sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Satumaiset silmukat

 Olen saanut uuden upean Niina Laitisen Satumaiset silmukat arvostelukappaleen, Moreeni, jota olen selannut ihastellen, ihmetellen, kuinka paljon kauniita malleja yhteen kirjaan on taas sopinut.
Laitinen on tällä hetkellä yksi suosituimmista neulesuunnittelijoista. Laitisen suunnittelema Villasukkien vuosi (2018) oli myynti- ja arvostelumenestys. Oletan, että tämä uusikin tulee olemaan samanlaista suitsutusta.
Niina Laitisen ystävänpäivä-, joulu-, pääsiäis-, ym yhteisneulontatempaukset kokoovat Taimitarhasivuilla innokkaat neulojat yhteen. Jokaiseen tempaukseen osallistuu huikea määrä neulojia, jotka odottavat uuden julkaistavan kuvion toteuttamista. Neuvoja voi kysyä ed.mainitulla sivulla tai Niina Laitinen desings- sivuilla.
Laitisen sukkakalenterit ovat vuodesta toiseen toivottuja julkaisuja. Siis, mitäpä voidaan odottaa uudelta kirjalta?
 Sisällysluetteloa tuskin maltan selata, kun jo plärään sivun toisensa perään ja ahmin silmilläni kuvankauniit neuleet, selkeät ohjeet ja aina vaan odotan näkeväni lisää.
24 mallia, joista yksi nousee heti ylitse muiden. Mutta mennään järjestyksessä.
Kirjassa on kolme teemaa. Rakkaustarina, jossa romanttinen tunnelma on kantava teema. Kauniit erilaiset pinta-, pitsi-, kirjo- ja palmikkoneuleet kulkevat kirjan eri osioissa.
 Lankojen valinnan voi tehdä taulukon avulla. Ei täydy tyytyä vain yhteen vaihtoehtoon, jospa kotoa löytyisi jotain valmiina =)
 Rakkausteeman Ensisilmäyksellä aloittaa ohjeet, päätyen ihan viimeiseen, eli Satumaahan,  Hattaranpunaiseen unelmaan.
 Mallineuleet seuraavat kuvan jälkeen. Kuvalliset mallineuleet sanallisten perään. Ehkäpä minäkin pärjään.

 Minulla ei ole juurikaan neulelapasille minkäänlaista tarvetta. Käteni ei tarkene laisinkaan, mutta pikkubimut saavat omansa, kun kysyntää tulee.
Tästä voisi ottaa mallineuleen vaikka paitaan.
 Sydän laulava on setti, sukat ja lapaset. Kirjoneulekaavio on selkeä, värierottelu helpottaa kaavion lukemista.
Itse asiassa, minullahan olisi näihin jo langatkin valmiina!

 Toisessa osassa siirrytään eläinten valtakuntaan, jossa riikinkukot, vedenhaltiat ja perhoset seikkailevat.
Kirjan ehdoton mallisuosikkini on juurikin nämä sukat! Kuinka kauniisti väriä vaihtava lanka tuo kuvion esille mustalta pohjalta. Jos keväällä valonmäärän lisäännyttyä ennättäisin neulomaan nämä itselleni. 
Pikkaisen jo suunnittelin neulekoneen henkiin herättämistä ja näppäilisin malliohjeen koneen tehtäväksi.
Kolmannessa osiossa matkustetaan maailman ympäri aavikolta satumaahan asti. Kun Metropoli on nähty, on hyvä palata Kallaveelle.
Olen vakuuttunut, että meiltä Suomesta löytyy vielä paljon tekijöitä, joilla on annettavaa neulemaailmalle. Tämä kirja on siitä hyvä esimerkki.

 

5 kommenttia:

Onneli Winter kirjoitti...

Ylpeys ja ennakkoluulo sukat ovat aivan ihanat <3 Kumpa jaksaisi keskittyä kirjoneuleeseen ja tehdä nuo.

TeSa kirjoitti...

Sama. Haaveilua, haaveilua.

liisan kotona kirjoitti...

Minullakin on pari Nina Laitisen kirjaa ja tykkään hänen malleistaan. Tuokin teos näyttää niin mielenkiintoiselta.

TeSa kirjoitti...

Kirjoja ilmestyy tasaiseen tahtiin, toinen toistaan houkuttelevampia.

TeSa kirjoitti...

Nimimerkillä kirjoittanut, olisi ollut fiksua tehdä asia selväksi omalla nimelläsi. Nimettömät huutelee. Aina.
Jos sinä osasit neuloa niistä pienistä kuvista sukat, olet mestareiden mestari. Onnittelut sinulle!