perjantai 28. tammikuuta 2022

Kranssit

 Olen siivonnut työpöytääni näihin kransseihin. Hieno, kun voi katsella kättensä jälkiä siivouksen jälkeen. Ei näihin ihan kirjaimellisesti ole siivottu materiaalia, mutta joka kerta, kun käyn työhuoneella niin siivoilen paikkoja ja lajittelen materiaalia. Työhuone on ollut hyvä välivarasto jatkuvassa kodin muutoksessa, mutta nyt on aika laittaa tarpeeton kiertoon. Työ ei tunnu niin ahdistavalta, kun siivoan ensin hetken aikaa ja sen jälkeen pääsen puuhailemaan lasin parissa.

Tein kaksi samanlaista valkoisen ja kirkkaan sävyistä kranssia. Halkaisija on näissä noin 31 cm. 
Yhtenä iltana leikkasin lasit molempiin.
Pian olin jo hionut ja sitten olikin jo aika käydä pirtillä folioimassa palat.
Folioin ja katselen elokuvia. Oli aika palata takaisin työhuoneelle tinaamaan. Teen jokaiseen työhön tuennan, työn luonteen mukaan patinoinnin ja lopuksi puhdistan ja laitan suojavahan.
Laitoin valmiista töistä kuvat nettiin hinnan kera. Molemmat kävi kaupaksi.

Kun olin saanut nämä kaksi pakettiin ja ne oli viety sovittuun noutopaikkaan sain pyynnön tehdä seuraavan kranssin. 
Tästä tuli syntymäpäivälahja, joka vaihtoi omistajaa taas sovitussa paikassa. Nyt on kaikki kolme vaihtanut omistajaa ja minulla on vielä työpöydällä jotain kesken. 




4 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Oih,oih miten komeita kransseja ja tuo Hannun paita tuossa edellä vasta komea onkin. Noin hieno paita päällä mieskin näyttää vielä komeammalta.

Puikoillanikin kirjoitti...

Voi kuinka raikkaan näköisiä kransseja. Olet tosi taitava.

Sartsa kirjoitti...

Etenkin nuo vaaleat ovat aivan ihania! Ei ihme, että sait kaupaksi. Minä annoin silloin sen ostamani anopille ja se on hänellä ikkunassa edelleen :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos teille kaikille.