tiistai 2. joulukuuta 2008

Kulunutta kauneutta

Monenlaisia tunteita ja ajatuksia paketoidaan joulunkääreisiin. Mietin aina lahjansaajan tarpeita ja yritän löytää sen tarpeellisen ja käytännöllisen puolen, vaikka kaiken kauniin ja hömpän haluaisin toteuttaa ja antaa.
Itselleni kuitenkin ostan joka vuosi muutamia kauniita koristeita lisää, enkä kaikkia laita takaisin laatikoihin joulun loputtua.
Valonauhoja on ripusteltu enemmän sisälle ja pihalle, valoa pimeyteen. Minua tämä pimeä aika ei masenna. Pidän siitä.
Ehdin sitten keväällä potea rankkaakin kevätväsymystä. Ja tiedän miltä syysväsymyksen kourissa väki rämpii tällä hetkellä.
Ah, nautin koristelusta. Ei kuitenkaan liian paljon yhtenä päivänä, vaan vähitellen. Tämänkin asetelman voisi jättää eteiseen näkösälle.
Kolmannet sukat valmistuivat. Aloittelin eilen, mutten jaksanut valvoa iltamyöhään jotta olisin ne loppuun tikutellut. JitterBug loppui ja se loppu pieni pätkä jouti roskiin. En jättänyt parsinlangaksikaan.
Monen monituista päivää olen muka aloittanut ompelun, saumakaan ei ole vielä valmistunut. Ehkä seuraavaksi sitten sitä lajia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taasen olet napsinut ihanan tunnelmallisia kuvia. :) MInäen oikein tuon koristelun päälle ymmärrä, mutta tykkään kyllä joulun valmisteluista. Nytkin testaan juuri uuden leivän reseptiä.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo sukat ovat kyllä aivan ihanan väriset! =)
Kivaa että joku jaksaa nähdä vaivaa ja koristella kotia jouluksi. Minä kans koitan miettiä lahjat saajan tarpeen mukaan, mut tuo kodin koristelu jää kyllä vähiin, kun vietämme joulun muualla.

titta kirjoitti...

Kauniita kuvia. Minä harrastan kodin koristelua kyllä ihan toden teolla, vähemmän tulee käytettyä aikaa siihen leipomispuoleen. Lanttulaatikko ja suklaakakku kyllä onnistuvat muut herkut syödään sitten muualla :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kameraan tarttuu joskus hyviä otoksia.