lauantai 31. tammikuuta 2015

Minille haalari

 Ensihaalariksi aikomani haalarinmalli oli helppo valita. Monen monta lehteä selattuani, lähinnä viime vuosina ilmestyneitä, pengoin vielä kaapin perukoilta lehdestä talteen revityn ohjeen.
Sivulla oleva mainos paljastaa, että ohje on julkaistu v. 1997 Kaks' Plussassa. Pitkään ei täytynyt miettiä, että mitä silloin.
Nuorimmaisen syntymävuosi. Olen tod.näk. ollut äippäneuvolassa ja aikaani ootellessa lukenut jo monen monituista hiirenkorvaa sisältänyttä lehteä.
Pieni yskäisy ja malli oli jo näppärästi viikattu kassiini.
Ja seuraava, ole hyvä!
 Tuolloin en olisi millään muotoa jaksanut alkaa omalle vauvalle neulomaan tällaista haalaria, mutta nyt. Nyt on aikaa omien lastenhoidolta. Ihastuttava ranskalainen neulemallistosto on tehty Novitan silloisella Bambino langalla. Viking Baby ull on neuletiheydeltään vastaava 2 - 2, 5 mm puikoilla. Lanka on konepestävä 100 % merinovilla.
Tein ohjeen pienimmän koon, 3 kk, johon neuloin kuitenkin hiukan lisäpituutta sekä hihoihin, että puntteihin.
 Haalarin takakappale on kahden kerroksen helmineuletta, eli kohoneulekuvio ei paina selän puolelta.
Hihan päällä kulkee sama pikkuletti, kuin haalarin miehustassa.
 Nappilaareistani löysin samanlaisia nappeja lähes sen verran mitä tein napinreikiäkin. Muutama piti taas korvata sopivalla sävyllä.
 Toivottavasti mini on rauhallinen luonne. Meinaan, että tällaisen nappirivistön aukaisuun ja kiinni laittamiseen menee kyllä tovi aikaa.
Ei tämä valmistunut ihan päivässä eikä kahdessa, vaan vaati aikaa ja kärsivällisyyttä ohjetta lukiessa ja mallikaavioita selatessa.

p.s en kopioi ohjetta

7 kommenttia:

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Onpa söpö neulehaalari!

Kisa kirjoitti...

Suloinen haalari♥

KristiinaS kirjoitti...

Toi on kiva malli ku saa hyvin auki ja vauvan tuikattua haalarin sisään. Mä tykkää tuosta Vikingin vauvavillasta, tuntuu mukavalta ja soljuu hyvin puikoilla.

Eija kirjoitti...

Oikein söpö haalari. Toivotaan sitten vauvelille kärsivälisyttä, kun haalaria puetaan ;D

ellu kirjoitti...

Nätti haalari ja tuo nappirivistö helpottaa pukemista.

intsu kirjoitti...

Suloinen, soma, ihana vauvelin haalari:)

TeSa kirjoitti...

Jos lapsi tulee äitiinsä, niin hän katsella napitti vaatteiden vaihdon aikana ja usein nukahti jo ennen vaunuihin suikkaamaista.
Kaunis kiitos teille.