perjantai 24. joulukuuta 2010

On aika...



















...hiljentyä viettämään joulua.

Rauhoittua, edes hetkeksi ja nauttia oman kodin tunnelmasta, sen väreistä, jouluisista tuoksuista, kynttilän valosta, naurusta ja seurasta.
Nauttia aattopäivästä, kun kaikki lapset ovat hetken kotona, vanhin humu sai yövuorot tehtäväkseen. Hetkinen yhdessä ja joulun perinteiset kuviot lopun porukan kesken.

Jonkinlaista pakkosuorittamista tämä joulun alusaika, kuusta ei saanut koristella illalla ennen kuin sain virkattua kuusen alusmaton.
Ihastelin syksyllä sisutuslehtien isoja virkattuja mattoja. Siltä istumalta olisin halunnut aloittaa paksun maton virkkaamisen, mutta aika ei antanut myöden.
Onneksi 10 mm koukulla sain nopeasti haluamani maton tehtyä. Joka ilta maanantaista alkaen tein muutaman kerroksen ja aaton puolella kepeä pitsimattoni oli valmiina laitettavaksi kuusen alle.
Matto on halk.1, 76 m ja painaa 4. 4 kg.
Tässä mietin, etten taida laittaa kulutettuihin lankoihin moista painoa, kun en seuraa kuteiden kulutusta vaan lankojeni.
Kello löi 24.00, kun imuri siivosi karisseita neulasia lattialta. Samalla vaihdettiin vielä suuri lattiamattokin pitsimaton kanssa sopivammaksi.

















Perinteisistä joulukoristeistamme ripustimme vain yhden, punapipaisen joulupukin. Muutoin koristeet ovat hopeisia ja valkoisia.


















En minä hiljene kuin hetkeksi, yritän ehtiä kurkkimaan teidänkin jouluanne.
On aika...
...toivottaa oikein rauhallista joulua sinulle,

18 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Kiitos kun et vielä hiljentynyt joulurauhaan, kiitos kauniista sanoistasi.
Sinulla siellä kaunista ja nyt kun kaikki on valmista on ihanaa ja rauhaissa antaa joulun tulla..

Oikein hyvää joukunaikaa.

Eila kirjoitti...

Iloista aattoaamua ja hyvää ja rauhallista joulunaikaa sinulle!

Mammutti kirjoitti...

Oikein hyvää ja rauhallista Joulua!

Marja kirjoitti...

Yhdyn edellisiin eli hyvät joulut teidän pesueelle!

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis, kaunis on joulukotisi.
Rauhaa ja iloia jouluusi.

Matleena kirjoitti...

Riemullista joulujuhlaa ja onnekasta uutta vuotta sinullekin!

Omppumato kirjoitti...

Oikein hyvää joulua!

seijap kirjoitti...

Oikein rauhallista joulun aikaa myös sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdit sit tehdä pitsiä kuusen alle.Kaunis.Jospa nyt rauhoittuisit joulua viettämään.Hyvää joulua kaikille rakkailleni. äiti

MariL kirjoitti...

Upea matto! :)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Mukavaa joulunaikaa sinulle!

Äipän touhut kirjoitti...

Rauhaisaa Joulua !

pirle kirjoitti...

Onnellista, levollista ja rauhoittavaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi.

Nina kirjoitti...

Kaunis matto! Ja suloisesti valkeat koristeet kuusessa kimmeltää.

Oikein hyvää joulua! :)

Vuokko kirjoitti...

Kiitos joulumuistamisesta, jonka postipoika laatikkoomme toi. <3
Lämminhenkistä joulua sinulle ja koko perheellenne.

paivis kirjoitti...

Mukavaa, tunnelmallista joulunaikaa sinulle ja perheellesi.

villasukka kirjoitti...

Rauhallista ja leppoisaa Joulua!

Possumamma kirjoitti...

✫☆✬Tunnelmallista Joulua!✬☆✫