torstai 30. kesäkuuta 2016

Torni

Meillä on torni.
Itse asiassa, kaksi tornia. Eikä mitä tahansa huiputtimia, vaan ihan ite tehtyjä hyötykäyttöön.
Kukkatorniin istutettiin tänä vuonna krassi, jonka esikasvatin kasvarilla hiukan liian pitkäksi. No, mitäs sairastuin.
Sitten tämä toinen torni. Tämä on herättänyt työkavereissani paljon mielenkiintoa ja kieltämättä hiukan itsekin olen tutkaillut asiaa netin kautta ennen kuin sain miähen innostumaan asiasta.
Pernatorni. Tätä varten idätettiin 10 kg pernaa kasvarissa.
Sitten pyöräytettiin lieriö tukevasta metalliverkosta jonka ulkokehälle laitettiin kuivaa heinää, että multa ei pääse valumaan verkon rei'istä.
Lieriön pohjalle multaa ja itäneet pernat asetetaan lähelle kehän reunaa.
Lisää multaa ja lisää siemenpernoita.
Tornin päälle on laitettu vielä kerros siementä, että multaa. Ja sieltähän sitä viherrystä jo näkyykin. Ne itää jo!
Tätä kannattaa kokeilla. Meillä tämä tai nämä tornit on kasattu luhdin päädyn kukkamaan reunaan. Lyhyt matka hakemaan uutta pernaa ja salaattiin kukkia.
Sato kerätään vetämällä verkon raosta tai kasan päältä.
Kuvailen vieherryksen lisäännyttyä miten satoisa tämä muoto onkaan, vai laitetaanko ensi kesänä itupernat vaakatasoon.

6 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Vautsi, enpä ole ennen peruna/perna tornista kuullutkaan. Mielenkiinnolla odotellaan tuloksia

Matleena kirjoitti...

Minullekin aivan uusi juttu tuo perunatorni. :O Onpa kiva kuulla=lukea, miten hyvin siinä perunat kasvaa. :)

Irma kirjoitti...

Mielenkiinnolla odotellaan kuulumisia perunatornin tuotoksista. Edellisessä postauksessa oleva ovi on MAHDOTTOMAN HIENO IDEA, tykkään kovasti:)
Hienolta näyttää pihasi, ei ihme että käsityöt jää vaiheeseen mutta ehtii niitä sitten myöhemminkin:)

TeSa kirjoitti...

Hyvää kasvua havaittavissa. Infotaan lisää, kun kesä etenee.

Saija kirjoitti...

Onpa erikoinen torni, todella kiinnostava. Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu...

TeSa kirjoitti...

Kasvua tapahtuu.