lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kylvöjä

 Kevään viherinnostus ei ole oikein ottanut tuulta alleen. Olen aika kehnosti hoitanut viherkasvini, kastelen säännöllisen epäsäännöllisesti. Lähinnä silloin, kun kukat todella tarvitsevat vettä. Siten ovat saaneet tottua pitkiin kasteluväleihin, eikä mullanvaihdosta puhuta mitään ennen pihakauden alkua.
 Monen päivän hyvän suunnittelun tuloksena mööpleerasin ihan pikkaisen ja siirsin tikarappuset muutaman askelen päähän telkkuhuoneesta. Pirtin takaovelta nämä on hyvä kantaa kesällä vaikka kasvihuoneelle tai jättää terassille.
Kello mittaa aikaa kesään. Vielä en hätäile lumen sulamisen kanssa. Kyllä se kesä sieltä tulee aikanaan, aina on tullut.
 Sen tietää sammakkokin.
 Kuitenkin tämän verran ryhdistin multasormeani, että sain minikasvihuoneisiin muutaman siemenen kylvettyä. Vielä en ole myöhässä, mutta viksumpi olisi laittanut nämä molemmat lajikkeet jo viime kuun puolella itämään.
 Jotta sain tikasrappuset oven eteen, piti siirtää yksi kuuden kappaleen matkalaukkukokoelmani toisaalle ja raahata kliivia laukkujen tilalle ja pikkupöytä...mihin sen sitten laitoinkaan? 
Ainakin pölyt tuli putsattua, lattiat imuroitua ja aina välillä neuloin sukkaa.
 Meillä vietetään rauhallista viikonloppua pitkästä aikaa. Kiitos miähen ärhäkkään vatsataudin.

8 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minunkin Kliiviani teki yllätyksen. Kukkii mimittäin, vaikka on kärsinyt hoidossani.

Eija kirjoitti...

Upea kliivian kukka. Meillä on miehen kummitädiltä peritty kliiva, mutta olen huono sitä hoitamaan, kerran yksi alku kukki, mutta nyt ei ole mitään kukkia näkynytpitkään aikaan... kukka on ainakin 30v vanha... hieman raasku...

Päivikki kirjoitti...

Mie jaoin miun kliivian syksyllä. Se ei varmasti kuki vielä tänä vuonna. Nyyh.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kliivian kukka.äiti

Susu kirjoitti...

Ihania kuvia jälleen!
Eilen kävin kukkakaupassa ja kuulin, että paras tapa saada kukkaset hengiltä on hoitaa niitä liikaa...

Rantapuikko kirjoitti...

Kaunista.. ihania kuvia ..Tuo kliivi vallan ihana =))
Alenpana oleva miesten pusero on tosi upee =))

Marleena kirjoitti...

Voi, mun kliivia ei kuki vielä!
Kauniita kuvia taas!

TeSa kirjoitti...

Pidin kukkasen viime kesänä ulkoilemassa. Taisi tykätä, kun näin intoutui kukkimaan.