sunnuntai 4. syyskuuta 2022

It's party time

 Tämä vuosi on ollut kyllä perhosvuosi. Niin paljon kevyesti liihottelevia siivekkäitä on pyörähtänyt pihapiirissä lämpiminä ja aurinkoisina päivinä. Perhosten tanssi kukkien päällä, yllämme, on ihanaa seurata.

Nautin alati vaihtuvasta maalaismaisemasta, joka kotipihasta avautuu. Vaikka nyt puhutaan sähköstä ja sähkön hinnasta, en haluaisi tähän maisemaan tuulimyllyjä vispaamaan. Vai kysyttäiskö minun mielipidettäni?
Tulevalla viikolla on varmaan nämäkin pellot puitu. Olemme niin pitkällä syksyssä, että sato on saatava laariin. Aamuisin on ollut todella kylmä. En ole jaksanut paljon ulkoilla, mutta maiseman huurteet ja nurmen harmaus kielii kylmästä kelistä ja näkyy ikkunasta.
Kaikki päivät ei ole aurinkoisia, mutta niitäkin on. Sain kerrankin hyvän kuvan luhdista, kun ei ollut ylimääräisiä esineitä nojailemassa missään. Luhdilla ei ole ollut pariin vuoteen mitään tapahtumia. Olisi ollut kiva järjestää edes kesäkauden päättäjäiset, mutta kaikilla on ollut niin paljon menoja ja tapahtumia, etten kuormita ketään se enempää.
Näillä tikapuilla oli tarkoitus, kun jäivät nojailemaan koivunrunkoon. 
Olen tahtonut, että pihaan lisätään aurinkokennovaloja korostamaan pihan ja polkujen muotoa, ja tuomaan piristystä niin itselle, kuin ohikulkijoille. Takapihalla näitä onkin ollut jo muutaman vuoden, mutta nyt lisäystä tehtiin etupihalle.
Ensin kiipeiltiin, sitten säädettiin. Oikaistiin valosarjat ja piilotettiin loput johdot siistiin nippuun. Olen mukamas tehnyt koko kesän tähän korkeita köynnöstukia, mutta en millään ehtinyt. Nyt valosarjojen toisessa päässä on koivunrungot, jotka pysyvät ainakin hetken lahoamatta. 
Illan hämärtyessä näissä on sellainen partyfiilis!
Valoahan ei voi koskaan olla liikaa. Tosin ei näillä paljon mitään valaista, mutta ne osoittavat omalla paikallaan, että tässä ollaan. 
Terassin lyhtyvalot
Etupihalle lisäsin kuunliljojen väliin pienet valaisintolpat.
Ikkunan alla lyhdyn sisässä on pieni aurinkokennovalaisin ja taustalla köynnöskaaren muotoa on korostettu köydellä, jossa on pienet ledit. 
Etupihan altaan päällä ollut valosarja ei toiminut enää, joten sen tilalle köynnöskaareen hommattiin uudet valot.
Kyllä maalla on mukavaa! Ja loisteliasta.

3 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Valoa tarvitaan pimeneviin iltoihin. Valot tuovat tunnelmaa ja kodikkuutta. Hienoja ovat.

TeSa kirjoitti...

Saija kirjoitti...

Kivan näköistä teidän party alueella. Pimeyteen tarvitaan piristystä:)