tiistai 28. heinäkuuta 2009

Kissu

Tekasin yhden neulepehmon, tunnistettava hahmo. Neuloin tämän kummitytölle, samaan sarjaan kassin ja tyynyn kanssa.
Annan tämän joskus lahjana tai muutoin vain viemisinä, mutta tein sen samasta langasta kuin aiemmatkin työt.
Saan lopun langan käyttööni ja suunnitteilla onkin neuloa jokin kesäinen pusero itselleni.
Kirjava lanka on pehmoista puuvillaa, Lidlin Coloradoa ja valkoinen kirppikseltä ostettua Cotton Paulaa.
Ohjeen hahmolle olen saanut joskus sähköpostiini, se ei ole omaa suunnitelmaa.
Kävin kuvailemassa valmiin kissun vanhassa leikkimökissämme, jonka viime kesänä tyttären kanssa siivottiin ja maalattiin.

Ai kuinka täällä olisikaan ihana leikkiä kotia ja järjestellä pieniä tavaroita, mutta eipä meillä niitä pieniä leikkijöitä enään ole.
Käyn kuitenkin välillä leikkimökin ovesta kurkkimassa.
Pehmokissu olisi sopinut hyvin muiden tavaroiden joukkoon, mutten taida raaskia sitä sinne jättää.

Tästä kivasta pehmolelukirjasta voisi joskus neuloa jokusen lelun mökin sohvalle istumaan.
Kirjan olen ostanut tänä kesänä kirppikseltä.

4 kommenttia:

Omppumato kirjoitti...

Ihana kisuli :). Oikein söpö.
Kirja on hieno kirppislöytö. Tuossa kirjassa on kivoja ohjeita.

Inkeri kirjoitti...

Söpö kisuli!

Eila kirjoitti...

Kummityttö varmaan ilahtuu!
Meidänkin lapset ovat jo kasvaneet leikkimökkki-iän ohitse ja pitää tunnustaa että tältä kesältä on jäänyt leikkimökin siivoaminen mikä on vähän kaihertanut mieltä...

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Kissa on hellyttävän pehmoinen, lisää moisia voisi neuloa.
Vaikka sinne leikkimökkiin.