keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kukkasia ja perhosia



















Vuosia sitten neuloin tällä samalla Modan ohjeella itselleni kaksi jakkua, kolmannen äidilleni.
Tänä keväänä alkoi Novitan Kukkaketo, ruusu, puhuttelemaan hempeillä sävyillään. Minulla ei ole mitään yliherkkyyttä aloeveralle, eikä jojoballe, joita lankaan on lisätty. Sukkalangoiksi aikomilleni kahdelle kerälle oli saatava muutama kerä lisää ja sitten penkomaan omista jemmoistani valkoiset Novitan Butterflyt. On se hyvä, kun on jonkinlaiset varastot vielä vuosikertalangoista jäljellä.
Vieläkin saisin neulottua yhden jakun. Jään odottelemaan mitä uusia sävyjä Novita vielä tuo markkinoille.
Neule tehdään kaksinkertaisella langalla, molemmat neulotaan samanaikaisesti. Ohjehan löytyy Modasta 3 / 2005.
Kappaleiden alareunoissa on kiva, kapea koristereunus, jonka neulomiseen menee yllättävän paljon aikaa. Jokainen silmukka neulotaan kahteeen kertaan, ensin takareunasta nurin ja vielä etureunasta oikein. Lopuksi nurja s vedetään o s yli.
Napakka reunus, mutta seuraavan kerroksen nurja, on aika kurja neuloa, kun koristereunus ei jousta.
















Ohjeesta poiketen, olen neulonut jokaiseen jakkuun napinlävet, enkä silmukkalenkkejä.
Sen verran etukappaleisiin lisää silmukoita, että miehustaan saa kunnollisen nappilistan. Pidän tämän jakun kauluksesta, joka on huolitellun oloinen, kavennuksia tuskin huomaa ja pääntie on selkeä.


















Siisti sisäjakku tai kepeä neule keväisiin menoihin. Ei täydy paljon silitellä ja vaate kestää konepesun.
Tästä jakusta tein hieman ohjettaan pidemmän, lankaakin kului yhteensä 0. 960 kg.

Ei kukaan huolisi kevätflunssaa? Jatkuvaa niistämistä, päänsärkyä, väsymistä ja lämpöä, joka on laskenut alle 35?


13 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Mikäs karvapallukka siinä vikassa kuvassa on? Suurensinkin eikä vaan selvinny.
Ei, ei flunssa kiitos. Mulla on ääni hävinnyt niin se riittäköön.

Eija kirjoitti...

Ihana neule, kaunis pinta. Paranemista flunssasta.. Alilämpökään ei ole kivaa... Aurinkoa ja lämmintä jo kaivattaisiin

Villanne kirjoitti...

Ihanan keväinen jakku!

seijap kirjoitti...

Tuo jakku on taas kyllä kaunis. Minulla ei vaan ole enää Butterflyta jemmassa. Sitä muuten saattaisi saada Karnaluksista, tai sittenhän siellä on se tosi halpa lanka, josta KristiinaS teki juuri kesäneuleen.

Flunssaa olisi täältäkin tarjolla. Kurkku ja posket kipeänä ja lämpöä 37,8 heti näin aamutuimaan. Nyt siis takaisin nukkumaan.

JaanaElina kirjoitti...

Hieno jakku,tuo lanka on kyllä upeaa.

Flunssa pysyköön poissa,täällä alkaa parin viikon loma huomenna.

Paranemisia sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Jakku on kauniin värinen.Omani on pysynyt hyvin kuosissaan vaikka olen käyttänyt paljon.Mikä sininen kukka kukkii?äiti

intsu kirjoitti...

Ihana uusi kevätneuleesi!Kauniit värit. Joo,siellä rouva malttamattomana kasvihuoneella suunnittelee. Aja nyt hus hiiteen se flunssa. Niin minäkin karkoitin kauaus poi.Tosin kävin jo het viikonloppuna tarv.kesk. ja kun kuulivat,että viikon päästä syöpäleikkaukseen,niin vahvalle antibioottikuurille.Kuuri tehosi.

Hepsi kirjoitti...

Kaunis neule tosiaan ja niin ihanan värinenkin!
Pikaista paranemista!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi oi miten kiva jakustasi on tullut. Väri sopii Sinulle.

Sirkka kirjoitti...

Hieno neulosjakku! Minäkin teen nappilistat napinläpineen kun jakkuja tai villatakkeja rustaan. Näin tulee reilu, kunnon neule! Kiitos ei vaan flunssalle, mutta toivon, että myös itse siitä pääsisit eroon. Kohtahan on aika ruveta, varmaan olet jo aloittanutkin, kasvihuonetouhuilut!

Vuokko kirjoitti...

Pitkästä aikaa kurkistamassa blogissasi. Mielettömän kiireiseksi on mennyt tämä kokopäiväopiskelija-äiti, tunnit loppuu päivistä kesken. En nyt erikseen kommentoi tätä postausta, haluan vain jättää merkin käynnistäni. Halaus sinulle, poiskarkota kaikki taudintapaiset. Ollaan paremmin yhteyksissä sähköpostitse, kuulumisia puolin ja toisin. Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelee vasta puutarhamyymälässä työharjoittelua aloittanut ystäväsi :)

Kangaskasa kirjoitti...

Kyllä on todella kaunis neuletakki! Kasvihuoneella jo niin keväisen näköistä ja ihanaa.

Omppumato kirjoitti...

Ihana kevätneule. Kauniin hempeä.