Kevät ja minä

Jossain tuolla lumen ja jään alla uinui muheva multa ja hyväjuuriset kukantaimet vain odottaen aurinkoa ja pitkien, lämpimien päivien paluuta. Jossain tuolla odottaa kukkapenkki talventörröttäjineen ja kottikärry joutilaana. Ihan vielä ei olla aloitettu kevätpuuhia puutarhassa. Muutama haravanveto tehtiin koemielessä, siitä juttua lopussa. Nyt on nautittu kauniista keväästä, kulttuurista ja auringosta.

 Omenapuiden leikkuu on jäänyt tänä keväänä myöhäiseen, mutta näiden kasvaria suojaavien puiden kohtalon päätin tänään. Leikataan vielä kerran ja kaadetaan loput talvella. Molemmat puut ovat tulleet tiensä päähän ja jos ei voi luopua mistään, ei saa mitään uuttakaan. 
Puiden kasvusto on entisestään kallistunut kasvarin ylle, vaikka kuinka yritämme joka vuosi harventaa. Rungostaan haljennut punainen kaneli on sinnitellyt vuosia. Yllättävän paljon se jaksoi kantaa satoa vielä viime syksynä. Molemmista puista tulee paljon muumiotautista satoa, joka kärrätään suoraan jätteeseen. 
Pitänee keksiä uusi varjostuskasvi huoneen eteen tai asentaa huoneseen varjostuskangas.

 Vähäseltään on kevään kasvusto jo näkösällä. Eikä millään ole vielä mikään kiire. Jos muutaman päivän helteisessä säässä kaikki pihatyöt tuntuu kaatuvan päälle, otan leppoisamman asennon ja annan linnunlaulun viheltää. Olen vuosien aikana oppinut odottamaan. Maa on vielä vaiheessa, eikä tämän aamun -4' pakkanen ilahduttanut laisinkaan. 
Kun kasvu on lähtenyt hyvään vauhtiin, kukkamailla vihertää kauniisti, käyn silppuamassa osan talventörröttäjistä sijoillensa ja osan kärrään kompostiin. Tänä vuonna on tavoitteena tehdä uusi avokomposti. Vanhan sijainti on haasteellinen ja sen käyttö on minulle hankalaa.

 Yhdellä istumalla sain sanottua, että voitais mekin ostaa kunnon kuorma multaa, kun sen tuominen onnistuu vielä ennen kelimerkkien asettamista tien päähän. Puheesta tekoihin, kuorma olisi saatu heti seuraavana päivänä soitosta, mutta siirsimme sen tuonnin viikolla. 
Omien kompostien tuotto ei ole niin runsasta, kuin olisi tarpeen. Kaivetun osan kohdalle ei tehty viime kesänä vielä yhtään mitään, joten sitäkin silmällä pitäen multavuus on tarpeen.
Paljoltahan tuo määrä tuntuu lapioida, 15 mottia. Kun sillä korjataan miljoonat myyränkolot ja- polut, kohotetaan parit kukkapenkit, paikataan yhden kukkapenkin jämät, niin eiköhän kasa ole aika lailla kaluttu loppuun.

 Jatketaan piha-asioilla. Sain hetkittäin soiton töihin, tai olin saanut useamman kerran puhelun samasta numerosta. Kun pääsin tauolle, soitin tavoistani poiketen vastapuhelun tuntemattomaan numeroon jonka toisessa päässä oli toimittaja, joka tiedusteli, olisiko minulla halukkuuta ja mahdollisuutta antaa haastattelu paikallislehteen. Miten puutarha voi kunnollisen lumitalven jälkeen ja millä töitä ensimmäiseksi puutarhassa aloitellaan. 
Minä siinä kyselemään, että mistä hän on saanut juttuvinkin tehdä jutun meidän puutarhasta, kun ei aikaakaan edellisestä haastattelusta. Avoimet puutarhat on hyvä linkkivinkki, jonka mukaan hänkin oli löytänyt yhteystietomme aiemmista lehtijutuista. Aikaa kului kolmatta tuntia, kun juttelimme, kiersimme puutarhan ja muut tilukset. Haastattelu on luettavissa viime viikolla, vk 17, ilmestyneessä UutisOivassa.

 Sen verran saimme aikaa valmistautua haastatteluun, että heti seuraavan päivänä töiden jälkeen toimittaja saapui kameroineen.
Siinä sitten jälkeenpäin mietin, että mitä minä taas mokasin, mutta kyllä tuo nyt melko selväpäiseltä tuntui lukea. Lehti jaetaan näin keväällä laajalevikkisenä mökkiläisille. 
Tästä on taas hyvä jatkaa kesää kohden. Olen enemmän kuin innoissani aloittamaan puutarhuroinnin muutaman vaiherikkaan ja erittäin työntäyteisen vuoden jälkeen. Voimani, intoni ja motivaationi on ollut välillä koetuksella. Pihatyöt tuo kuitenkin selkeän vaihtelun nykyisen työni kanssa, eikä tunnu siltä, että jatkan kotona siitä mihin töissä jäin.

Kulttuuri ilahduttaa ja pärrä siirtää. Kävimme miähen kanssa kahden päivän välein teatterissa. Kihluupäivän illaksi olimme varanneet paikkamme Parasta ennen- näytökseen, jossa Ilmari Saarelainen viihdytti. Esitys oli niin hulvaton, että en saanut pidettyä nauruani millään kurissa. Silmät märkinä tirskuin, kun en voinut ääneen kikattaa. Osui ja upposi.
Lauantai-iltapäivänä koimme elämyksen, kun kävimme toistamiseen katsomassa Tolstoin Anna Kareninan.
Mahtipontinen, vaikuttava, ilmeikäs ja tunteisiin kolahtava näytelmä on henkeäsalpaavan kauniisti ohjattu teos, joka vie menneen ajan glamouriin ja kohtalokkaisiin käänteisiin. Musiikki, kun se ei pauhaa taustalla, vaan rytmittää liikkeen ja kulkee tarinan mukana on kuin sitä ei olisikaan ja kuitenkin se kuljettaa tarinaa hypnoottisesti. Oih, kuinka pidinkään tästä esityksestä ja naisesta, Pia Piltz, jonka häikäisevä hento olemus oli kuin luotu tähän rooliin.
Olimme nähneet saman esityksen musikaalina v. 2000 Lahden Kaupunginteatterissa. Pääosan esittäjä oli muistaakseni Maria Ylipää.

Kevään lämpimien myötä olemme siirtyneet kaksipyöräisen päälle, kun vain on ollut mahdollista. Kävimme kuvaamassa pärrän (Viljakkalassa) Ylöjärvellä, Inkulan vanhalla sillalla. 
Viime päivien auringonnousut ja - laskut ovat olleet purppuran punaisia. Tämän mahdollisti Saharasta saapuneen hiekanjyväset. Huhtikuun viimeisiä viedään, hyvää valpuria teille ja kiitos kaikista viesteistänne,