lauantai 27. tammikuuta 2024

Alkuvuosi

Kiitos, hyvää meille kuuluu. Tammikuu on porhaltanut kohta tiensä päähän ja kuvia on kertynyt jo melkoisesti. Sääkartta on ollut mieluisa, kunnon talvi. Nuo lauhat ilmat vesisateineen voisi painua maaliskuun lopun puolelle. Nyt on saatu nauttia pitkästä talvesta, joka alkoi jo marraskuussa. Kovat pakkaset sai etsimään lisää toppaa ja hain nettikirpun kautta itselleni vahvemmat housselit. On ollut ihana vetää ylleen paksu villapaita, pitkät villasukat, kerrostaa pukeutumistaan ja haroa sähköisiä hiuksiaan 😀
Arki alkoi heti uuden vuoden jälkeen, kun menimme töihin laskemaan inventaarion. Se on minulle yleensä migreenin paikka, mutta selvisin pelkällä ketutuksella. Jos tekisin sen yksin, niin minulla menisi omassa työpisteessäni vähintään kolme työpäivää, eikä taida enää sekään riittää. Onneksi olin saanut apuja jo ennen lomaa ja itse laskentapäiväksi. Mitään ei pakata ennen ja senkin jälkeen tehdään aina, ihan aina, uusintalaskentaa. 
Työmatkalla voin pongailla kauniita taivaan värejä. Tämä kuva on otettu Rajasalmen sillalta liikkuvasta autosta.

Lyhyen joululoman ansiosta kotikin sai pienen mylläyksen, kun aloin kuumeisesti etsimään lasten leluille kivaa säilytysratkaisua. Torin kautta etsin laatikosto, Pirkanmaa. Muutaman päivän aikana ei montaa vaihtoehtoa tullut, mutta tämä oli ja pysyi mielessä. Tein kaupat ja pääsimme töiden jälkeen tekemään helpon noudon. 
Kävin läpi kaikki tyttöjen lelut, poistin rikkoontuneet tai epämääräiset. Järjestelin prinsessat ja legot, nukkiksen ja pelit. Eemelille annettiin ikealainen junarata, kun sillä ei ole kukaan liiemmin leikkinyt.
Laatikot on helppo avata ja täyttää. Mielellään tuo jälkimmäinen! Aiemmin lelut olivat makuhuoneen sängyn alla laatikoissaan ja niiden kanssa konttaaminen oli polvilleni tuskaa. Kierrätin tyhjentyneet laatikot langoilleni.
Tammikuu on ollut täsmäneuleita, Eemeli sai toiset pitkävartiset lapaset. Lanka Teetee Pallas.
Loppiaisena toinen lähti. Hyvin palvellut työtassu löysi uuden omistajan. Kävimme viemässä auton naapuripitäjään.
Kotimatkalla ajelimme läpi Heinijärven ja Herttualan, kun loppiaistulet paloivat.
Olin saanut jo syksyllä pyynnön tehdä Miljalle kaulahuivin. Neuloin sen yhdestä Novitan 100 g Rullasta. Lanka on ollut kampanjatuote. Koostumukseltaan tuo on 100 % akryyli, joka on ihoa vasten miellyttävän pehmeä.
Varpun ja Inkerin varamuistin ohjeella tehty huivi raidottui kauniisti. Huivin reunaan neuloin i cord päättelyn.
Kaksinkertainen joustin on puolipatenttia, muhkea ja lämmin.
Milja 💓
Samat pakkaspäivän sävyt 
Pienet vesipisarat kuistin heinäkasvustossa
Seuraavaksi puikoilla sukat
Kun saimme joulun siistittyä pois, laitoimme pirttiin paksumman maton tuomaan lämpöä lattialle. Kylmän pakkasjakson aikana koti viileni, kiitos taas noiden sähkönhintojen. Kulutus on yritetty pitää alhaisena, mutta ei se näy tämän kuun laskussa. 
Yhtenä viikkona alkoi kaikki kolme kevään lasikurssia. Kaksi on arki-iltaisin, kolmas viikonloppuna satunnaisesti. 
Auto pakataan kurssimateriaalilla ja roudataan yhdessä kurssitilaan. Materiaalinhankinta ei kuulu minulle, mutta se palvelee kurssilaisia, kun minulla on aina jotain mukana. 
Tänä keväänä ohjaan taiteen perusopetusta yhden jakson verran ja sitten on kaksi pidempää kurssia. 
Tämä kuva kertoo työajastamme, lähdemme pimeän aikaan ja yleensä näky on sama, kun kotiudumme. 
Joulukukat on vaihtuneet jo keväisempiin väreihin. Käytän kukkasidontapalvelua Ylöjärven Elovainion Sweet Things kukkakaupassa, jonka omistaja Anu voitti juuri Hääfloristi-tunnustuksen vuoden 2024 hääyritys kisassa. Hänellä on ihastuttava liike helpon kulkuyhteyden varrella ja ihanat työkaverit tekemässä sidontoja. 

Milja ja Eemeli 
Saimme kutsun lastenhoitoon
Hyvin meillä meni

Nuorin oli saanut viikolla putket korviinsa. Jospa se auttaa jatkuviin tauteihin.
Kun saimme lapset nukkumaan, hiljaa hiivimme ja ääneti katselimme elokuvia. Testasin itselleni  syksyllä ostamani Roosa-nauhakampanjan lisävalot, jotka on todella kätevät ja kevyet käyttää. 
Vain kissat häiriintyivät. Ensinnäkin esiin vetämäni puikot, en haasta sinua. Toinen, langan liike ja kolmas, käännä noi valosi! 😁
Zorro
Molle 16 v
Tässä sitä ollaan siirrytty työmaalta toisen pihaan. Iltakurssi alkaa kohta, mutta ennen sitä pitää syödä. Alkukaudesta kelpaa lähes mikä vaan eväs välipalaksi, mutta jossain vaiheessa olen taas ihan plääh jatkuvaan mietintään mitä sitä nyt haetaan. Mukana kulkee yleensä ruokailuvälineet. Voidaan syödä autossa tai kurssipaikalla. Kun töihin kulkee mukana repertuaari evästä viikon tauoille, niin iltatöihin pitää miettiä samoin. 
Mikä ihana valo tuolta kajastaa ikkunaan!
Täysikuu
Saman päivän ilta, kun palaamme töistä kotiin. Kuu loistaa kirkkaasti. Etsin katseellani revontulia, mutta ei näy. Taivas on kirkas, tuhannet tähdet muodostavat kauniin tuikkivan katon.











Eilen oli kaunis aurinkoinen ilma. Kuvasin valmistuneet käpälänlämmittimet / yksi pari per nassu, joista ensimmäisenä Vanessan joogasukat. 
Lanka Gjestal superwash sport
Milja
Novitan Nalle
Eemeli, teetee Pallas ja Maija

Venla 
Oranssi teetee Maija, kirjava Opal Fairytale
Huomaa, langan raidat meni ihan nappiin ilman, että vedin yhtään väliä seuraava paria aloittaessani.
TERHI

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä elämäntäyteinen postaus täynnä upeita tunnelmia. Kauniita nuo neuleesi. Paljon olet saanut aikaan kaunista.
Myös nuo lasiset linnut puhuttelevat. Minullakin on onni omistaa tekemäsi lasinen Keiju. Kivasti aurinko siihen jo paistaa päivisin.

Anonyymi kirjoitti...

Enkulinkäsityöt täällä

Puikoillanikin kirjoitti...

Hyvin siellä on lähtenyt vuosi käyntiin ja neuleitakin on syntynyt. Sain joulupukilta samanlaisen kaulalampun ja olen ollut oikein tyytyväinen siihen. Pysyy paikoillaan, eikä haittaa käsityötä.

KristiinaS kirjoitti...

KIva päivitys, monipuolinen ja kerralla kaikki tärkeä.
Kuu-kuvat on hienoja, just semmoisia pikkusen pelottavia kun mielikuvitus lähtee liikkeelle.
Heleätä helmikuuta!

TeSa kirjoitti...

Kiitos ❤️
Joulukuun tohinoiden jälkeen tammikuu on tuntunut levolliselta ja pitkältä.