torstai 17. heinäkuuta 2008

Nytpä tahdon olla mä...

...pienen mökin laittaja.
Katselin aikani pihassa olevaa leikkimökkiä ja siitä se taas sitten alkoi. Suunnittelu. Eikö tuolle leikkimökille voisi tehdä jotain, kun se on muuttunut ihan varastoksi. Ja tummunut monien leikkien aikana. Sinne on vuosien saatossa kannettu kaikki hiekkalelut - omat lapset niitä ei enään ole vuosiin tarvinnut.
Hiekkalaatikkoa tai -kasaa ei ole, hiekkalelut joutavat siirtyä toisaaalle.
Miten sitä tavaraa kerääntyykin joka tyhjään koloon niin paljon? Täältäkin ajoimme kolme kotturillista pois ja yksi niistä oli ihan roskiin laitettavaa. Jopa ne mummulta saadut kolmet korkoläyskät.
Seinät, katto ja lattia olivat ihan maalaamattomat. Vähän hiekkapaperia pintaan ja pölyt pois. Maalista kiva keltainen, aurinkoinen sävy. Kolme maalauskertaa ja kattoon kaksi valkoista kerrosta. Ikkunaluukut, ovi ja karmit saivat myös valkoisen pinnan. Tyttären kanssa tehtiin myös kattomaalaus, on jotain katseltavaa pienellä leikkijällä ylhäälläkin.
Lattiaan on laitettu kaksi maalikerrosta venelakkaa.
Vanhoista huonekaluista tähän yhden huoneen kamariin, makuusoppeen ja keittiöön tuli vanha keittiönpöytä.
Keinu on lasten serkkujen, joka on nykyään omaa museotavaraamme.

Pyyhetelineeseen neuloin tänään kaksi 100 gr puuvillapyyhettä, helmineuleena ja virkkailin reunoihin vahvikkeeksi kerroksen erikorkuisia kiinteitä silmukoita.
Pieni punainen jakkara on miähen koulussa tehty puutyö, vuodelta -76.
Pyykkipesulasta saadun henkarin vääntelin sydämmeksi.
Vanha pyyheteline sai jäädä kuluneeksi, se oli niin "rosoisen" kaunis sellaisenaan.

Ikkunaluukkuihin ja oven karmiin tytär tuputti sydänkuviot. Ikkunaverhoihin miäs teki uuden verhokotelon, jonka päälle saa pikkuisen tavaroita laskettua. Verhon löysin kirpparilta. Oli niin sopivan mittainen ja väriltään neutraali, että maksoin siitä mielelläni sen 5 €.

Oveen laitoin omatekemän vanhan ja haalistuneen virkatun verhon. Värikin oli passeli.
Oven viereen kannettu sohva sai syliinsä pieniä tyynyjä. Ne voi laskea lattialle istuimiksi. Laatikon sisälle mahtuu monta lelua ja kirjaa, vielä se on ihan tyhjä.
Pöytä on katettu pienellä tee/kahvikalustolla.
Liinaksi pöydälle on laitettu miähen äidilleen ostama joko joulu -tai äitienpäivälahja n. 35 vuoden takaa.Tauluiksi keräsimme vanhoja kuvia, lasten mummun -anoppini, kanavatyö ja leikkimökissä ollut vanha kanavatyö.
Vielä kuva katostakin.
Leikkimökin maalaus taitaa jatkua seuraavaksi ulkoapäin. Sen lupasi tehdä tytär.
Leikkimökki ei ole meidän oma, vaan ollut lainassa jo viimeiset 17 - vuotta ja saa olla paikoillaan niin kauan kuin mökin oma omistaja sen omakseen hakee.

Mahtaakohan tuonne raaskita päästääkkään ketään leikkimään?

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

I-h-a-na, meillä on myös takapihalla leikkimökki, johon olen ajatellut tehdä remontin. Kaikki hiekkalelut veks ja sisälle oleskeluhuone lapsille. Vielä kun ne naapurin muksutkin sen sitten tajuaisi. Onneksi oveen on lukko...
www.katrir.vuodatus.net

möhönasu kirjoitti...

Ihana minustakin! Varmasti mukavaa sisustaa pikku mökkiä :)

Anonyymi kirjoitti...

Sydämellinen mökki lopputuloksena, kaunista! Ja miten houkuttelevalta tuo teitin pihaprojektikin kuulostaa. Meillä pitäs piällystöö nuita kulkuja, mutta ihan kauheet on hinnat valamiilla kivillä, siis betonikivillä. Istuskohan tuota loppuiän pyörätuolis, jos tilais ens kesäks seulanpääkivi kuorman ja tekis niistä nuo kulut. Kestäs sitten autot ja traktoritkin. Vaan ei taitas huonojalakasen tai pyörätuolilaisten olla heleppo liikkua? Nyt on puhtaalla soralla... Taitaa kotipuoleen minunkin mieli tehä vissiittiä kun viäntämmään pistää, heh. Harmi vuan kun ei puhtaasti ossoo viäntöö suatikka puhhuu sitä mongerrusta vaikka aito savonmualainen oonkii... Mukavoo viikonloppua sinulle!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Joo-o, tässähän sitä Hämeenkyrön liepeillä pyöritään... Kylläpäs muuten muuttuikin mökki edukseen!

TeSa kirjoitti...

Se on monasti tuo aloittaminen se isoin kynnys, mutta äkkiäkös pienen mökin kunnostaa.
Ja lukko ovessa, hyvä ajatus =)

seijap kirjoitti...

Aivan ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana!

TeSa kirjoitti...

Nyt on suljetut ovet.Ulkomaalaus käynnissä.

KirsiJ kirjoitti...

Tuon kauniin sisustuksen ja koristelun jälkeen omistaja suorastaan vaatii mökkinsä ;)

TeSa kirjoitti...

KirsiJ, voihan siinä niinkin käydä =(

Anonyymi kirjoitti...

Tulipas kaunis ja tunnelmallinen!! Yhdessä tehty, kyllä siellä kelpaa leikkiä!