sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Ikikukka

 Hiljaa hyvää tulee ja valmistuu, kun on aikaa tehdä. Tätä työtä ei ole vauhdilla pilattu. Mutta nyt se on valmis ja paikoillaan isommassa kasvarissa. Työ eteni tänä kesänä pätkän verran, eli korjasin yhden katkenneen lasin. Folioin muuttuneet saumat ja tinasin palat kohdilleen. Siihen se jäi taas odottamaan, kunnes sain sen uudestaan mahtumaan työjonooni.

Työn kääntämiseen toisen puolen tinausta varten tuin työn ensin kunnolla ja sitten, huppis. Ympäri. Toisen puolen tinaamiseen ei mennyt kauaa aikaa. 
Valoa vasten, vaakataossa, työtä pääsi jo katsomaan ja fiilistelemään miltä se näyttää. Kivalta. Ja värikkäältä.
Lautasissa on kiva kuvio, joka näkyy valossa hyvin. 
Syksyn kelmeä valo tuo lasienkin värit hyvin esiin.
Valmis työ on laitettu vanhaan ikkunapokaan, jonka miäs maalasi. 
Lasityön koko on n.40 x 90.
Kiinnitykset on tehty koukuilla ja ketjuilla. 
Katson työtä sisältä tai ulkoa, siinä hekuu lämmin sävy, vaikka on siinä kirkkauttakin.
Terhi

1 kommentti:

Irma kirjoitti...

Kyllä on ihana ikikukka, tykkään.