sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Poikavauva ❤

 Ilo ilmoittaa, että olemme saaneet neljännen lapsenlapsen 18.11.2022 💓

Kuvat otettu sairaalan hotellissa pojan syntymäpäivänä, kun kävimme toivottamassa hyvää syntymäpäivää ja onnittelimme vanhemmat ja Miljan. 

Poika oli syntyessään 53,5 cm, 4, 648 kg. 

Hellin käsin kantakaa,
suukko lämmin antakaa.
Syliin usein sulkekaa,
yhdessä näin kulkekaa.
Miljasta tuli isosisko. Kyselin kuulumisia, ei oikein osannut sanoa miten sen pikkuisen kanssa vielä ollaan. 
Molemmilla lapsilla on nyt hampaaton hymy, kun työllä on etuhampaat irronnut.
Luulen, että Milja on rakastava isosisko, kun ei ole enää perheen ainokainen. 
Isosisko verraton, pikkuveljen saanut on.
Pieni on ja kokematon pikkuveli viel’,
mut’  isosisko opettaa
voi monta asiaa.
Onnea isosiskolle!
Miestenpäivän kynnyksellä, perheessä on äänet tasaantuneet.
Ei yksikään lapselle annettu suukko
mene hukkaan,
ei iloinen ilme, ei tyynnyttävä kosketus,
ei laulu, ei ihmeellinen satu.
Niistä tulee osa kaikkea sitä,
mitä lapsesta itsestään tulee.
Kotiutuminen tapahtui eilen. Poika on hyvin rauhallinen ja sanoinko jo, suloinen 💓
Hänessä on paljon samoja piirteitä, kuin sisaressaan ja ensimmäisen kuvan nähtyämme, on kuin isänsä 😀
Oi tätä onnen määrää! 

Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan.
Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka näkee annettavan omasta muille,
oppii olemaan huomaavainen.
Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden.
– Ronald Russell –

Kaikki runot netistä
Olin perjantaina Suomen kädentaidot messuilla pitkästä aikaa. Jos ennätän, teen erillisen messupostauksen. 
Ostin tarvikepaketin Tuulia Desing osastolta, nalle-pipo, josta tein heti vastasyntyneelle pikkupipan. Ohjeesta saa tehtyä toisenkin, vuosikkaalle, joka on jo puikoilla.
KULLANMURU

12 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Onnittelut vielä uudemman kerran :) Nyt on poika tyttövoittoisessa serkusparvessa :)
Täällä odotellaan kuulemma tyttöä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos ❤
Onnea odotukseen!

Puikoillanikin kirjoitti...

Maailman seinään on puhjennut uusi ikkuna
kohtaan, jossa sitä ei koskaan ennen ole ollut.
- Caj Westerberg -

Onnea teille kaikille!

TeSa kirjoitti...

❤ kiitos sinulle. Kaunis teksti.

Intsu kirjoitti...

Oi tuota onnea! Lämpimät onnittelut meiltä isovanhemmille,kuin myös kaikille asianosaisille! On nyt kaiketi vähän erilaista,kun tyttökolmikko sai seuraansa suloisen pojanmössykän.

KristiinaS kirjoitti...

Onnea onnea! Edellisen postauksesi kuvassa näytti jo siltä, että kohta syntyy:) Kiva kun tuli poika, saas nähdä miten likkaporukassa sitten pärjää. Rupeaako pomoksi vai nauttii tytöistä, jotka ihailevat ja passaavat häntä;)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi että tätä ihanaa onnea. Upeita kuvia uudesta vauvasta. Onnittelut tätäkin kautta kaikille.

KristiinaS kirjoitti...

TUlin vielä kommentoimaan kun tuolla yhdeltä blogien lukulistalla sattui silmiin:
Tulihan tehtyä Poikavauva.

Että silleen teit;) <3

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille ❤

Saija kirjoitti...

Onnittelut!!! Vauvat ovat niin ihania :)

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos

satunNainen Paula kirjoitti...

Lämpöiset onnittelut! <3