maanantai 24. maaliskuuta 2025

Myllykoski

 Hurjaa miten monta testineuletta olenkin saanut ja voinut tehdä viime syksyn jälkeen! Tämä on 14. ja vielä on jäljellä tämä yksi talvikuukausi ja senkin jälkeen voi jo ennakoida seuraavaa talvea. Olen ollut onnekas voidessani tehdä kaikkea kaunista, niin ettei oma huono olo ja ahdistus ota niskaotetta. Toki teen myös työpäiviä, pitkiäkin, mutta aina on aikaa muutamalle silmukalle.
Tämän kauniin kaarrokeneuleen on suunnitellut Mirja Heikkilä, VillaUnelmia. Tässä neuleessa on kaikki kohdillaan. Hihojen ja helman kuviot täydentävät kauniisti kaarrokkeen osuutta ja Lettlopin värikartta on ihan mielettömän kattava, josta voisin käyttää lähes mitä väriä vaan, kunhan se ei ole sinistä.
Halusin tähän syksyisen sävyn, kauniin meleeratun ruskean 0053, aprikoosin 1704 ja valkoisen 0051.
Joustimissa kivat pienet palmikot, kuin kosken pyörteet. Ohje on tulossa myyntiin VillaUnelmia sivustolle tai sitten uuteen kirjaan, joka ilmestyy syksyllä. 
Tässäkin neuleessa voisi leikitellä väreillä, kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Kun näen ensimmäiset kuvat mallineuleesta, minulla on heti vahva visio millä väreillä aion sen neuloa. Hyvin harvoin olen muuttanut väriä tai värijärjestystä.
Näissä isommissa neuleissa olen pysynyt hyvin päätöksessäni, että en osta kuin puuttuvan kerän tai pari. Muuten ne pitää löytyä omasta varastostani. 
Kohta se hupenee jälleen, kun saan seuraavan ohjeen sähköpostiin. Tein jo värivalinnan, kun sain tietää kuinka paljon mitäkin väriä varaan kuvioita varten. Onhan tämä vähän itsensäkin haastamista olla ostamatta mitään, pysyä lujana ja päättäväisenä, kun kerran sen on ääneen sanonut 😄
Terhi

4 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Olet sinä kyllä aikamoinen neulekone! Vaan mikäs neuloessa, jos tykkää haasteista ja intoa riittää. Jokainen neule on aina erilainen. Näkeekö mallin ennen ohjeiden saapumista? Sekin kuulostaa hyvältä, että tulilinjalla ovat ensisijaisesti jo kotoa löytyvät langat.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, toinen kone siellä ❤️
Osa suunnittelijoista laittaa jo keskeneräisestä neuleesta kuvia, jolloin heti näkee mitä on tulossa. Valmis neule on suunnittelijan, yleensä itse tekemä, joten kyllä. Valmiin neuleen näkee ennen ohjetta.

Itseäni huvittaa tämä loputon lankamäärä. Vuori ei meinaa vajeta laisinkaan 😅

Puikoillanikin kirjoitti...

Ai sinä et ole sinisen ystävä. Minä taas katsoin tuota puseroa juuri sillä silmällä, että olisipa kiva sinisenä. Hieno on joka tapauksessa.

TeSa kirjoitti...

Juu, sininen ei kuulu minun väreihin. Mutta niilläkin sävyillä tästä tulee upea!