perjantai 10. kesäkuuta 2011

Maitokaakao


















Kuvasin uusimman huivin aamulla kohta kuuden jälkeen. Ilma oli kuulas, ihanan raikas. Luonto heräili uuteen päivään, kuului vain linnun laulua. Eilen ajettu nurmikko tuoksui kesälle, eikä minulla ollut haluakaan lähteä läkähtymään kuumaan autoon ja sitä myöden koulun lasimyymälään.
Tosin kurssiviikon viimeinen päivä oli aamusta asti vilkas, aika kului nopeasti, ei paljon hikeä ehtinyt otsaltaan pyyhkimään.
Apuopen pesti oli hieno kokemus, ei täytynyt jännittää tekijöidenkään seurassa ja kurssilaisten antama suora palaute oli positiivista.
Kesälomani jatkuu jälleen, uusin ideoin.Tiedä vaikka vaihtaisin tuon Revontulen johonkin toiseen malliin ja tekisin sitä seuraavat kaksikymmentäkaksi.

















Minulla oli vielä muutama kerä Novitan Butterfly - lankaa, joka on koostumukseltaan ihanaa kesähuivilangaksi, 55 % pv ja 45 % viskoosia.
Syy miksi ulkoilin aamuaikaseen puutarhassa on tämä kaunis syvänpunainen pioni. Voi olla, että toivon liikoja, mutta pysyisipä tämä näin pienillä nupuilla vielä yli viikonlopun, kun lupaillaan rankkoja ukkoskuuroja. Sade hakkaa kukinnot pilalle, eikä kukinnosta ole sen jälkeen minkäänlaista iloa.













Tämä on jo toinen pioni joka kukkii näin alkukesästä.
Nyt minä painun pihalle, nautin helteestä, vaikkakin varjon puolella.
Kaikille teille, hyvää viikonloppua.

4 kommenttia:

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Auts, nyt aloin pelätä omien pionieni puolesta! Silmut ovat yliturpeat, puhkeavat hetkellä millä hyvänsä...
Kesässä parasta ovat varhaiset aamut! Kuljeskelen usein aamuisin yöpaidassani pihalla, oikea nautiskelutuokio!!
Joskus muinoin jaoin kesäisin aamupostia lisätienestien saamiseksi (moottoripyörän vakuutukset olivat silloin ihan hurjan hintaiset! Piti jäädä rahaa ajeluunkin...), rakastin kesäaamuja: auringonnousua, lintujen laulua, aamukastetta... Sitä voisin tehdä vieläkin, mutta vain kesäisin. :o)

Sirkka kirjoitti...

Täällä pionit odottavat nupullaan. Kesäaamut ovat ihania! Varsinkin, kun pääsee ulos nauttimaan ilman raikkaudesta, valosta ja lintujen laulusta. Mutta varjoisa terassi on paras paikka näin helteellä. Hyvää viikonloppua!

paivis kirjoitti...

Ihan on minun väriseni revontuli:)
Oli mukava törmätä Lankamaailmassa. Olin niin keskittynyt hankintaan, että oli kiva kun huomasit. Mukavaa kesän jatkoa.

Lila kirjoitti...

Kaunis revontulihuivi:)
Kävin tänään Kristiinaa tervehtimässä Kaunissaaressa, lähetti sinulle oikein kovasti terveisiä! Leiristä kuva blogissani:)