perjantai 24. heinäkuuta 2009

Purtsi

Elävöitetään blogia jälleen ja tehdään pieni puutarhakierros.
Tämä uusin kukkamaani on pieni jatke vanhan perään. Aiemmin päivitin saman pläntin näyttämällä kuvia polusta, jotka oli tehty raparperilehdistä, tiilestä ja kivistä.
Silmä on jo tottunut sähkötolppiin.... ja kattiloihin ja ne saa jäädä paikoilleen.
Kerään emaliastioita ja vaikka niillä en mitään keittelekkään, ne voi käyttää vaikka näin.
Jätettiinhän ennenkin kypärä kaatuneen haudalle. Huono vertaus, mutta tällä vertauksella sain kuulla kattilatempauksestani.
Keräilin ämpäreihin loput tiilenpalaset, laitan ne vielä tälle alueelle jossain vaiheessa.

Kukkamaalle on tulossa lisää kasveja, täytän tyhjän tilan loppukesästä.
Keväällä tein pari ruukkuistutusta ja täydensin niillä terassin ympärillä olevia tyhjiä kohtia. Suunnitelmallisesti ostin taimia tänne puutarhaan lisää ja kohtahan nämä ihanuudet pääsen kippaamaan niille varatuille kohdille.

Orvokit ja maahumala joutavat silloin kompostiin, vain ikivihreät saavat uuden kasvualustan.
En ole koskaan kokeillut talvettaa ruukkuistutuksia, eikä minulla ole kyllä paikkaakaan sellaiseen kasvatukseen. Mutta yhden kesän kasvatuksessa nämä ovat kyllä olleet tosi kauniita.

Tyhjiin ruukkuihin saatan laittaa sipulikukkaa odottamaan ensi kevättä
Iltasella kiipeiltiin rakenteilla olevan luhdin kattoa peittämässä. Kamera tallensi kuvaa osasta puutarhaamme luhdin parvelta.
Takana, palavan rakkauden sävyissä hehkuu kaunis postilaatikon kantoteline, maitolaituri.

Iloista mieltä ja mukavaa viikonloppua, vaikka sääennusteet lupaavat paljon vettä.

9 kommenttia:

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Sinulla on kaunis puutarha, sitä on kiva käydä täällä kurkkimassa... Kovasti näytät siellä häärivän =D

Kati kirjoitti...

Hyvää viikonloppua sinullekin viherpeukalo! Kauniita kuvia puutarhasta.

mimmuli kirjoitti...

Hauska idea tuo kattila juttu=))

Päivi kirjoitti...

Kiitos kuvakatsauksesta. On kiva käydä katselemassa ihanuuksiasi. Minulla sammaleet valtaavat kohta kaiken. Oma vika kun yrittää metsään kukkapenkkiä. Ei ole tullut tänä vuonna edes ruukuihin laitettua kukkia. Katselen aaltoja, pilviä ja kiviä.

Heleena kirjoitti...

Olipa kiva käydä jälleen puutarhassasi ihastelemassa.
Rentouttavaa viikonloppua!

Inkeri kirjoitti...

Olet aika viherpeukalo lankapeukalon lisäksi.

Sartsa kirjoitti...

Kattilathan on upeaa tilataidetta!
Niistä sitä saa sitä jotain lisää, mitä toiset voi sitte ihmetellä :D
Tosin sinulla tota ihmeteltävää riittää jo ihan noissa kukkasissakin.

Lennu kirjoitti...

Kivan näköisesti olet puutarhaasi laitellut. Tuo vanha sähkötolppa on kyllä hyvä idea. Ja kattilat kanssa.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille, tänäänkin on pyörähdetty muutama kukkamaa penkomassa.