maanantai 25. huhtikuuta 2011

En laskenut palojen määrää



















Ohranjyvät itivät keväiseksi ruohomatoksi vajaassa viikossa. Vähiin jäi kodin koristelu, kun lapsetkaan eivät enään askartele mitään piiperryksiä.
Sain sentään nuorimmaisen hakemaan kimpullisen sivivuokkoja maljakkoon, väriä ruohon sekaan.Kannoin melkein valmiin klassisen mosaiikkityöni ulkovaloon kuvattavaksi. Näin värit näkyvät todella hyvin.













Työn väriluonnos on matkanvarrella hiukan ottanut itseensä, nuottiviivastoni, joka oli koko ajan näkösällä ja sen mukaan edettiin.
Kuvan kalastajapari on kuin kuvainnollinen miäs ja minä. Yhteistyöllä tässä on lutvittu 26 - vuotta, kihlapäivä tänään.


















Lähikuvista huomaa työn vaativan vielä saumausta, saneerauslaastia väleihin.
Kuvapiirros ja väriluonnos ovat minun, taulu on minun ja mikä parasta, se on melkein näinkin ihan hyvä!

















Valmiin kuvan jälkeen työlle on tehty laatikkovalu, tuentana minkkiverkko. Taustalle halusin kunnolliset koukut kiinnitykseen, koska työ on painava.
Kokoa tällä on 28 x 36 cm ja kyllä, sen valmiiksi saattamiseen meni aikaa monta viikkoa. Ihan heti en moista tekisi uudestaan. Tosin vähemmillä valoilla ja varjoilla olisin saanut työni nopeammin arvosteltavaksi.
Pihatyötkin saatiin iltaan mennessä hyvään vaiheeseen, kun kaikki noukkivat talventörröttäjiä ja lehtikasoja, on kukkamailla nyt tyhjää ja avaraa. Toivottavasti kukat eivät herää liian nopeasti kevääseen, lämpötilat eivät tällaisina pysy montaa päivää.

12 kommenttia:

paivis kirjoitti...

Upea mosaiikkityö. Olet tosi taitava.

pirle kirjoitti...

Kylläpä on monenlaista kaunista ehtinyt käsistäsi lähteä pitkän blogitaukoni aikana!
Kevään heleys ja vaaleus on monissa asetelmissasi mukana - herkistää.
Voimia ja iloa tekemisiisi ja kevääseen!

Anonyymi kirjoitti...

On se työni niin kaunis ja taitavasti olet saanut värit sopimaan. äiti

Heleena kirjoitti...

Ihastuttavan ihana!

Outi kirjoitti...

Minäkin täällä ihastelen, miten upea työ. Kyllä osaat ja hyvin!

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Hei WAU!!! Onko tää se, jonka piirustuksia näytit Ateneumissa vai onko tää joku eri... Sekoitanko nyt kaksi eri työtä... Tiedän, keneen otan yhteyttä, kun haluan mosaiikki/lasitöitä :) Kivaa viikkoa!

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaunis teille kaikille.
Tiina, kyllä, tämä on sama työ. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä.

Sartsa kirjoitti...

No tuo näyttää vaativalta ja pikkutarkalta hommalta! Hieno lopputulos!

Matleena kirjoitti...

Kauniit mosaiikkityöt! :) Voi, teilläkö kukkii jo sinivuokot! :o No perässä tullaan, vaikka ei meillä taida sinivuokot kukkia silloinkaan, mutta jotkut muut sentään.

Olivieno kirjoitti...

Vau! Upea!

Kyllä se lyhty oli sieltä teidän nurkilta, hyvin oli jäänyt mieleesi. Muutakin jännää tuli ostettua, en ole vielä ehtinyt kaikista raportoida.

Sirkka kirjoitti...

Aihe on kaunis ja kaunis on kättesi tekemä mosaiikki luomus sävyineen.
Aivan sykähdyttävän kaunis kokonaisuus, Onnittelut!
Jään ihailemaan...! Kiitos!

Kevään nautintoja!

TeSa kirjoitti...

Kymmenet kiitokset teille kaikille kehuistanne!