
Taisimme suoriintua hautajaisjärjestelyistä siskoni kanssa melko kiitettävästi, ensimmäiset joita järjestimme.
Kaikki jotka ovat sellaisen työn saaneet osakseen tietävät, että niissä on jonkin verran tekemistä. Ainakin saada sovitettua työ/opiskelu ja asioiden hoitaminen toisella paikkakunnalla.
Onneksi omalta osaltani kaikki muu oli valmiina, tarkoitan vaatetusta.

Halusin näyttävän setin, jota voisin käyttää lähes missä juhlassa vain.
Minulla oli valmiina mustat helmikorvikset joita suunnittelin käyttävänikin, mutta ne jäivätkin toiseen kertaan.
Mutta korvikset antoivat suunnan ja siitä lähdettiin.

Kaadoin helmilautaselle kaikki mustat suuret helmet, särmikkäät ja pyöreät. Keräsin niistä kauneimmat tähän nauhaan.
Pujottelin helmet vaijeriin, kaksi nauhaa vierekkäin.
Pienet 10-koon siemenhelmet ovat hopeisia.

Suuri sydän irtoaa tarvittaessa papukaijalukolla.
Nauha on juurikin sellainen jota halusin, pitkä, näyttävä ja muunneltavissa tarpeen mukaan.


Ihgut, tykkään korvakoruista.
Rannekorun kanssa leikittelin, ettei se jäänyt pelkästään tylsäksi nauhaksi.

Kristallisydän ja avain, sekä samanlainen papukaijalukko kuin kaulanauhassa.


5 kommenttia:
Hienot!! Onko toi Swarovskin sydän tossa alimmassa kuvassa?
Kiitos.
En tiedä, tuskin on.
?
Kauniit hautajaiset ja hyvin järjestetty.Korusettisi on hieno. äiti
Kiitos äiti.
UPEITA! Aivan mahtavan upeat! Hienot, kauniit, näyttävät! Aaah, en voi kuin ihailla!!
Lähetä kommentti