tiistai 9. kesäkuuta 2015

Omenapuissa kuhisee

 Pölyttäjät ahkeroivat omenapuiden kukinnoissa melkoisella hyörinällä. Vuosia, vuosia sitten tontillamme oli miähen veljen "karjaa", mehiläisiä, joidenka lentäjänelämää pääsimme seuraamaan ihan läheltä.
Välillä ihan liiankin läheltä, kun lentävät lähtivät omille teilleen ja me jymähdimme ihan väärälle puolen turvallista paikkaa.
Niihin aikoihin oli omien kukkien pölyttäjät aivan varmasti töissään uskollisia.
 Kasvihuoneen katonlappeiden alle tekeytyy lähes joka kesä kutsumattomien pesiä, joista täytyisi päästä heti eroon. 
Tällä hetkellä huoneessa on niin paljon kukkia suojassa, että siellä on käytävä kerran päivässä, jolloin huomaa ylimääräisen hyörinän.
Kaikki kesäkukkaistutukseni ovat vielä laittamatta omille paikoilleen. Jonkin verran olen tekemässä lisää kesäkukkaostoksia, mutta oman huoneen mitta on täysi, eikä sinne kannata laittaa yhtään enempää ennen kuin saan kannettua aiemmat ostokset pois.
Kaikkialla vihertää kauniisti ja rehevästi. Raparperisatokin pitäisi paukutella osittain pakasteeseen.

 

4 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Niin kaunista ja seesteisen näköistä.

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Tämä aika vuodesta on luonnossa ja puutarhoissa niin kaunista!
Ihana tuo huvimajanne ;-D

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos.
Näissä puissa, punainen, sekä valkoinen kaneliomena, on yleensä hyvä sato.

Tämä valkoinen rakennus on kasvari.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Todella kaunista.