sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Syksyiset juhlat

Ilma suosi meitä tänään, vaikka ennusteissa olikin ensi alkuun luvattu kovasti sadetta.
Sateesta ei ollut tietokaan ja kaikki suunnitelmamme onnistuneisiin PartyLite - kutsuihin oli olemassa.

Käytimme ensin miähen kanssa pienet puheenvuorot, jossa minä kerroin tästä unelmastamme ja mahdollisuudesta hyödyntää tätä ihanuutta tulevaisuudessa.
Siksi luhdista ei tule yleisnäkymää sisäkuvina, sen aika on myöhemmin.

Miäs kertoi rakennuksen olevan levoton, kun jo kolmannen kerran luhti vaihtoi paikkaansa tällä tontilla.
Samalla saimme kuulla miksi muorin isossa vanhassa leipäkaukalossa on määly.
Miäs oli laskenut pienenä poikana läheistä jokea leipäkaukalolla ja kotiin palattuaan oli saanut kunnollisen selkäsaunan äidiltään.
Määly saa jäädä kaukalon päähän, sillä on tarina kerrottavanaan.














Olimme laittaneet kaiken valmiiksi luhdilla, esittelijä oli saapunut tuotteineen ajoissa ja kutsutkin alkoivat - melkein ajoissa.

Aina joku mattimyöhänen saapuu autollaan kiireisenä ihan naapurista.

Esittelijällä oli hurjan paljon tavaraa mukanaan, yleensä tuotteita on vain kassillinen. Nyt niitä oli kymmenkertainen määrä.
Annoin mahdollisuuden käyttää kaikkia huoneita, tosin vain toinen makuusoppi sai ihanat laventelituotteet. Toinen jäi silleensä katsottavaksi omine esineineen.

Alakerran pöydillä olikin sitten silmäiltävää.
Yhtäkään kynttilää ei sytytetty turvallisuuden takia, tunnelmaa toivat ledikynttilät.
Kahvitarjoilukin saatiin pidettyä suunnitellusti takapihan terassilla, pirtilläkin toki sai poiketa, mutta halusimme hyödyntää syksyn kaunista ja kuulasta ilmaa.
Kaunis kiitos meidän " koeyleisöllemme ", pitkän matkan takaa tulleelle neulojaporukalle kuin myös ihanalle esittelijälle ja keittiössä apuna toimineille!
















13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itä-suomalaisena on kysyttävä mikä ihme on määly???

TeSa kirjoitti...

U - muotoinen naula, jolla piikkilanka laitettiin aitapylvääseen kiinni.

Vuokko kirjoitti...

Samaa sanaa minäkin tulin kysymään - vastaus näemmä jo löytyikin täältä.
Täytyy vaan todeta, että "oi,jospa oisin saanut olla mukana..."

KristiinaS kirjoitti...

Hieno on pytinki ja pyhäasuun pyntätty;) Kovin olet salaperäinen . . .

intsu kirjoitti...

Kiitos tuhannesti ihanasta ja mukavasta päivästä! Valtavan upea se luhti kaikkineen. Nyt vielä kauan aikaa tätä päivää muistelen. Turvallisesti tultiin kotiin ja miksi ei olisi tultu,kun Intsun matkassa on aina suojelusenkelit!

Malli45 kirjoitti...

Oli mukava päästä katsomaan edes vähän niitä ihanuuksia, joita olet blogissasi esitellyt!
Kaunista kaikki! Lutti on hieno! Ja ne vanhat tavarat siellä! Eikös se määly ole aspi?
Vielä mukavampi on kaikesta lukea, kun on paikan päällä käyty.
Matka sujui joutuisasti, mutta teidän pikkuteillä oli suojelusenkeleillä tosi kiirusta ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, jos kutsut onnistuivat hyvi. äiti

Unknown kirjoitti...

Onpa ollut hauska seurata tätä luhtiprjektia. Ihania vanhoja tavaroita ja tunnelmakuvia. Ja koska kaikkea ei paljasteta, niin on vähän kun dekkaria lukisi ;)

Heleena kirjoitti...

Kiitos Terhi! Olen onnesta soikeana, kun sain tämän mahdollisuuden nähdä livenä puutarhaasi, iki-ihanan nukkekodin ja kaikki ne aarteet!

Sipi kirjoitti...

Kiitokset Terhi! Oli todella elämys olla mukana kutsuilla joiden pitopaikka oli noin upea, vanha ja arvokas luhti!
Nukkekotiasi jaksoin ihmetellä, sitä olis katsonut kauemmankin, niin paljon siellä oli joka huoneessa "elämää :)

Pirena kirjoitti...

On joillakin ollut onni päästä sun ihanuuksiasi katsomaan. Hieman täällä vihreänä, mutta ei ihan tosissaan. Kiva on ollut seurata tuon luhdin laittamista.

TeSa kirjoitti...

Salaperäisyyden verho, se on kiva pitää vielä edessä.

Susu kirjoitti...

Olenkin jo muutamassa blogissa lukenut mukavasta päivästä luhdissanne.
Tulee mieleen että miten pitää toista jännityksessä? Kerrotaan A muttei B:tä:-) Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää...