sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Aurinkomyrsky

Olen aina halunnut saada kuvan, jossa kotimme taustalla näkyy revontulet. Torstaina 23.3.2023 se onnistui.
Olimme tulossa iltatöistäni, kun ensimmäiseksi näimme valopallot.  -Näetkö saman, kuin minä? 
- Näen. Mitähän ne on? 
Piti pysäyttää auto heti, kun se oli mahdollista ja hyppäsin autosta ulos melkein vauhdissa. Tilanne oli tässä hetkessä ja se piti saada tallennettua kuviin. Tai satoihin kuviin. Vielä kuvatessani palloja ei meillä ollut mitään käsitystä mitä ne oli, mutta illan aikana selvisi sekin.
Pysähdyimme myös toistamiseen aukealle paikalle, jossa ei ollut näköhaittaesteitä. Tällä levähdyspaikalla näimme kuun, joka oli valtava pallo ja hetkessä siitä oli jäljellä vain kapea sirppi. Taivas punotti ja toisella suunnalla revontulet loimottivat. 
Lumeen heijastuvat valot on ohiajavien autojen ajovalot. Kotiin tullessamme emme nähneet revontulia, mutta tähtitaivas oli upea. Kuvista voit pongata Pikkuotavan. Kävin vielä työskentelemässä työhuoneella ja siitä oli jo aika kiirehtiä iltapuhteille ja nukkumaan. Sitten meni aikataulu ihan uusiksi. Kun menin petiin, en saanut nukuttua. Ikkunasta alkoi näkymään upeaa loimotusta jota lähdin katsomaan yöpuku päälläni terassin suojiin. Olipa vilakkaa =)
Äkkiä kännykkä uudestaan auki ja katse kohti taivasta. Nyt siirryimme etupihan puolelle, olimme sentään ehtineet napata naulakosta toppaa ylle, mutta minulla ei ollut edes talvisaappaita jaloissani, sentään pitkät villasukat. 
Poistin kuvista vain epäonnistuneet, kaiken muun jätän nähtäväksi. Nämä yöunet jäi vain muutamaan tuntiin, mutta oli näkemisen arvoinen yö.























































































































































7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

WAUUUUUUUUUUUUUU. Upea valoshow on kyllä ollut ja hyviä kuvia olet saanut otettua. Jännät kuvat myös noista palloista.

Puikoillanikin kirjoitti...

Huh, mikä valonäytös. Jänniä myös nuo lilat kohdat vihreän keskellä.
Nyt olen kyllä vähän kateellinen: en ole vielä ikinä nähnyt revontulia, vaikka olen monta kertaa ollut Lapissakin ja siellä odottanut niitä näkeväni.

Sartsa kirjoitti...

Valtavan hienot valoilmiöt ja vielä oman talon yllä! Hienoja kuvia.

Irma kirjoitti...

Oi-Oi miten upeaa:) Kannatti kyllä valvoa ja ihastella:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos ❤️

Saija kirjoitti...

On ne komeat, mahtava valoshow. Minä näin tänä talvena elämäni ekat revontulet ja ihan täällä Helsingin keskustassa, tosin aika vaatimattomat mutta kuitenkin!

TeSa kirjoitti...

Hieno kokemus päästä näkemään.