langat ovatkaan.

 Hintalapun kokoinen tieto vyyhdissä oli tarpeeksi selkeä, joten laitoin viestiä suoraan Wetterhoffin myymälään, josta sain kahden vuorokauden kuluttua vastauksen Pirkko Lehdolta.

Hei,

antamillasi tiedoilla on hiukan vaikea antaa ihan varmaa vastausta kysymyksiisi, koska lankalaadut ja värinumerot ovat muuttuneet vuosien varrella.

Eränumero viittaa siihen, että lanka olisi 80-luvun tuotantoa. Silloin Wetterhoffin valikoimissa oli  100% kampavillalanka tex 25x2 ja tex 50x2, väri numero 502 on vaalea kellertävä, beige. Tätä lankaa ei enää ole ollut tuotannossa vuosiin.

Toinen vaihtoehto värinumeron mukaan on valkaistu pellava.

Tuon ohuemman tex 25x2 nimi on ollut Viivi ja tex 50x2 on Veera.

Nykyään meidän valikoimissa on Uusi Veera joka on aavistuksen paksumpi (tex 55x2) kuin tämä vanha ja värikartta ja numerointi on erilainen. Veeraa käytetään paljon myös neulottuihin huiveihin.

Meillä on myös upea silkkivillalanka (30 %silkkiä, 70% villaa), jossa on kolme eri paksuutta. Silvia ( 500m/50g) on tämän Veeran paksuinen, Sivilla (250m/50g) puolta paksumpi ja Sofia (125m/50g) vielä puolet paksumpi kuin Sivilla. Ihania lankoja monenlaiseen neulomiseen ja kutomiseen.

 
Villalangan pesusuositus on 30 asteinen käsinpesu ja pellava kestää jopa 60 asteen pesun.

 Toden totta, tästä langasta oli hyvä neuloa suuri huivi, Haruni, jonka pingotin nuoremman pojan vuodesohvalle, hänen ollessa koko viikonlopun pelimatkalla. Neuloin huivin kolmelta kerältä, 3 mm:n puikoilla. Lankaa kului 0, 100 kg ja aikaa vajaan viikon. Viimeiset kerrokset neuloin matkalla Vaasaan ja virkkasin reunimmaisen Vaasasta Juustoportille.

Olettamukseni on, että lanka on ostettu kirpparilta. Valmiina tämä matkaa äidilleni, joka tänään täyttää, öööö, kaksikymmentä enemmän kuin minä. 
Onnea sinulle rakas äitini! 

Kulttuuria

 Viikonloppu alkoi yhden viikkotyöpäivän päätteeksi perjantai-iltana hulvattomalla komedialla Tampereen Komedia teatterissa. Yksiöön en äitee ota, oli hersyvä ja mukaansatempaava. Voi jeekuna, että siinä oli melkoista menoa ja eturivin paikoilla olimme kunnolla kiinni esityksessä. Lisää tällaista!

Lisää kulttuuria oli luvassa lauantaina, kun kiekkopojat suuntasivat vierailemaan länsirannikolle, jossa oli pelit molempina päivinä. 
Me hurautimme omallamme liikkeelle hiukan aiemmin, että saimme pienen etumatkan. 
Vaasassa on käyty muutaman kerran, juurikin hallilla, vanhemman humun peliaikoina. Liiemmin ei ole mikään muuttunut, paitsi se, että nykyään kuljemme miähen kanssa kahden nuorimman pelimatkat, kun humun mukana kulki koko perhe.

 Varasin aikaa kirppiskierrokselle, josta otin selvää netin kautta. Ehdimme vain yhteen, joka taisikin olla paikkakunnan suurin. Suurelta se minusta ainakin vaikutti ja liikkeellä oli paljon väkeä. 
Ostin tuollaisen vihreän keramiikka-astian, joka on väriltään hyvinkin keväinen.
Tänään onkin mennyt koko päivä sitä asetella paikoilleen, kun sain sellaisen päätä jäytävän lenssun, joka voisi kyllä kotiutua jonnekin toisaalle, eikä vain meille.

Viime viikon neljän päivän pakkolomalleni oli suuria suunnitelmia, jotka kariutuivat yksi kerrallaan, kun tajusin, että en ole mikään kone, eikä kaikki suunnitelmani millään toteudu muutamassa päivässä. Varsinkin kun olin yksin kotona, pojan ollessa töissä isänsä kanssa. Miäs siirsi talvilomansa ja poika meni töihin lomallaan.
Olisin halunnut tehdä muutaman huonekalun siirron, mutta ei näitä meidän mööpeleitä siirrellä mihinkään yksinään. 
Tänään ajan kanssa, välillä huilaten, olemme miähen kanssa siirrelleet, mittailleet ja kantaneet suuria kirstuja, joista yksi päätyi pirtin sohvapöydäksi.
Siitä sai paikkansa uusi keramiikkakulho, tyttäreltä saadut kynttilänjalat, sekä uudelleen kukintansa aloittanut orkidea.

 Sohvalle päätyi euron tyynynpäällinen, jonka vedenvihreä, hiukan sinertävä sävy, kiehtoo minua aina vain enemmän ja enemmän. (Amppelin kasteluvesi jätti heti jälkensä tyynyn pintaan, dämet!)

Kaunis suojaruukku jäi vielä ilman uutta kukkaa. Pieneksi jäi löytöni, mutta sen mukavampia olivat kaikki.
Lomallani kävin kerran hierojalla, joka mahdollisti sen, että saatoin taas neuloa automatkalla lähes koko matkan.
Illan pimeydessäkin olisi neule sujunut ihan mallikkaasti, se vain loppui kesken, eli valmistui.
Lopun kotimatkasta kitisin kuin pikkulapsi, joko ollaan pian perillä.
 Me vanhukset ajeltiin iltamyöhällä suoraan pelin jälkeen kotiin, toisin kuin pojat, jotka jatkoivat vielä matkaansa kohden Kokkolaa, jossa pelasivat tänään yhden pelin.