skip to main |
skip to sidebar
Siskoni tahtoi minut mukaansa kauppakierrokselle, jossa hiukan kartoitetaan mitä, mistä ja millaista sisutus- ja rakennemateriaalia lähikaupunkien rakennusliikkeet oikein tarjoavat. Siinä oli siskolla mennä pää pyörälle, kun suurissa hehtaarihalleissa kierreltyämme hukkui suuntavaistokin.
Voi mitä mahdollisuuksia, mikä valtaisa materiaalien kirjo meitä odottikaan ja minä vain huokailin oman kodin pintojen uudistamisen tarvetta. Järki käteen ja avuksi toiselle.
Laskelmia, vertailuja ja arvioita tehdessämme olin katsellut tällaista työkalulaukkuakin, mutta kiireessä mitään itselleni jaksanutkaan miettiä.
Muutaman päivän viiveellä, miäs lähti sisareni matkaan peräkärryajoon noutamaan valitut tuotteet ja siltä matkalta sain reissutuliaisena itselleni maximaalisen työkalulaukun, jossa on jopa kolmen vuoden takuukin!
Aatelkaa, kässylaukku takuulla.
Todellisuudessahan tämä on oikea työkalupakki.
Luulen, että ensisijaisesti miäs suunnitteli käyttäväni tätä lasityökalujeni kuljetuslaukkuna, olkahihnat ja kunnon tukeva kädensija. En kuitenkaan halua jättää kalliita välineitäni avonaisena vapaasti käytettäväksi, kun olemassa olevassa työkalupakissani on kansi ja lukko.
Siksipä valjastin uuden pakkini käsitöideni matkalaukuksi. Tukeva muovipohja, yks kakskymmentä pikkutaskua pakin ulko-, että sisäpuolella, tarranauhoja joihin pujottaa esim. sakset, kunnollinen tilavuus matkalla tarvittaville langoille, ohjeille, muistilapuille, kynille ja kaikelle pikkupurtavalle, juomapullolle.... mitä pitkillä kiakkomatkoilla naisen mieleen juolahtaakaan ottaa mukaansa.
Yhteen taskuun sujautin Kristiinalta taannoin saamani neulakirjan, jonka sivuilla monenlaiset neulat ovat siistissä rivissä odottamassa työn viimeistelyä.
Aika pähee kuljetusväline!
Poimin kukkapenkistäni muutaman hortesianoksan keittiön pöytämaljakkoon.
Kuivana nämä kukinnot säilyvät pitkän ajan tai ainakin siihen asti, kunnes kissakaverukset saapuvat jälleen kyläilemään ja rapistavat ohijuoksullaan hentoa kukintoa.
Syksy on mielestäni ehdottomasti ihanin vuodenaika. Sen värit, tuoksut ja lämpö on ihan parasta.
Nämä sävyt miellyttävät, myös harmaa, joka on vahvasti mukana myös omassa vaatetuksessanikin.
Murretuissa väreissä on enemmän minua, kuin puhtaissa perusväreissä.
Välissä hiukan lempeää pastellia ja valkoinen puhdas liina.
Arki on ihanaa aikaa.
Jos nyt joku ei halua nähdä kuvaakaan kissanpennusta, voi siirtyä toiselle kanavalle!
Olen Alice, ikää luovarit + pari viikkoa päälle.
Olen Mollen uusi kaveri, joka ei aina ole näin olevinaan, kuin kuva antaa olettaa =)
Emäni oli ihan uuden kaverini, Mollen, värinen. Pitkäkarvainen, samoin kuin minäkin.
Asustan nuorenparin luona, jossa opin päivittäin uusia asioita.
Tosin ei ne kaikki pysy heti muistissani.
Olen näin söpö, Alice!
Alkanut syksy on ollut ihanan työntäyteinen. Jos kysytään, en sano ei. Jaksan kyllä, kun saan välillä nukkua.
Siksipä kässyrintamalla ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään.
Jos oikein tarkkaan katsoo, niin voinet nähdä sukkaparin tässä kuvassa =)
Tänä kesänä keräsin toistamiseen pionin siemenet talteen, jos sitten ensi keväänä yrittäisin laittaa ne itämään.
Kunhan saisin kannettua ne kuistinpielestä pirtille. Pionien siemenkota on kaunis, niin kaunis, että tämänkin voisi kerätä pois ja askarrella jotain.
Suuria "jyviä" ja näitä on aina paljon. Pioni on aina kevään ensimmäisiä kukkijoita.
Samaten omppuloita on ollut paljon. Niin hyviä, kuin muumioituneitakin.
Keräsin vielä ämpärillisen omppuja hilloa varten talteen, loput saa kärrätä...johonkin.
Hortesioiden kukinta on ollut vähintään yhtä kaunista, kuin muinakin vuosina. Tänä syksynä en liiemmin ole ennättänyt ihailemaan kasvustoja.
Valkoiset ihanuudet, suuret pallukat, hohtavat paikoitellen vieläkin illan hämärässä.
Samoin kärhön kukat, jotka jostain syystä kukkivat vasta näin syksyllä. Kasvihuoneen päätyyn viime kesänä istuttamani kärhöt eivät talvehtineet, joten vähiin jäi kärhöjen ihailu menneenä kesänä.
Ilman viilentyessä nollan tienoille, jopa pakkasen puolelle, ei nämäkään ihanuudet kauaa jaksa kukkia enää.
Uusi tuubi!
Kesällä kirpulta ostamani kevyttoppis koristautuu uudella huivilla, jossa on pikkaisen kimalletta (Novitan Säde).
Huivi on neulottu pyörönä. Virkkasin sekä aloitusreunaan, että päättelykerroksen jälkeen pienen pitsireunuksen (Drops Alpaca), jolla sain huiviin lisää korkeutta ja rimpsua.
Kukahan koristelisi takin vetoketjun, kun siitä puuttu vedinklipsu?
Aamuihin mahtuu monta kiireistä askelta ennen kuin ulko-ovi painuu perässäni kiinni. Silti on havaittavissa jonkinlaista ohimenevää näpertelyä ja somistamista. Jotain on saatava tehdä.
Asettelin kuivatun rannekukkani lasikuvun alle. Samoin valkean liinan, jota en käyttänyt, vaikkakin sitä liinasta tarvinkin. Useasti.
Nuorten häämatka Madeiralla oli onnistunut, vuokra-auto pyyhälsi monia kilometrejä ja pari oli kauniisti ruskettunut etelän valoissa.
Tuliaispussista löytyi kaikille jotain. Minulle kaunis kuvakehys, ihan olisin samaan ostokseen päätynyt itsekin, koristeellinen kehys heidän hääkuvalleen.
Ilta-auringon säteissä hehkuva Toikan vuosilintu on miähen kesäinen syntymäpäivälahja.
Tänä syksynä en aio liiemmin tehdä mitään kukkahankintoja kuistin koristeluihin, vaan hyödynnän häihin tekemiäni istutuksia ja nautimme niiden loisteesta.
Santolina ja murattihan kestävät pakkasta. Santolina paremminkin koko talven.
Suuret hopeaputoukset molemmin puolin terassin sisääntuloa ovat näyttävät "pikku juopot".
Kasteluvettä kannu kaupalla, niin loisto on huikaisevan kaunis.
Kolmas putous lymyilee terassin sisäpuolella, jolloin viidakkomainen tunnelma sen kuin vain lisääntyy.
Kaidelaatikoissa, kuten sinkkiastioissakin on samaa ihanuutta, lempeää harmautta.
Tähän kun vielä lisätään kivat kynttilävalosarjat loistamaan, niin johan on syksyn tuntua roppakaupalla.
Olen vähäisillä yhden päivän vapaillani etsinyt kodista sitä punaista lankaa kodinhoidon puolelta. Syystöihin lukeutuu niin monia asioita joista ehdottomasti ykkösenä on ikkunoiden pesu. Se on nyt tehty, kiitos miähen avun.
Verhojen vaihtoon en suostu, kun niitä ei liiemmin muutenkaan meidän ikkunoissa ole. Mutta pöytäliinojen vaihtoa olen suosinut.
Olen epätoivoisesti yrittänyt etsiä kauan kadoksissa ollutta tilkkuliinaani, jonka tiedän varmasti meillä olevan jossain laatikossa. Siinäkin olisi hillittyä harmaata, pellavan sävyjä. Koska en sitä mistään löytänyt, niin näytän sitten kakkosvaihtoehtoliinan, joka on ihan liian keltainen minun makuuni tällä hetkellä.
Olen ommellut tämän vuosia sitten, mutta tämähän joutaa mennä takaisin sinne lootaan mistä sen löysinkin. Ei sen nyt näin pirtsakka tarvis olla.
