tiistai 19. helmikuuta 2013

Seinän täytettä

 Teen yleensä päivitykset tytön huoneessa, jossa on aina kameran johdot valmiina, työpiste melko siisti ja kaikin puolin rauhallinen paikka kirjoitella.
Tytsin opiskellessa toisella paikkakunnalla on tämä huone muutoin käyttämättä. Tavaroita ei ole alettu siirtelemään liiemmin toisaalle, mitä nyt tytär kerää aina mukaansa autollisen tavaroitaan, kun käy kotona lomillaan.
Kaikki taulut ovat saaneet jäädä paikoilleen, koska niiden muuttoon ei ole ollut mitään syytä.
Tytön huoneesta kuvasin nämä kaksi hevostyötä, sekä balleriinan, jotka olen vuosien aikana tehnyt.
 Eteisen seinästä kuvasin pitkäpistotyön, joka on ollut valmispakettilahja.
 Kävin myös pojan huoneessa kuvaamassa nämä kaksikot, joista ylempi pari on myös saatu lahjaksi.
 Tästä parista olen tehnyt tytön vielä kotona asuessani, pojan jäljestäpäin.
 Tätä korttia olen ihmetellyt pidemmän aikaa! Kuvasin sen pojan huoneen katosta töideni päältä.
Se on ilmeisesti viskattu sinne notkeella ranneliikkeellä.
 Tämä balleriina on joskus kauan sitten aloitettu työ, jonka otin työtuolini viereen tekoon.
 En kyllä tiedä mihin saan sen valmiina mahtumaan, mutta mietitään sitä sitten vasta.

7 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Juu, taulut on kivoja mutta mä huomasin kukan: onks toi Amazonin lilja? Kukkiiko se sulla koskaan?

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi oi miten kauniita tauluja. En olekkaan pitkään aikaan tehnyt kanavatöitä.

Sartsa kirjoitti...

Kuniita tauluja. Etenkin tykkään valkosesta hepasta. Ihailen aina ristipistoja, kun itelläni ei kärsivällisyys meinaa millään riittää niiden tekemiseen, vaikka joskus harvoin yritänkin.

ArmiL kirjoitti...

Sama vaiva, en ole minäkään tehnyt pitkiin aikoihin kanavatöitä, monta työtä odottaa, jokunen aloitettukin.
Kaunis aiheisia töitä sinulla siellä valmiina.

möhönasu kirjoitti...

Kauniita tauluja! Siskoni haki juuri äitini luota vanhoja (tehty joskus hamassa nuoruudessani) tekemiämme kanavatöitä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille.

Kukkanen on viirivehka, pimeän eteisen otollinen viherkasvi.
Amatsonin lilja kasvaa ja viihtyy pirtin puolella. Kukkii aina välillä.

Ristipistotöitä minäkin ihailen ja haluaisin tehdä, mutta millä kärsivällisyydellä? Ei ainakaan minun.

KristiinaS kirjoitti...

Tattis vastauksesta. NÄytti niin amatsonilta nuo lehdet, vaan empä ole tuota viirivehkaa aikoihin nähnyt niin en muistanu sitä.