lauantai 22. lokakuuta 2016

Haastetta kerrakseen


HAASTEEN SÄÄNNÖT MENEVÄT NÄIN:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.  
 5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.
 
 
Olen saanut kahtaalta haasteen, Käsityöimmeiseltä, sekä Mamma Ankalta. Kiitos 
 teille! 

Olen blogannut pian kymmenen vuotta. Ensi vuonna on juhlavuosi. 
Innostukseni oman blogin perustamiseen sain, kun olen ollut jo vuosia Novita- lehden tilaaja, mutta heidän palstoillaan ei julkaistu kuin neuletöitä. Halusin kirjoittaa laajemmin käsitöistäni ja sittemin myös kaikesta muustakin. 
Blogini on muistiinpanoni ja muutamille myös päivän lukuhetki.
Saan välillä kiitoksen sanan päivityksistä ja kommentithan on aina mieluisia. Vuorovaikutteisia.

Blogeja on paljon, vaikkakin paljon on jo hiljentyneitäkin. Osa jättää päivitykset ja siirtyvät muihin kanaviin.
Omassa blogissasi voit rönsytä omalla tavallasi tai pysyä kasvottomana. 
Itse pidän kuvajulkaisuista ja selkeistä sellaisista.
Blogien välityksellä olen itse tutustunut moniin teistä, aivan kuin tuntien jo vuosien ajan. Osan kanssa ollaan tavattukin.

Halutessasi ota sinäkin haaste vastaan!

2 kommenttia:

Mamma A. kirjoitti...

Kiva kun otit haasteen vastaan,mukava oli lukea vastauksesi:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle.