tiistai 14. maaliskuuta 2023

Neuletakki Miljalle

Tästä takista tuli varsinainen lomaneule, johon keräsin taas vahvuudeltaan samanlaiset langat. Niitä on kerääntynyt kahdeksan vuoden aikana kaikenlaisia. Osa on vain muutaman vuoden vanhoja, mutta tuon turkoosin muistan ostaneeni Venlan neuletta varten hänen ollessaan vasta tuloillaan. 

Kun valitut värit on himpan, öh, erikoiset, niin enhän minä saanut tähän itekseni mitään järjestystä. Joten raitageneraattorille pari vaihtoehtoa, joista valikoin tämän käytettävissä olevien lankojen määriä katsottuani.

Lila ja valkoinen lanka on Novitan Sointu, 100 % pesunkestävä villa, vaaleanpunaisesta en tiedä mitään. Sointuun sopii seiskaveikan ohjeet, joten sitä sitten etsimään. Oli minulla mukanani muutama mallilehtikin, mutta ei niistä löytynyt mitään kivaa. Valitsin tämän suoraan Novitan sivuilta. 
Neuloin ensin miehustan. Jaoin jäljelle jäävistä värikkäistä langoista kerät hihoja varten. Ensimmäinen erä valkoista lankaa loppui juurikin tuohon kohtaan, jossa yhdistän kaikki kappaleet yhdelle puikolle. 
Pientä pähkäilyä miten saan neuleen jatkumaan eri värierän valkoisella niin, että se ei näy selkeänä rajana. Neuloin miehustaan kaksi kerrosta lilalla, kaksi kerrosta valkoisella ja siihen väliin otin hihat puikolle. 
Silmukkamerkkeinä sormukseni.
Tässä kohtaa huomasin neuloneeni kavennukset väärin, purin neuletta muutaman sentin, korjasin virheeni ja jatkoin taas. Työ eteni raglankavennuksilla kotimatkan verran, jonka jälkeen loin uudet silmukat uuteen pipaan. 
Kotona viimeistelin työn, pesin se valmiina koneessa. Nostin tasolle kuivumaan ja kuivana höyryttelin narun painanteet.
Neuloin nappilistan ohjeen mukaan samoille raidoille. En kuitenkaan halua, että langanvaihtokohta on työn reunassa, vaan vaihdan uuden värin ennen nappilistaa. Raitojen kohdistus ei näin mene ihan jetsulleen, mutta tulee niin paljon parempi, kun kieppaisin langat vaihtoon kappaleen lopussa
Sileä neule on niin ihanaa neuloa, kun ei täydy lukea ohjetta koko ajan.
Yläosan valkoinen ei erotu valmiista työstä mitenkään selkeästi, kun se jatkuu raidoituksesta.
Tähänkin neuleeseen ompelin merkin.
💖
Kevättä ilmassa
Neule on ihan just oikean kokoinen, hihoissa on vähän kasvunvaraa, samoin ympärysmitassa.
Milja isänsä kuvaamana

6 kommenttia:

Repolainen kirjoitti...

Vastavierailulle heti "huomenissa" - malttanut nukkuakaan...
No, aamu-unettomuuteen muut syyt, mutta olipa kiva kun jätit kommentin blogiini.
Täältäpä löytyikin näppärät sormet, puikot on heiluneet upeaan tahtiin!
Iloista ja energistä kevätviikon jatkoa sinne Hämeenkyröön!

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos!

Sartsa kirjoitti...

Sinä osaat hyvin hyödyntää tuota raidoitussovellusta. Värit ovat taas ihan nappiin. Kaunis ja tyttömäinen neuletakki.
Ja pipoja syntyy kuin sieniä sateella :)
Teidän pikkumies on jo niin reippaan näköinen nappisilmä.

satunNainen Paula kirjoitti...

Kivat värit - mielestäni on hauskaa, ettei aina ole "helppoja" yhdistelmiä, vaan uskalletaan kokeilla muutakin. Kaikki nuo värithän sopivat keskenään hienosti yhteen.

*VEKKI* kirjoitti...

Niin nätti villatakki. Värit tosi sopivat pikkutytölle. Kyllä olet nopea tekemään. Nukutko koskaan?

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille. Värien kanssa on kiva aina puljata, kokeilla niitä haastavampiakin yhdistellä.
Ai nukunko? Kyllä! Tarvitsen paljon unta.